Seurakunnan varhaisnuoret ja kirkonkylän ala-aste, multa puuttui vain sellainen yleinen aivojen osa ja mulla oli sellainen ylimääräinen laatta päässä. Ala-asteen lapsilla ei aina ole läheisiä, lähimmäisiä, mutta ei se mitään sukupuolta tarkoita tai pysyvyyttä. Se oli jotenkin liian kaukainen asia ja sulkeutunut, lähimmäinen. Mä olin vain kiinnostunut nyky-hetkestä, että saisin sen loskaisen sulakkeen pois päästäni ja normaalin näkevän piirron ilman vainomielistä eettistä ruuhkaa perinteistä, uskonnosta ja tavoista. Pelkoa sosiopatiasta ja psykopatiasta... Voisiko läheisyys, lähimmäisyys olla jotakin muuta? Ensikeväänä mulla olisi psykopatian ja sosiopatian levittämä syöpä, hetken aikaa. Pitäisi tehdä taas jotakin, pian.... Kai tämä on pelkoa ja tulevaisuutta sukupuolelleni ja sukupolvelleni? "Kaikkihan me ollaan naisia!"
Mikä ihme sut saikaan kiinnostumaan tästä? Kysyi joku multa äsken hieman vihaisenakin. "Mutta on tässä muutakin." Lähetys huumekypärästä loppui sillä kertaa siihen. Mä katselin todellisuutta, vailla huolenhäivää, että saisin puhekielisenä alleviivailla kuule vielä pitkään aikaan. Esitin kai täydellisyyttä omalle itselleni, yksin. Saattoi se olla häiritsevääkin. Kuitenkin se on vain kahden keittiön luoma esikoisjärjestelmä oman naiseuden teipein. Mä en oikein pitänyt ajatusta todellisena, minäkö eristäytyvä sosiopaatti ja psykopaatti? Kyllä kysymyksessä ainakin pohjimmiltaan oli joku, yllättäen, osoittava kerjäily. "Käy vaikka katsomassa." herjasi kypäräni ennen lopettamistaan ja kävelin kuin kummituksena tai talutettuna piirongille. Todellisuus ja mahdollisuudet olivat kaikki yhtäkaikki, vain pelkkää jatkuvaa pelkoa, haikeutta ja pakottamista. Elämä valui hukkaan, kuin hiekka tiimalasista. Nuoruus oli jotenkin heitetty hukkaan tai hukkunut tällaiseen upottavaan lentohiekka-suohon. "Mä olin niin pieni ja yksin." Olisi ollut kiva, jos mulla olisi ollut joku uusi kaveri mukana. "Mulla on huono kokemus tästä perhe-hohdosta." Usein se on vain useita toistoja ikävästä eikä ollenkaan elämästä.
Mikä ihme sut saikaan kiinnostumaan tästä? Kysyi joku multa äsken hieman vihaisenakin. "Mutta on tässä muutakin." Lähetys huumekypärästä loppui sillä kertaa siihen. Mä katselin todellisuutta, vailla huolenhäivää, että saisin puhekielisenä alleviivailla kuule vielä pitkään aikaan. Esitin kai täydellisyyttä omalle itselleni, yksin. Saattoi se olla häiritsevääkin. Kuitenkin se on vain kahden keittiön luoma esikoisjärjestelmä oman naiseuden teipein. Mä en oikein pitänyt ajatusta todellisena, minäkö eristäytyvä sosiopaatti ja psykopaatti? Kyllä kysymyksessä ainakin pohjimmiltaan oli joku, yllättäen, osoittava kerjäily. "Käy vaikka katsomassa." herjasi kypäräni ennen lopettamistaan ja kävelin kuin kummituksena tai talutettuna piirongille. Todellisuus ja mahdollisuudet olivat kaikki yhtäkaikki, vain pelkkää jatkuvaa pelkoa, haikeutta ja pakottamista. Elämä valui hukkaan, kuin hiekka tiimalasista. Nuoruus oli jotenkin heitetty hukkaan tai hukkunut tällaiseen upottavaan lentohiekka-suohon. "Mä olin niin pieni ja yksin." Olisi ollut kiva, jos mulla olisi ollut joku uusi kaveri mukana. "Mulla on huono kokemus tästä perhe-hohdosta." Usein se on vain useita toistoja ikävästä eikä ollenkaan elämästä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.