Onko lestadiolaisuus fanaattinen uskonlahko?

Otetaan wikipediasta merkitykset: Fanaattisuus (lat. fanaticus) on kiihkomielistä käyttäytymistä, jonkin asian kiihkomielistä puolustamista.

Lahko on nykyisessä päämerkityksessään vallitsevasta kirkosta eronnut uskonnollinen ryhmä.Perinteisessä kristillisessä merkityksessään lahko on harhaoppisena pidetty liike, jonka ei katsota dogmissaan tunnustavan Jeesuksen statusta samalla tavalla kuin Raamattu.

Muutama ajatus mikä viittaisi ylläolevaan ajatukseen.
- Historia on näyttänyt lestadiolaisuuden toimintatavat esim. hoitokokouksien muodossa.
- Ainoa oikea usko sulkee kaikki muut mahdollisuudet pois jolloin puolustetaan omaa uskomista kaikin tavoin eikä anneta muuta vaihtoehtoa kuin olla oikeassa. Ei voida sanoa että olimme väärässä jonkin asian suhteen sillä se vie pohjan koko uskolta pois.
- Vaikea olla oma itsensä avoimesti jos on eri mieltä opista tai yhteisön tavoista.
- srk:n ja yhteisön luomat käyttäytymissäännöt ovat hyvin paljon ihmisen elämää muokkaavia ja ennenkaikkea rajoittavia. Ei tule raamatusta.
- Henkisen väkivallan käyttäminen toisinajattelevia kohtaan sekä uskonsa kieltäneitä kohtaan. Myös liikkeen sisällä mm. painostamalla uskomaan pelon ilmapiirin luomisella.
- Kasvatus lestadiolaisuuteen jolloin lapsi usein ei saa mahdollisuutta muodostaa omaa elämänkatsomusta. Helvetillä pelotteleminen.
- Oma oppi jota ei tunnusta muut kuin yhteisössä olevat
- Ainoaa oikeaa uskoa ei voida perustella millään tavalla totuudeksi
- Yhteisön painostus synnintekijää kohtaan joka joutuu puolustamaan itseään
- avoimuuden puute sekä kriittisen ajattelun ei salliminen (yleisestä opista poikkeavat erotetaan)
- Ehkäisykielto rikkoo ihmisen perusoikeuksia

Tämän ei ole tarkoitus olla negatiivista vaan asian tarkastelua tästä näkökulmasta.
11212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Lestadiolaisia on useita ryhmiä.

Äänestä

"Vain Me" on fanaattisuudellaan luokkaa yksi!

Äänestä
  • "Vain me" edustaa ehdotonta saatanallisuutta Suomen hengellisessä elämässä.

    Äänestä

"Ainoa oikea usko sulkee kaikki muut mahdollisuudet pois jolloin puolustetaan omaa uskomista kaikin tavoin eikä anneta muuta vaihtoehtoa kuin olla oikeassa. Ei voida sanoa että olimme väärässä jonkin asian suhteen sillä se vie pohjan koko uskolta pois."
-
Hyviä kommentteja ylempänä.
Tässä yksi niistä. Ehdottomuus SRK säännöille, jotka ajan mukaan lisääntyvät,
ns. Raamatun lisälehdistä saarnataan. Jos nähdään toisen lipeävän säännöistä,
mm. urheilun seuraamisesta, huhut käyvät heti yhteisössä, ihmistä kartetaan ja puhuttellaan, jopa seurakunnan
edessä parannuksen tekoon, alentavasti.

Äänestä

Muistutan edelleen Suomessakin on useita lestadiolaisryhmiä. Amerikan mantereella lisää. Vanhoillislestadiolaiset on vain yksi ryhmä monien joukossa.

Raamatun vastainen, muut pois sulkeva seurakuntaoppi on keskeinen harhaoppi lestadiolaisuuden parissa. Tämä on johtanut moniin muihin ihmisoppeihin ja Raamatun väärään yksipuoliseen tulkintaan muiltakin osin.

Tämä on aina känyt näin, - kun ihmisestä tulee suuri, Jumalasta tulee pieni.

Olkoot syy mikä hyvänsä, jos ihminen ei tyydy Jumalan armoon joka Jeesuksessa Kristuksessa meille uskon kautta lahjaksi annetaan, ja Jumalan apuun, vaan ryhtyy itse Jumalan tehtäviä hoitamaan, niin silloin ei käy hyvin.

Äänestä

Oppi joka määritelty ainoaksi oikeaksi uskoksi --> opetetaan vain tästä näkökulmasta --> pelko tästä poikkeaminen vie helvettiin jolloin kielletään kaikki muu ja tarkkaillaan ettei siitä poiketa--> syntyy yhteisö joka toimii tietyllä tavalla yhdistäen siihen kuuluvat "ainutlaatuiseen" joukkoon --> eletään vain tällä tavalla

Periaatteessa kuka tahansa pystyy luomaan samantyylisen uskomisen mallin kuin vanhoillislestadiolaisuus.

Samaa tyyliä on amisseilla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Amissit

Äänestä
  • ""Periaatteessa kuka tahansa pystyy luomaan samantyylisen uskomisen mallin kuin vanhoillislestadiolaisuus.""

    Mutta kaikkipas ei pysty saamaan 100.000 SEKOPÄÄTÄ uskomaan siihen.

    Siinäpä se!

    Äänestä

  • Älähän nyt...

    lapsia alle 15 vuotiaita on ainakin puolet.
    -
    Siis 25000 miestä ja 25000 naista.

    -
    Eli pieni on piiri... sisäsiittosia..

    Äänestä

  • katokuuleee kirjoitti:

    Älähän nyt...

    lapsia alle 15 vuotiaita on ainakin puolet.
    -
    Siis 25000 miestä ja 25000 naista.

    -
    Eli pieni on piiri... sisäsiittosia..

    Näin se toimiikin. Kasvattamalla ihmiset saadaan uskoon tommosia. Ei kukaan täysjärkinen ulkopuolinen usko srk:n oppeja.

    Äänestä

  • heppuvaan kirjoitti:

    Näin se toimiikin. Kasvattamalla ihmiset saadaan uskoon tommosia. Ei kukaan täysjärkinen ulkopuolinen usko srk:n oppeja.

    Ei me hullut ulkopuolisetkaan uskota vl-oppeja. Hullu saa olla, mutta ei tyhmä!

    Äänestä

  • Korjasisin vähän tuota "henkisesti terve", käsitettä.

    Siis: Kukaan joka tuntee kristinuskon ja Raamatun opetukset kristinuskosta, ei mene tuhon halpaan, että jokin yhdistys omistaisi Kaikkivaltiaan Jumalan, ja määrisi miten hänen pitää toimia.

    Asia on justiinsa päinvastoin. Ihmisen on alistuttava kaikkivaltiaan Jumalan palveltavaksi ja ohjattavaksi. Jumala palvelee meitä sanallaan ja sakramanttien kautta.

    Room. 3:19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille,

    että jokainen suu tukittaisiin

    ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;

    Room. 3:20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.

    Room. 3:21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
    Room. 3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.

    Room. 3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
    Room. 3:24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
    Room. 3:25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
    Room. 3:26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa,

    sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.

    Room. 3:27 Missä siis on kerskaaminen?

    Se on suljettu pois.

    Minkä lain kautta? Tekojenko lain?

    Ei, vaan uskon lain kautta.

    Room. 3:28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


maalai kirjoitti:

Otetaan wikipediasta merkitykset: Fanaattisuus (lat. fanaticus) on kiihkomielistä käyttäytymistä, jonkin asian kiihkomielistä puolustamista.

Lahko on nykyisessä päämerkityksessään vallitsevasta kirkosta eronnut uskonnollinen ryhmä.Perinteisessä kristillisessä merkityksessään lahko on harhaoppisena pidetty liike, jonka ei katsota dogmissaan tunnustavan Jeesuksen statusta samalla tavalla kuin Raamattu.

Muutama ajatus mikä viittaisi ylläolevaan ajatukseen.
- Historia on näyttänyt lestadiolaisuuden toimintatavat esim. hoitokokouksien muodossa.
- Ainoa oikea usko sulkee kaikki muut mahdollisuudet pois jolloin puolustetaan omaa uskomista kaikin tavoin eikä anneta muuta vaihtoehtoa kuin olla oikeassa. Ei voida sanoa että olimme väärässä jonkin asian suhteen sillä se vie pohjan koko uskolta pois.
- Vaikea olla oma itsensä avoimesti jos on eri mieltä opista tai yhteisön tavoista.
- srk:n ja yhteisön luomat käyttäytymissäännöt ovat hyvin paljon ihmisen elämää muokkaavia ja ennenkaikkea rajoittavia. Ei tule raamatusta.
- Henkisen väkivallan käyttäminen toisinajattelevia kohtaan sekä uskonsa kieltäneitä kohtaan. Myös liikkeen sisällä mm. painostamalla uskomaan pelon ilmapiirin luomisella.
- Kasvatus lestadiolaisuuteen jolloin lapsi usein ei saa mahdollisuutta muodostaa omaa elämänkatsomusta. Helvetillä pelotteleminen.
- Oma oppi jota ei tunnusta muut kuin yhteisössä olevat
- Ainoaa oikeaa uskoa ei voida perustella millään tavalla totuudeksi
- Yhteisön painostus synnintekijää kohtaan joka joutuu puolustamaan itseään
- avoimuuden puute sekä kriittisen ajattelun ei salliminen (yleisestä opista poikkeavat erotetaan)
- Ehkäisykielto rikkoo ihmisen perusoikeuksia

Tämän ei ole tarkoitus olla negatiivista vaan asian tarkastelua tästä näkökulmasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu