Yhdistän ruuan rakkauteen

Kauhean häpeällisiä tunteita mulla ruokaa kohtaan. Olen lapsuudesta tai ties mistä kehittänyt sellaisen päähänpinttymän, että jos esim. kyläillessä mulle tarjoillaan herkkuja, olen odotettu ja mieluisa vieras. Jos taas ei, asia päin vastoin. Loukkaannun verisesti (sitä kellekään näyttämättä) jos vaikka vieraillessani toisessa kaupungissa ystävän luona hän ehdottaa, että mennään jonnekin ulos syömään. Tulee olo että no kiitos vaan, maksoin tänne kalliit junaliput ja nyt pitää vielä itse ostaa omat ruokansa. Itse aina saadessani vieraita huolehdin siitä, että he saavat terveellistä ja herkullista kotiruokaa. Tämän jutun pointti on havainnollistaa, millainen symboliarvo mulle ruualla on. Ruuan antaminen on osoitus ystävyydestä ja välittämisestä. Tiedän että ihan sairasta. En koskaan kehtaisi myöntää tätä kellekään ääneen...