Toisinaan ajatuksiini tulee mies, jota rakastin.
Se oli ihanaa aikaa, mutta loppui yllättäen äkkiä
kun hän jätti minut. Mikähän oli syynä jättämiseen?
Hän kuitenkin oli puhunut tulevaisuudestakin, joten
kummalliselta tuntuu, kun mielensä muuttuikin.
Miksi hän ei kertonut minulle suoraan, ettei haluakaan
jatkaa tutustumista?
Muisteleeko hän minua joskus? Mikäli, niin hyvällä
vai pahalla? Olinko hänelle merkityksellinen henkilö?
Oliko hänelle rakkautta minua kohtaan?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei auta silti kuin päästä ylitse, ja jatkaa elämää. Sinulla on huomion-/hellyydentarve ja se on tässä hetkessä. Ja tähän hetkeen siihen pitää löytää tyydytys.
Aloita siis alusta ja avoimella mielellä. Hyväksy menneisyys, ja se että se oli hänen päätöksensä, joka voi sikäli jopa lisätä mahdollisuuksia että olisitte vielä ainakin jossakin tekemisissä keskenänne. Mutta elä reilusti tätä hetkeä ...
Kiitos vastauksesta.
En minä enää häntä haluaisi, en voisi luottaa häneen
ja on kuitenkin nykyisin naimisissa eli en voi ajatella
ottaa mitään yhteyttä. Toivon vain, että hän on
onnellinen naisensa kanssa.
Hän ei liene rakastanut minua, koska jätti. Kyllä se
oli hänen päätöksensä yksin, mutta mielestäni
olisi ollut kohtuullista kertoa suoraan myös minulle.
Eikä jättää minua yksinään miettimään, mitä tein
väärin.
Tuo mies oli ainut, jota olen rakastunut,
mutta se oli kuitenkin virhe. Turhaa ajan
ja energian haaskausta, mutta tuli koettua
millaista on olla sydänsuruinen. Kamalaa
eli en toista kertaa vastaavaa tilannetta
halua kokea, joten parempi pysyä kaukana
miehistä. He ovat usein petollisia.