Paavi ilmoittaa että hän hyväksyy Esikoiset ry toimivat Inkeri ja Vatikaanin sillä edellytyksellä, että Suomen piispat eivät jaa ehtoolisra puhtain käsin
Hänen kardenaali on tulossa Viinikan
Hänen kardenaali on tulossa Viinikan
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Koskahan paavi saa tietää näistä 12 apostolista Lapissa.
Koskahan ne nimittää keskuudestaan paavin seurakunnalle että on sitten kilpailua katolilaisten kans kun on luovuttu luterilaisuudesta.
Tai sitten valloitetaan Jehovat tällä satavarmasti aidolla ja oikealla kristillisyydellä.
Saadaan kertaheitolla 8 miljoonaa orjaa laumaan.
Haaveilet orjista? Outoja asioita päässäsi pyörii, tervetuloa seuroihin kuulemaan tervettä ja elävää Jumalan Sanaa.
Kai Ruotsissa voi olla toinen paavi, olihan keski-ajallakin Roomassa ja Avignossa paavit yhtä aikaa, taisi jossain vaiheessa olla jopa kolmekin erehtymätöntä eri puolilla Eurooppaa.
"jumalansijaiset"
-
kun Oli suuren kisman aikaa , oli 2 2 1. kuinka se oli mahdollista, siten
että ensin oli rooman ja avignon paavit , sitten valittiin uudet. mutta he
ei luopuneet virkatehtävistään, kunnes valittiin Johannes XXIII , ja se oli
kovan sanan mies. Hän listitytti kaikki neljä. komensi Hussin roviolle. ja
toimi muutenkin raivoisasti..
Todellinen Jumalan sijainen tuntuu olleen......
Uskonnonvapaus ei tarkoita sitä että tulette muuttamaan toisten uskoa.nimittäkää vain paaveja halunne mukaan omaan leiriinne.