"Tämän tarinan tarkoitus on muistuttaa, että eläkää nyt, eläkää tänään!
Hyvä ystäväni avasi vaimonsa vaatekaapin ja otti sieltä esiin laatikon, jonka sisällä oli silkkipaperiin kääritty leninki.
"Tämä ei ole mikä tahansa laatikko", ystäväni sanoi. Hän avasi laatikon ja tuijotti sen sisältöä.
"Vaimoni sai tämän lahjaksi ensimmäisellä Pariisin matkallamme 9 vuotta sitten. Hän ei koskaan laittanut tätä ylleen, sanoi säästävänsä sitä erityistä tilaisuutta varten. No luulisin, että tämä on kai sitten se."
Ystäväni asteli sängyn viereen ja asetti laatikon hänen vaimonsa muiden tavaroiden vierelle, jotka hän oli kohta viemässä hautaustoimistoon, sillä hänen vaimonsa oli juuri kuollut. Ystäväni kääntyi puoleeni ja sanoi:
"Älä koskaan säästä mitään erityistä hetkeä varten, sillä jokainen päivä on erityinen hetki."
Nuo sanat painuivat mieleeni ja tänään päätän, että luen enemmän ja siivoan vähemmän. Istun kuistilla turhia murehtimatta, vietän aikaa rakkaitten lähimmäisteni kanssa ja teen lyhyempiä työpäiviä. Keskityn niihin asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä. Ymmärrän, että elämää eletään sen ainutlaatuisen kokemuksen tähden. Ei siksi, että se olisi jokin selviytymisleiri. Enää en tuskaile. Otan paremmat lautaset kaapista ja pistän uudet vaatteet päälle supermarkettiin. En tiedä, mitä ystäväni vaimo olisi tehnyt, jos olisi tiennyt, että on aika lähteä seuraavana aamuna. Sitä ei kukaan meistä osaa kertoa. Ehkä hän olisi soittanut sukulaisilleen, läheisimmille ystävilleen tai sitten ei. Hän olisi voinut soittaa vanhalle ystävälle sopiakseen riidan. Hän olisi saattanut mennä syömään suosikkiravintolaansa. Ne ovat ne pienet asiat, joiden tekemättä jättämistä minä katuisin, jos aikani olisi tullut. Katuisin sitä, koska enää en voisi tavata ystäviäni tai kirjoittaa sitä kirjettä, jonka halusin kirjoittaa sinä "yhtenä päivänä". Katuisin ja olisin murheellinen, koska en sanonut sisarilleni, lapsilleni ja ystävilleni kuinka paljon heistä välitän riittävän usein. Nyt en enää kuitenkaan pidättele kaikkea sitä, mikä tuo naurun ja ilon sydämiimme. Ja joka aamu, joka päivä, joka tunti ja joka hetki sanon, että tämä hetki on se erityinen hetki.
Jos saat tämän tarinan, se johtuu siitä, että joku välittää sinusta ja ehkäpä siksi, että sinä välität myös jostain. Jos olet liian kiireinen lähettämään tätä jollekin josta välität, niin muista, että sitä jotain tai yhtä päivää, joka on kaukana ei välttämättä edes koskaan tule."
Hyvä ystäväni avasi vaimonsa vaatekaapin ja otti sieltä esiin laatikon, jonka sisällä oli silkkipaperiin kääritty leninki.
"Tämä ei ole mikä tahansa laatikko", ystäväni sanoi. Hän avasi laatikon ja tuijotti sen sisältöä.
"Vaimoni sai tämän lahjaksi ensimmäisellä Pariisin matkallamme 9 vuotta sitten. Hän ei koskaan laittanut tätä ylleen, sanoi säästävänsä sitä erityistä tilaisuutta varten. No luulisin, että tämä on kai sitten se."
Ystäväni asteli sängyn viereen ja asetti laatikon hänen vaimonsa muiden tavaroiden vierelle, jotka hän oli kohta viemässä hautaustoimistoon, sillä hänen vaimonsa oli juuri kuollut. Ystäväni kääntyi puoleeni ja sanoi:
"Älä koskaan säästä mitään erityistä hetkeä varten, sillä jokainen päivä on erityinen hetki."
Nuo sanat painuivat mieleeni ja tänään päätän, että luen enemmän ja siivoan vähemmän. Istun kuistilla turhia murehtimatta, vietän aikaa rakkaitten lähimmäisteni kanssa ja teen lyhyempiä työpäiviä. Keskityn niihin asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä. Ymmärrän, että elämää eletään sen ainutlaatuisen kokemuksen tähden. Ei siksi, että se olisi jokin selviytymisleiri. Enää en tuskaile. Otan paremmat lautaset kaapista ja pistän uudet vaatteet päälle supermarkettiin. En tiedä, mitä ystäväni vaimo olisi tehnyt, jos olisi tiennyt, että on aika lähteä seuraavana aamuna. Sitä ei kukaan meistä osaa kertoa. Ehkä hän olisi soittanut sukulaisilleen, läheisimmille ystävilleen tai sitten ei. Hän olisi voinut soittaa vanhalle ystävälle sopiakseen riidan. Hän olisi saattanut mennä syömään suosikkiravintolaansa. Ne ovat ne pienet asiat, joiden tekemättä jättämistä minä katuisin, jos aikani olisi tullut. Katuisin sitä, koska enää en voisi tavata ystäviäni tai kirjoittaa sitä kirjettä, jonka halusin kirjoittaa sinä "yhtenä päivänä". Katuisin ja olisin murheellinen, koska en sanonut sisarilleni, lapsilleni ja ystävilleni kuinka paljon heistä välitän riittävän usein. Nyt en enää kuitenkaan pidättele kaikkea sitä, mikä tuo naurun ja ilon sydämiimme. Ja joka aamu, joka päivä, joka tunti ja joka hetki sanon, että tämä hetki on se erityinen hetki.
Jos saat tämän tarinan, se johtuu siitä, että joku välittää sinusta ja ehkäpä siksi, että sinä välität myös jostain. Jos olet liian kiireinen lähettämään tätä jollekin josta välität, niin muista, että sitä jotain tai yhtä päivää, joka on kaukana ei välttämättä edes koskaan tule."
Vastaukset 5
Vanhimmat
Totta joka sana!, kiitos puhuttelevasta tarinasta.
Elitpä miten tahan, kurjasti, komeasti jne. Kuoltuaan ei ole mitään muistoja. Miksi katumaan elämistään, kun sitä ei voi jälkeenpäin muuksi muuttaa. Sanonta kuuluukin usein, että paskareissu mutta tulipahan tehtyä. Minusta eläminen on juuri taistelua olemassa olostaan, eli selviytymisleiri. Leiri pitää vaan yrittää tehdä riittävän miellyttäväksi, ettei tarvitse lopettaa kesken ominpäin.
Voi miten kurjaa et koet elämän kuin p**ka reissu, minä koen elämän seikkailuna joka on lahja josta pitää nauttia ja ottaa kaiken irti kohtuuden rajoissa.
Katselehan ympärillesi avoimin silmin ohita kaikki paha ja katkeruus, huomioi erityisesti kaikki hyvä ja ilo, niitäkin on vaikka nyt tuntuisikin pahalta, usko vaan, auringo paistaa vielä vaik nyt on pilvistä.
Vaikka itse ei elämästään kuoltuaan mitään muistaisikaan, niin läheiset muistavat kaiken!
Olemme saaneet sanomattoman suuren lahjan, elämän!
Nauttikaamme ja ihastukaamme siihen jokaisena päivänämme!
Kiitos