Lähellä katkeroituminen???

Keissa

Aivan äskettäin jouduin tilaneeseen, jossa koin että minua loukattiin ja mitätöitiin törkeästi. Olen panostanut erääseen hyväntekeväisyysjuttuun mielestäni paljon aikaa ja jopa ihan aineellistakin panostusta vuosien ajan. Nyt Viikonloppuna sivuutin jälleen jotain itselleni tärkeää antaakseni panoksen tapahtumaan. Sitten annettiin ymmärtää, että minua ei nyt sitten tällä kertaa tarvita ja en päässyt mukaan edes paikalla olleen "toimikunnan" yhteispalaveriin.
Porukka lähti siitä sitten "palaveeraamaan" ja jättäen minut yksin paikalle. Kyllä siinä muutama vaihtoi hämmentyneet silmäykset keskenään ja oli sitten jälkeenkinpäin vaitonainen. En vieläkään ymmärrä, miksi tämä toiselta paikkakunnalta tullut "päähenkilö" toimi näin vaikka olen ollut hänen yksi tukihenkilö reilut kymmenen vuotta. En tosin kanna päävastuuta paikallisesti toiminnasta, mutta olen kaikin puolin aktiivisesti mukana ja teen työn jutun hyväksi. Kyllä hän sitten siinä lopussa leperteli, kiitteli ja jutteli ympäripyöreitä, ym. mutta mistä johtui moinen luottamuksen puute ja jättäminen sivuun. Olisin toki ymmärtänyt käsissäni olisi ollut juuri tehtävä tai suoritettava vastuu, mutta kun jäin saliin istumaan yskin.
Sieppasi jopa niin paljon, että ajattelin että jätän jäsenmaksun ja jään jutuista kokonaan sivuun, mutta sitten menin itseeni. Aloin pohtimaan, mitä varten olen ylipäätänsä juttuun mukaan lähtenyt: onko se oma pätemisen tarve, saada itselleni arvostus, mielekästä tekemistä, auttaa lähimmäistäni, johon toiminta todella pyrkii.
Vastaus oli itselleni juuri tämä. Teen tätä toimintaa auttaakseni toisia ja edistääkseni minulle tärkeää asiaa, niin päätin antaa asian olla ja jatkaa mukana. Kyllä loukkaus ja mielipaha pakkaa vieläkin pintaan, mutta en anna katkeruudelle maata. Jos jään vihaan ja turhautumiseen, satutan vain itseäni, menetän paljon minulle tärkeää ja paikalle jää tyhjiö. Tiedän myös, että viha, katkeruus ja itsesääli tuovat ajan myötä jopa masennusta ja sitä minä en todellakaan halua. Omatuntoni sanoo, että olen toiminut rehellisesti ja sydämellä. Tuli mieleen, että voihan se olla vaikka ikä ja sen tuomat rajoitukset, että paikalla ollut päämies katsoi että on aika siirtyä sivummalle ja enemmän rivijäsenen paikalle.
Ja kristittynä välillä koetellaan kutsumuksen ja vakaumuksen aitous. Eniten auttaa se että jätän tämän minulle käsittämättömän asian Jumalan huomaan. Ei tämä tullut sattumalta.
Hyvät ihmiset, ei annata katkeruudella ja vihalle sijaa vaan annetaan anteeksi ja unohdetaan. Uskon että kyllä se ajan myötä kääntyy voitoksi ja syykin selviää, miksi näin?

2

304

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kastorgley

      Tuttu tunne minun työpaikalla. Minulla tosin on pitkä irtisanomisaika niin aika vähän on menetettävää, joten nyksyisin otan vain asiat puheeksi ja niin kannustan sinuakin tekemään. Kysy suoraan miksi minua ei huolittu palaveriin. Onko jokin asia mikä tähän vaikuttaa. Niin pitkään kun saat vastaukseksi pelkkää ympäripyöreätä niin tenttaa lisää. Tenttaat niin pitkään että sinua lakkaa painamasta.

    • oppeliini1

      "jäin saliin istumaan yskin". Miksi ? Sanottiinko Sinulle suoraan että Sinä et saa tulla tähän palaveriin?
      Ellei, niin miksi et vain mennyt mukaan? Vaikka vain kuulemaan mitä muilla oli sanottavaa.

      Tuo tilanne tulee uusiutumaan jonkin ajan kuluttua seuraavassa palaverissa. Otappa jo edeltäkäsin selvää milloin se pidetään ja ilman erikoisia kutsumisia, vain menet mukaan. Osallistut asioihin ja kun sinulla on ideoita, kerrot ne rakentavaan tyyliin.
      On hyvin todennäkoistä ettei kukaan ole puskemassa Sinua pois tuosta yhteisostä, aivan turhaan rakennat tyhjästä negatiivisuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      57
      1598
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      364
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      132
      918
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      732
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      612
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      588
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      44
      518
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe