Talvirenkaat

Ostin toissa kesänä Continentalin hyvät renkaat (XL), jotka ostin normaalisti, normaalihintaan. Tästä alkoi ajoittainen vapina ja minä en tiennyt, mistä oli kyse. Moottoritie nopeuksissa auto meni välillä ihan hyvin ja välillä se vapisi aivan liikaa. Käytyäni kolme kertaa renkaiden myyjän luona tarkastuksessa ja kerran ulkopuolisella tarkastajalla (joka kirjoitti todistuksen liiallisesta renkaiden heitosta), päätimme, että menen Continentalin maahantuojan tarkastukseen. Siellä oli normaalia (näin kuulin) paremmat laitteet. Siellä tarkastaja sanoi, että yksi rengas oli ollut niin huono, että pitkittäisheitto oli vain mennyt pahemmaksi. Kaikissa renkaissa oli heittoa, mutta yhdessä oli aivan liikaa. Kaksi rengasta vaihdettiin uusiin ja nyt auto ei vapise lainkaan. Tässä koko prosessissa meni noin yksi vuosi. Miksikö heitto oli joskus ja joskus ei: renkaiden oli oltava toisiinsa nähden sopivassa asennossa, että heitto tuntui. Selvä juttu.

Kuulin myös, että joiden valmistajien renkaat ovat jotkut pitkittäisheittoisia ja toisten taas eivät juuri koskaan. Minulle sanottiin, että Continentalilla on heittoa joskus ja myös Nokiallakin olisi. Goodyear:ia taas pidettiin hyvänä. Tämä nyt oli vain yhden rengasmyyjän kommentti ja siinä saattaa hyvin olla oma etu liikaa esillä. Lisäksi kuulin, että toiset autot ovat herkempiä tälle heittoisuudelle ja toiset kestävät sitä enemmän.

Nyt kysyn: mikä olisi nastarengasmerkki, jossa ei heittoa ole?
10181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Enpä ole koskaan kuullut moista koko autoiluaikanani eli vuodesta 1972. No on kai se mahdollista, että joskus laaturenkaissakin voi löytyä viallisia. Laatukontrolli on jossain pettänyt ja maanataikappale näköjään päässyt myyntiin asti.
Minulla on ollut erimerkkisiä nastoja ja kitkoja ja nyt taas nastat eikä tosiaankaan milloinkaan tuollainen ole tullut vastaan.

Se laatukontrollin pettäminen nyt ei varmasti ole yleistä nastarenkailla sen paremmin kuin kitka-tai kesärenkaillakaan.

Äänestä

Minusta kaikille voi sattua virheitä. Eniten häiritsi renkaan myyjän väitteet 3 kertaa, että kaikki on kunnossa, vaikka ei ollutkaan. Tämä myyjä oli vielä erikseen Continentalia myyvä yritys. Tuo pitkittäisheiton toteaminen on silmin havaittava vika - minäkin sen näin, kun minulle kerrottiin, miten se katsotaan.

Äänestä
  • Kerro nyt muillekin miten pitkittäisheitto katsotaan?

    Äänestä

Taspainoituskoneessa pyöritellään rengasta ja katsotaan (renkaan sivusta ja edestä) liikkuuko renkaan pinta sitä pyöritettäessä. Myös sivuttaisheittoa (en tiedä, mitä se aiheuttaa) olen kuullut olevan ja senkin kai voi noin todeta. Jos oikein ymmärsin, ei liian heittoisia renkaita pitäisi tulla myyntiin laatutarkistusten vuoksi lainkaan. Nämä laatutarkistukset eivät kuitenkaan yrityksissä ole samanlaisia.

Tästä johtuen on eri valmistajien kesken eroja - toisilla ei heittoisia renkaita tule myyntiin juuri lainkaan ja toisilla laatuharava on turhan väljä. Tietysti renkaan valmistus, valmistusmaa, henkilöstön osaavuus ja sitoutuvuus vaikuttavat asiaan. Tietysti myös rengasyrityksen omistajien painostus saattaa ohjata toimintaa väärään suuntaan.

Edelleen kysyn, mikä rengasmerkki ei kärsi tästä viasta?

Äänestä
  • Enpä usko että täällä saat parempaa vastausta, kuin että todennäköisesti missään merkissä ei ole tuota heittoa. Itse olen kuullut vain pinnatuissa olleen heittoa. Eli jos ostat minkä vaan laatuvalmistajan renkaat, niin tuskinpa niissä heittoa on. Ja osaatpahan nyt katsoa sen siellä liikkeessä.

    Äänestä

Se oli Michelin ja GoodYear rengasmerkkeinä, josta yksi rengasmyyjä sanoi, ettei niissä heittoisia renkaita (= valmistettu hyvin renkaan piirrustusten mukaan) ole. Mutta myyjä kun sanoo jotain, ainakin minä epäilen ...

Äänestä
  • Hmm...++Eli+noissa+mainitsemissasi+renkaissa+myyjän+mukaan+ei+voi+sattua+laatuvirheitä,+jotka+vielä+pääsisivät+laatukontrollien+läpi+kuluttajille+saakka.+Prosessit+ovat+siis+täydellisiä+ja+virheet+täysin+mahdottomia.++On+siis+100%:sti+täydelliset+ja+virheettömät+prosessit.Niinpä,+kyllä+myyntimiehet+tietää....

    Äänestä

Olet oikeassa. Jos oikein muistan, myyjä / asentaja sanoi, ettei GoodYear:illa ja Michelinillä juurikaan esiinny heittoisia renkaita. Ja he myivät myös Nokiaa ja Continentalia. Mutta tämä oli vain yhden rengasliikkeen kommentti. Lisäksi onhan niitä muitakin renkaan ominaisuuksia olemassa kuin tämä pompotusta aiheuttava heittoisuus. Edelleen kaikki automerkit eivät näille heittovirheille ole niin herkkiä.

Edelleen sanon, etten minä tiedä juuri tämän enempää tästä asiasta. Siksi kysyn, mikä nastarengasmerkki saattaisi olla semmoinen, jossa ei juurikaan tätä heittoisuutta esiinny?

Äänestä

Minun kokemukseni ja rengaskauppiaan mukaan Michelin ei koskaan myönnä mitään vikaa renkaissaan.

Äänestä

Nokiat talvella on ollu meillä luotetuimmat, on ok ja nastat pysyvät kauemmin sopivan mittaisena, eivätkä kaadu jarrutuksessa eikä kaarreajossa.

Ei ole koskaan ollut heittoja, mutta tasapainotuksesta johtuvaa yleistä tärinää kylläkin. Kävin tuossa perheen 4 autoa tasapainottamassa korjaamossa jossa aivan uudet laitteet. Siellä otti renkaan maasta ja vei koneeseen ja kannatti, jotta pysyy täysin keskellä kiinnittäessä.

Miehet vaan tekivät siinä virheen kun eivät laittanutkaan painoja aivan siihen kun kone määräsi. Vasta kun pyysin merkitsemään paikan liidulla, jotta sormi ei siirry, painotus onnistui.

Enpä si painoittanutkan kun sen yhden ja menin takaisin huoltokorjaamolle, jossa laitetaan aina tarkasti.

Oi vaan tarjous, 5 euroo sarja niin tasapainotin kaikki irtonaiset.

Vielä voisin mainita tasapainotuksesta, pienikin virhe tekee ensin rengasmelua ja sit vasta tuntuu ratissa 80 ja 105 nopeuksissa

PAKKO vielä kommentoida. kaikkeaVoiSattua 14.8.2016 20:32
"Minun kokemukseni ja rengaskauppiaan mukaan Michelin ei koskaan myönnä mitään vikaa renkaissaan."

Tiedän tapauksen jotain 2003 yksi misukka oli viallinen, korjaamo olisi heti vaihtanut kaikki, miselin pyysi niin. Mies ei vaihtanut, mutta 2000 km ajon jälkee ainakin kahteen tuli tärinää ja silloin mies vaihtoi kaikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Talviautoilija kirjoitti:

Ostin toissa kesänä Continentalin hyvät renkaat (XL), jotka ostin normaalisti, normaalihintaan. Tästä alkoi ajoittainen vapina ja minä en tiennyt, mistä oli kyse. Moottoritie nopeuksissa auto meni välillä ihan hyvin ja välillä se vapisi aivan liikaa. Käytyäni kolme kertaa renkaiden myyjän luona tarkastuksessa ja kerran ulkopuolisella tarkastajalla (joka kirjoitti todistuksen liiallisesta renkaiden heitosta), päätimme, että menen Continentalin maahantuojan tarkastukseen. Siellä oli normaalia (näin kuulin) paremmat laitteet. Siellä tarkastaja sanoi, että yksi rengas oli ollut niin huono, että pitkittäisheitto oli vain mennyt pahemmaksi. Kaikissa renkaissa oli heittoa, mutta yhdessä oli aivan liikaa. Kaksi rengasta vaihdettiin uusiin ja nyt auto ei vapise lainkaan. Tässä koko prosessissa meni noin yksi vuosi. Miksikö heitto oli joskus ja joskus ei: renkaiden oli oltava toisiinsa nähden sopivassa asennossa, että heitto tuntui. Selvä juttu.

Kuulin myös, että joiden valmistajien renkaat ovat jotkut pitkittäisheittoisia ja toisten taas eivät juuri koskaan. Minulle sanottiin, että Continentalilla on heittoa joskus ja myös Nokiallakin olisi. Goodyear:ia taas pidettiin hyvänä. Tämä nyt oli vain yhden rengasmyyjän kommentti ja siinä saattaa hyvin olla oma etu liikaa esillä. Lisäksi kuulin, että toiset autot ovat herkempiä tälle heittoisuudelle ja toiset kestävät sitä enemmän.

Nyt kysyn: mikä olisi nastarengasmerkki, jossa ei heittoa ole?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu