Hei!
Kysyisin teiltä viisaammilta neuvoja asiaan: Eilen minulle tuli kummallinen kohtaus, telkkaria katsoessani alkoi yhtäkkiä näkymään silmissä sellaista liikkuvaa, kirkasta sahalaitaa joka tuntui muuttavan muotoaan. Ensin se näkyi vasemmassa silmässä, sitten molemmissa ja loppujen lopuksi kuvio oli kuin sirkkelin terät olisivat pyörineet näkökentässä ja tuntui ettei oikein mistään saa selvää.En pystynyt enää keskittymään koko töllöön ja muutenkin tuli kummallinen, levoton olo,ja tätä "sirkkelin" pyörimistä kesti jotakuinkin 15-20 minuuttia jonka jälkeen tuntui niinkuin näkökenttä olisi jotenkin hämärtynyt.
Olin kaverin luona käymässä ja pakko oli lähteä heti kotiin. Otin jo siellä kaverin luona heti 500mg Panadolin ja yritin istua autossakin silmät kiinni, oikea käsi tuntui puutuvan hieman, ja sitten iski karmea väsymys, tuntui ettei jaksa liikahtaa suuntaan eikä toiseen. Tuntui ettei jaksa edes sanoakaan mitään! Kokemus oli kyllä aikaslailla suorastaan pelottava!
Kotiin tultuani menin heti nukkumaan, eikä päänsärkyä lopulta tullut vaikka sitä pelkäsinkin koko ajan. Yöllä ja tänä aamuna tuntui hieman jomotusta mutta muuten olo ihan ok.
Minulla ei ole ennen ollut migreenioireita, mutta lieneekö raskaudella osuutta asiaan? Tosin oli tuossa pari kuukautta sitten viikon kestävä kova päänsärky johon ei taas liittynyt minkäänlaisia näköhäiriöitä. Oikealla puolella päätä tuntui pistävä, vihlova kipu ihan niinkuin sukkapuikkoa olisi työnnetty päähän. Lääkäri epäili kyllä migreeniä mutta ei osannut sanoa varmaksi. Vastaavia kokemuksia?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllähän nuo klassisen migreenin auraoireisiin hyvin sopii. Jos siinä vaiheessa kerkeää ottamaan kipulääkkeen, voi päänsärky jäädä kokonaan tulemattakin. Oma diagnoosisi osui aivan oikeaan.
oli helpottavaa ja toisaalta taas tietysti harmillista lukea että migreenioireitahan nämä, kuvittelin säästyväni mokomalta riesalta vaikka lähisuvussa migreeniä on molemmilla vanhemmilla ja veljellä, kun eikös migreenikin voi olla jollain tavalla periytyvää? Täytynee vastaisen varalle varustautua ottamalla särkylääkkeet mukaan meni sitten minne tahansa :(
Minulla raskaus laukaisi migreenin. Eli silloin sain sen elämäni ensimmäisen kerran ja sen jälkeen se on riesanani mukana kulkenu. :) Mutta onneks nykyään on tosi hyvä lääkitys.