Kertokaa millainen fiilis teillä kun menkat alko

Eli siis millainen fiilis oli kun menkat alkoi ekaa kertaa :D
4105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Siitä on ikuisuus aikaa niin tarkkaan en muista. Mutta joo, olin silloin kesälomareissulla jossain päin Suomea vanhempieni ja yhden tyttökaverini kanssa. Huomasin sit vessassa käydessä, että tuli hitusen verta paperiin. Siteitä ei ollut, joten laitoin vessapaperia pöksyihin. Onneksi kotiinpaluu oli samana päivänä kun menkat alkoivat. Vuotoa ei tullut paljon niin pärjäsi tuolla paperilla, vuoto kesti kokonaisuudessaankin vain pari päivää, oli tosi niukkaa. Myöhemmin sitten muuttunut niagaraksi. En kertonut asiasta kenellekään, en äidilleni, en kaverilleni. Pidin salaisuuden ihan omana tietonani. Asia tuntui jotenkin nololta, niin en halunnut siitä puhua. Onneksi kotona oli sitten siteitä ostettu tulevia kiertoja varten.

Äänestä

Ikuisuus itsellänikin. Tässäkin tapauksessa kesäloma, ennen yläastetta. Asia oli äidilleni jotenkin vaikea, joten olisi kannattanut jättää kertomatta. Hirveä huuto, että ei voi alkaa. Jotenkin pilasi naiseuteni alun. Mitäpä lapsi oman äitinsä traumoista ymmärtäisi, ja sellaiset olivat äitini käytöksen takana. Joka tapauksessa alku oli hankalaa, vuoto runsaahkoa ja ennakoimatonta. Ohivuotoa tapahtui usein, ja 1980-luvulla siteetkään eivät olleet vielä kovin hyviä. Olin pikkutyttökokoa ja lähes rinnaton, ja koin olevani epänaisellinen. Vasta paljon myöhemmin menkoista tuli luonnollinen osa elämääni ja aloin pitää itseäni naisellisena pienestä koostani ja pienistä rinnoistani huolimatta. Ja ihan naisellinen koen olevani nyt yli 40-vuotiaanakin, hedelmällisen iän lopulla (näin oletan), kun naamaan on tullut jo ryppyjä. Lapsia en ole tehnyt, se ei ole mielestäni naiseuden mittari.

Äänestä

omat ekat menkat oli tän kuun alussa ja sillon mun fiilis oli aikalailla tälläne: perkeleperkeleperkele

Äänestä

Mn menkat alko 7-8 luokan kesänä eli 9 vuotta sitten.. olin ollu leirillä edellisviikon ja pyyhkiessä tuli verta paperiin loppuviikon.. mutta en ees ajatellu että menkat, enkö ees muutenkaa aatellu asiaa mitenkää. Kuvittelin vaan et mulla alkais vast 16 vuotiaana niinku äidilläki..
No sitte seuraavalla viikolla kotona heräsin ja olin yksin kotona. Menin vessaan ja pikkarit ihan veressä. Pelästyin niin paljon ja soitin itkien meijän äidille enkä tajunnu yhtää et ne on menkat... nyt naurattaa kyllä aika tavalla tämä :DD

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Popcornjuu kirjoitti:

Eli siis millainen fiilis oli kun menkat alkoi ekaa kertaa :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu