Kirjekaveri avoimesta naisesta

JeanD

Moi kaikki avoimet naiset!

Olen kolmekymppinen avoin, positiivinen, elämän myönteisenä näkevä mies. Etsin sähköpostilla tapahtuvaan kirjeenvaihtoon avointa, positiivista, kirjoitustaitoista naista. Olen akateemisesti koulutettu sivistynyt mies. Kaipaan ihmistä, jonka kanssa pohtia maailman menoa ympärillämme.

Mielenkiintoni aiheita ovat mm. kulttuuri, matkustaminen, lukeminen, musiikki, luonto, kaupungin vilske, ympäröivän maailman kauneus ja rumuus sekä tietenkin erotiikka. Erotiikalla en kuitenkaan tarkoita alapääkuvia ja "kuinka me kohta pannaan tyylistä jutustelua". Koen erotiikan laajempana. Keskustelu avoimen ihmisen kanssa itsessään on eroottinen tapahtuma. Uskonkin, että mielenkiintoisen sähköpostin odotus/jännitys stimuloi ja tuottaa nautintoa, joka on omalla tavallaan hyvinkin eroottista. Keskustelun ei välttämättä tarvitse liittyä seksiin mitenkään. Toivon kuitenkin, että pystyt keskustelemaan myös seksuaalisuudesta avoimesti.

Jos jaksoit lukea tänne asti sinun kannattaisi varmaan myös uskaltaa vastata. Se taitaa olla se vaikein juttu. Keskustelumme on täysin luottamuksellista. Meidän ei tarvitse kertoa nimiämme, lähettää kuviamme tai tavata kasvokkain jos niin haluamme.

Vastaa osoitteeseen [email protected]

0

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Sannan kirja USA:n bestseller!

        "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
        Maailman menoa
        153
        11468
      2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

        ...ei tykänny Sanna Marinista
        Maailman menoa
        28
        8122
      3. Metsäalan rikolliset

        Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
        Sotkamo
        56
        5954
      4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

        Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
        Maailman menoa
        166
        4947
      5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

        ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
        Maailman menoa
        17
        4714
      6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

        Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
        Maailman menoa
        37
        4371
      7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

        Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
        Maailman menoa
        100
        4262
      8. Missä vaiheessa

        Päätit luovuttaa suhteeni?
        Ikävä
        90
        3565
      9. Juuri muiston ne

        Rakastuneet katseesi. Huh
        Ikävä
        80
        3280
      10. Miten paljon

        Olet halunnut mun kanssa?
        Ikävä
        48
        1781
      Aihe