Perin metsää ja olen päätynyt tekemisiin erilaisten alan toimijoiden kanssa. Ala tuntuu poikkeuksellisen ukkoutuneelta, markkinointikeinoina ei tunneta juurikaan muuta kuin kirjepostin&sähköpostin tulviminen, ja kaikilla toimijoilla on lähes samat palvelut. "Saatte kaikki palvelut yhdeltä luukulta"-ajattelu on toki kivaa asiakkaan kannalta, mutta palveluja toimittavien alihankkijoiden tekemisestä toimihenkilöt eivät tunnu kartalla olevan. Tilasin metsäsuunnitelman vuosi sitten yhdeltä osuuskuntamuotoiselta alan toimijalta ja toimihenkilö on luvannut selvittää kahteen kertaa, kuinka kauan vielä kestää alihankkijan tekemä suunnitelma. Olen myös erittäin halukas jakamaan olemassa olevan metsävaratiedon mahdollisemmin monen toimijan kanssa. Paperikansiota ei kuulemma saa kilpailijoiden järjestelmiin, naputtelusta pitäisi maksaa.
Puukauppa se kummallista onkin. Valtakirjalla tarjouksia ei tunnu saavan kuin kaikista suurimpiin leimikoihin, ihan kuin yhtiöt olisivat sopineet ettei tarjouksia tehdä että metsänomistaja joutuu taipumaan suoraan kauppaan ja pettymään mhy:n palveluun. Hinnoista ei haluta puhua, mieluummin kerrotaan sijoitusmahdollisuuksista ja arvokasvusta, joka on jo alle Tähtitilin tai A-lisäosuuden.
Ja se vanhojen miesten asiakaspalvelu.. Onko missään ensinnäkään naistoimihenkilöitä? Muualla kuin toimistotyttöinä? Alle 40-vuotiaita toimihenkilöitä? Ei se mitenkään ihmetystä herätä että naiset ei tuolla alalla viihdy, jos alan arvomaailma on konservatiivinen. Puhutaan "viherpiipertäjistä" ja naismetsänomistajat ovat Esson baarissa käydyissä keskusteluissa tyttöjä. Voisiko metsäala muuttua ennenkuin myyn metsät ja ostan sijoitusasuntoja?
Havaintoja metsätaloudesta
2
91
Vastaukset
- LPSlinkola
Avaaja on suurelta osin oikeassa. Pitkälti noin se menee. Tosin viimeisen vuosikymmenen aikana alalla on tapahtunut hienoista tervehtymistä mm. siinä muodossa, että ainakin kotiseudullani on muutama ostomies vaihtunut nuoreksi ostonaiseksi. Myös MH:n ukkoleiriin on ilmestynyt nuorehko nainen, joten jospa se tästä.
Avaajan esilletuoma yhtiöiden ostokartelli on ongelma, josta tuskin eroon päästään. Hintojen lisäksi on myös menettelytavat on yhdenmukaistettu. Hankintapuu (kuitupuu) koetaan edelleen uhaksi ja sen hintaa poljetaan aktiivisesti kaikkien ostajien toimesta. Pienemmässä mitassa poljetaan pystykauppojen hintoja tuomalla epäisänmaallisesti putininpuita. Kukaan muu tässä metsäteollisuuskuviossa ei ole joutunut tinkimään katteistaan viimeisen neljännesvuosisadan aikana samassa mitassa kuin puuntuottaja.
Viherpiipertäjyyden ei tarvitse olla ongelma jos sitä ei halua itselleen ongelmaksi tehdä. Itselläni on halua, kykyä (ja varaa) tehdä asiat toisin ja oman mieleni mukaan, joten jossain mitassa koen tuon piipertäjäleimani eräänlaiseksi tunnustukseksi.- savujakoedelleen
Hankinta kauppa poljetaan kahdesta syystä:
Sillä piilotetaan yhtiöiden puun-korjuusta maksettavat taksat omille yrittäjilleen, sekä pidetään puun-korjuun kapasiteetti ulkona hankinta hakkuista/ taataan metsäkone valmistajille tasainen tulon-siirto metsän omistajilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581381Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491195Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä231131Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111070- 1261041
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72885
- 73869