dyneemaan ommeltu fokka

GenoaFr

Onko kukaan kokeillut moista viritystä, eli ommellaan fokka dyneemaan kiinni, jolloin dymeema toimii haruksena sekä nostimena? Fokan tilalla voi tietysti olla myös genoa, mutta varsinainen keulaharus täytyy luonnollisesti maston tukena olla. Muistelen että tästä on jollain palstalla keskusteltu, liekö sitte toteutettu.
Voihan nostin olla silti erikseenkin ja jos nostin on erikseen niin keulapurjeita voisi olla vaikka parikin kappaletta, erikokoista.
Omassa purressa olen miettinyt ko.systeemiä jo olemassa olevan genoan lisäksi, erityisesti kovaan tuuleen ja luovi osuuksille, koska ison genoan puolelta toiselle "heittely" on vähän työlästä ja kovaan tuuleen kryssiessä pieneksi rullattu genoa on varsin honon mallinen ja tuottaa paksun keulaharuksen.

15

532

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Solent

      Jos googlaat "solent stay dyneema" löydät aika paljon asiaa ja keskustelua irrotettavan staagin ympäriltä. Myös ajatustenvaihtoa purjeen etuliikkiin integroidusta dyneemastaagista. Trimmausmahdollisuuksia tuo integrointi luonnollisesti vähentää kun etuliikin ja staagin kireyttä ei voi virittää erikseen.

      • GenoaFr

        Noi oli kyllä hyvät hakusanat ja lueskelinkin jo hiukkasen, mutta halusin silti aukassa ketjun tänne suomipalstallekkin pohdittavaksi.


      • GenoaFr

    • seppomartti

      Samaa kiinteää dyneemaa etuliikissä miettineenä tulin turmätyksi purjeentekijän toimesta, joka piti erillistä dyneemastaagia ja hakasia parempana ratkaisuna.
      Toinen ongelma on kovan tuulen purjeen nostaminen ilman staagia. Rullattuna makkarana tai käärmeenä sen saa ylös mutta ilman rullaa lähtee kynnet sormista.

      • VaijeriOnParempi

        Minusta vaijeri on missä tahansa mekaaniselle kulutukselle altistuvassa kohdassa parempi kuin dyneema. Eikä irrotettavan vaijerista tehdyn kutteristaagin säilyttäminen mastolla ole mikään ongelma. Näin siis kruiserissa, kilpaveneet ovat tottakai asia erikseen. Niissä kai vaijereista luovutaan takiloissa pian kokonaan.


      • GenoaFr

        Ihan matkapurjehduksesta on kysymys, en kilpaile kuin hupimielessä ja harvakseltaan.


    • seppomartti

      Miten säilöt mastolle vaijeristaagin, kun se on kannesta irroitettuna?. En ole keksinyt oikein hyvää keinoa vaan mastoa pitempi vaijeri hankaa mastoa ja saalinkeja aallokossa viilaten eloksointia joka aallossa.

      • Tunari1

        Minulla kutteristaakin kiristykseen tarkoitettu vanttiruuvi on niin pitkä että kun sen irroittaa staakista, niin staaki on riittävän lyhyt kiinnitettäväksi sitä varten kanteen mastosta sivulle ja vähän eteen kiinnitettyyn lenkkiin. Silloin staaki on irti mastosta. Haittana on tietysti että ruuvin joutuu irroittamaan sekä staakista että kannesta.


      • ettäettäjoo

        Olisiko dyneema staagi helpompi säilöä? Olkoonkin että vaijerissa on käytössä hyvät puolensa.


      • Jos sen pään kiinnittää kaidetolpan juureen tms. niin, että se jää löysäksi. Löysyyden saa pois sitomalla staagin joustavalla narulla johonkin aiempaan kaidetolppaan. Silloin se säilyy kohtuullisen kireänä irti mastosta ja poissa tieltä, mutta se voi kuitenkin hieman joustaa, jos mastoa taivutetaan


      • seppomartti
        ettäettäjoo kirjoitti:

        Olisiko dyneema staagi helpompi säilöä? Olkoonkin että vaijerissa on käytössä hyvät puolensa.

        Dyneemastaagissa ei ole säilömisongelmaa, ainoastaan venyminen ja viruminen, mitkä vaativat kiristysmahdollisuuden ja mahollisimman venymättömän tekstiilistaagin. Vectran ja PBO (?) olisivat ehkä parempia.
        Minäkin olen käyttänyt mekaanisia kiristyksiä: Wichardin tähän tarkoitettua kiristintä, rattimallista takastaagin kiristintä ja säädettävää vanttiruuvia ( Hasselfors?). Mikään ei ole kovin hyvä. Vinssillä kiristettävä talja tulee ehkä seuraavaksi kokeiluun.
        Solentstaagi on niin pitkä, lähes keulastaagin mittainen, ettei "Tunari1":n säilömisohje voi toimia. Minullakin on kannessa rustien etupuolella kiinnitystä varten silmukka. Poistamalla Wichardin 70cm korkea ruuvikiristin jää vielä liikaa vaijeripituutta.
        Solent/ kutterifokka on varsin toimiva purje Jos 1. reivi on isossa niin pari kierrosta korkeintaan genoaa sisään. Seuraavaksi keulapurjeen vaihto fokkaan, mihin kannattaa hankkia reivi.


      • ettäettäjoo

        Ketjua lukiessa syntyy vaikutelma (parissa muussakin ketjussa), että irroitettava väliharus tai solentstaagi saa kuitenkin enempi kannatusta kuin kiinteä asennus. Itse miettiny noiden kahden väillä ja valinta vielä tekemättä. Kiinteässä vaihtoehdossa väliharus olisi furlerilla farustettu.


      • seppomartti
        ettäettäjoo kirjoitti:

        Ketjua lukiessa syntyy vaikutelma (parissa muussakin ketjussa), että irroitettava väliharus tai solentstaagi saa kuitenkin enempi kannatusta kuin kiinteä asennus. Itse miettiny noiden kahden väillä ja valinta vielä tekemättä. Kiinteässä vaihtoehdossa väliharus olisi furlerilla farustettu.

        Solent on niin lähellä, ettet saa genoaa vastakäännöksessä kiinteiden staagien välistä. Kutteristaagi voi olla taaempana, mutta silloinkin se haittaa ja saattaa vaatia keulagastin luoviessa. Isoissa veneisdä näkyy joskus kolmekin kiinteää stagia keulassa, usein sähkövinssien kera. Kiinteä välistaagi saaristopurjehduksessa on luultavasti varsin hankala- ei kokemusta.
        Spinnujiippi pitää myös suunnitella uudelleen esim tuplapuomeilla. Ei voi tehdä dippiä. Välistaagin alta jos ylägaia on matalalla mastossa ja alagaija kukonjalalla.


      • Tunari1
        seppomartti kirjoitti:

        Dyneemastaagissa ei ole säilömisongelmaa, ainoastaan venyminen ja viruminen, mitkä vaativat kiristysmahdollisuuden ja mahollisimman venymättömän tekstiilistaagin. Vectran ja PBO (?) olisivat ehkä parempia.
        Minäkin olen käyttänyt mekaanisia kiristyksiä: Wichardin tähän tarkoitettua kiristintä, rattimallista takastaagin kiristintä ja säädettävää vanttiruuvia ( Hasselfors?). Mikään ei ole kovin hyvä. Vinssillä kiristettävä talja tulee ehkä seuraavaksi kokeiluun.
        Solentstaagi on niin pitkä, lähes keulastaagin mittainen, ettei "Tunari1":n säilömisohje voi toimia. Minullakin on kannessa rustien etupuolella kiinnitystä varten silmukka. Poistamalla Wichardin 70cm korkea ruuvikiristin jää vielä liikaa vaijeripituutta.
        Solent/ kutterifokka on varsin toimiva purje Jos 1. reivi on isossa niin pari kierrosta korkeintaan genoaa sisään. Seuraavaksi keulapurjeen vaihto fokkaan, mihin kannattaa hankkia reivi.

        Tietysti kiristintä voisi vielä jatkaa vaijerinpätkällä, jonka liittäisi staagiin haarukka-silmukka liitoksella. Mitoitus niin että liitos osuu purjeen litsaushakojen väliin. Haittana se että purje jäisi alas laskettaessa jo aika korkealle kannesta.


      • seppomartti
        Tunari1 kirjoitti:

        Tietysti kiristintä voisi vielä jatkaa vaijerinpätkällä, jonka liittäisi staagiin haarukka-silmukka liitoksella. Mitoitus niin että liitos osuu purjeen litsaushakojen väliin. Haittana se että purje jäisi alas laskettaessa jo aika korkealle kannesta.

        Juurikin niin. Olen virittänyt vaijeristaagin ja kiristimen väliin dyneemaa vaijerin lyhentämiseksi. Toinen löysä tamppi sen rinnalle, mihin hakaset voi siirtää. Silloin korkealle jäävä purje saadaan kannen tasalle ja pitkään pussiin hakaset järjestyksessä ja rivissä valmiina nostoon. Vähän keinotekoista näpertelyä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      68
      1095
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1054
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      22
      912
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      62
      862
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      835
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      756
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      731
    9. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      720
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      47
      650
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      602
    14. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      600
    15. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    16. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      594
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      594
    18. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      593
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      590
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      559
    Aihe