Mikä on köyhintä mitä omistat? Minulla ruostunut talikko, jossain mökin perukoilla, vuodelta mummo ja vaari ja menneen ajan kasvimaa. Kuokan kärkikin saattaa löytyä. Ja pölynimuri 70 luvulta.
Kaikki muu tahtoo olla liian nykyaikaista.
Köyhin omistamasi
11
213
Vastaukset
Kateus naapurin koivuhalkoihin .
En tiedä köyhin, mutta on heteka, ihan hyväkuntoinen. Nukun siinä kesällä aitassa, ihan hyvä nukkua, ei ole jouset venyneet. Sain sen mökkikaupan yhteydessä. Oli meilläkin hetekoita kun olin lapsi.
- köyhistä-köyhin
Minä osaan soveltaa Speden kurjistumisteorian käytäntöön.
Köyhäily on joillakin trendi, joillakin elämäntapakin.
Köyhäily on eräänlaista käänteistä snobismia. Tosi köyhät ihmiset ei kehuskele köyhyydellään, vaan se jolla köyhyys on se köyhyyden kätkeköön ;)
Mielikuvittelen, että varmasti se on mielikuvitus.
- Komppaan
sama täällä.
- KomppaanMyös
Saman olisin kirjoittanut, ellet olisi ehtinyt ensin.
Vaikea on uskoa ettei 60 ihmisen mielikuvitus yltä sen enempään kuin kääntämään vastakkaisiksi toisten tekemiä aloituksia. - korppikorpinsilmää
KomppaanMyös kirjoitti:
Saman olisin kirjoittanut, ellet olisi ehtinyt ensin.
Vaikea on uskoa ettei 60 ihmisen mielikuvitus yltä sen enempään kuin kääntämään vastakkaisiksi toisten tekemiä aloituksia.Minulla on valtavan rikas mielikuvitus, ei tarvitse kopsata tai jäljitellä toisten kirjoituksia ei myöskään linkittää samaa musiikkia kuin joku toinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791492
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431091No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1951070Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38765- 14690
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30681Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .18610