WKF:n pistekaratekilpailut lienevät kaikille aika tuttuja, mutta mitäs muita on, ja kuinka levinneitä muodot ovat. Itse tiedän seuraavat:
- Kyokushin (ei poikki pistesuorituksista, täyskontakti muttei lyöntejä päähän, ei suojuksia, ei kehää, pukuotteen kanssa lyöminen tai potkiminen rajoitettua tai kiellettyä)
- Boogu-tsuki -kilpailut (säännöt taitavat vaihdella, ainakin Suomessa on käytetty säkkihanskoja ja jotain ritiläkypäriä, lyönnit päähän, ei kehää, en tiedä keskeytyykö osumasta vai ei. Näin ainakin varhaisemmin 2000-luvulla, en tiedä miten nykyisin Suomessa ottelevat.)
Jonkun shuko-, shoto- tms. alkuisen tyylin kilpailut poikkesivat kohtalaisesti WKF:n kilpailuista - muistaakseni ei päähän tai päätä kohti lyöntejä.
Sitten ainakin 60-70 -luvuilla USA:ssa yleistyivät nämä kehässä tai avoimella alueella käydyt kilpailut, joissa topatummat käsisuojukset, ilmeisesti täyskontakti päähän, mutta pistesuorituksesta pantiin poikki. Samoja heppuja siirtyi sitten (nyrkkeilysalilta oppia haettuaan) -76 alkaen full contact karate -kilpailuihin kehässä, joka oli jo käytännössä potkunyrkkeilyä, ja osumasta siis ei pantu poikki.
Lisäksi on jotain erikoisempia, olikohan Juko-ryu tms. -kilpailuja, joissa muistaakseni sai jopa potkia munille (sic?).
Muita tai täsmennyksiä edellisiin? Onkos jotain ihan uutta kehitetty viime aikoina? Vaikkapa jatkot matossa mukaan, mitä muodin mukaisesti monilla saleilla vähän treenataankin nykyään (ja tulee mieleen hanmoodo-kilpailut, joissa näin onkin tehty jo kai pari vuosikymmentä, joskin rajoitetusti)?
Keksittyjähän nämä kaikki kilpailumuodot ovat, ja olisi siis kivaa kun aina välillä keksittäisiin jotain ihan uutta... Voin pari ideaakin heittää: tukevilla puvuilla matsit vähän Combat Sambon ja vapaaottelun väliltä, pukuotteista lyönnit pikkuhanskoilla, painijatkot, tai miksei vaikka toinen erä soveltuvilla aseilla kuten escrima-kepeillä tai pehmustetuilla nunchakuilla - olisi aika retrohenkistä uusvanhaa se.
Karaten eri kilpailumuodot
KaikkeaVoiJaOnSyytäKokei
0
186
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6902688Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311356Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131234- 1121215
Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2471138- 991017
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k105949Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?112943Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50779- 64761