Hölmö Olli Kekkonen

Kekkonen tekee itselleen isot kulut kun touhuaa Kervisen asiassa. Nyt jo raksuttaa päivässä korkoa Kervisen korvaus summasta huomattavasti. Toden näköisesti ei selviä ilman oikeudenkäyntiä ja muita asianhoito kustannuksia Kerviselle kun Kervinen on pakotettu hoitamaan asiaa että pärjää, mutta ei ole enää vaativa asia Kerviselle kun on voittanut jo rankimman jutun. Tämä on vain vanhan kertausta mikä sujuu kyllä. Kekkonen maksaa siinä kohtaa isot summat ja aivan omaa tyhmyyttään. Oikeudenkäynti kulut ja Kervisen työ asian hoitamisessa korot koko käsittely ajalta Kerviselle korvaus summasta, oliko se 7,5% ? Asiasta tulee pitkä aikainen rojekti ja korko tekee jo ison summan koko ajalta. Todella hölmö kun lähtee tällaiseen asiaan. Vain maksaa lopulta kaiken ja siinä maksu on monisäikeinen mistä maksua tulee. Ei todellakaan ymmärrä mitä on lähtenyt tekemään. Laittais nyt nopeasti poikki jos ymmärrystä löytyy. Nyt siinäkin on jo Kerviselle velkaa mikä voisi olla neuvoteltavissa ilman lisä kuluja. Kohta se on myöhäistä ja sitten alkaa kulut todella tulla ja isoiksi kun käräjätie alkaa ja väistämättömästi silloin alkaa ja todella maksaa ja asiaa ei voi enää sopia tai vaikeaa se ainakin on silloin.
13123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ei ole pelkästään Kekkonen syypää, persuthan vetii tiskin alta jonkun paperin hallituksessa ja lisää sotkuja tulee veronmaksajille kun eivät tajua lopettaa!

Äänestä
  • Joo Korkeasti lukenut kamreeri Pitko sotki itsensä ja nyt on sitten persut mukana asiaan sekoittuneena. Meinaako vielä puolustaa Kekkosta? Kyllä saa haulia hattuun jos sen vielä menee tekemään. Ei auta neuvotkaan Kekkoselle vaikka muuten olisi itse hiljaa. Kuka tekee veronmaksajille kuluja tyhjästä asiasta missä ei ole mitään järkeä? Takkiin tulee ja Kervisen voima nähdään uudelleen. Ei näytä yksi kerta riittävän näytöksi.

    Äänestä

Pitäisikö Soinille tiedottaa miten persut toimivat Kotkassa ja pilaavat koko perujen mainetta ala arvoisilla teoillaan.

Äänestä

Kervissopimus raukeaa kun Lindelöffi näkee nää suomi24 jauhamiset...

Äänestä
  • Kekkosesta nyt on kirjoitettu, ei Kervisestä. Kekkosen töppäilystä ja toiminnasta kaupungin talossa ja Linde täytyy olla ajan tasalla mitä siellä tapahtuu. Kaupungin talon Pitkokin on mennyt Kekkosen mukaan jo. Ei ole Kervisellä mitään tekoa asioihin.

    Äänestä

  • Juuri näin! Persut sotkee ja säveltää. Ja kohta on taas joku sotku käräjillä.

    Äänestä

Ilman Kervissopimusta ET kirjoittaisi Kekkosesta, joten tässä rikotaan sovittua. Ei vatvota Kervisasiaa missään. Kannattaa vähän varoa. Sopimus ei ole lainvoimainen.

Äänestä
  • Nyt liinat pintaan kervisasian veivarit, älkää sitten ruikkuttako jos haaste postiluukusta tulee.

    Äänestä

Jokainen kerta kun Kervinen mainitaan Kervisen tai Hirvosen toimesta Suomi24 palstalla raportoidaan Lindelöffille... pitäsköhän pakkomielteen antaa jo olla, ettei Kervinen jää nuolemaan näppejään?

Äänestä
  • Kekkonen: Lopeta jo kieroilu ja kyllä sinusta on syytä vähintäänki kirjoitella täällä. Lopeta itse se Kervisen jahtaaminen, kuspää. Sinusta pitäisi vielä olla hiljaa. Täytynee laittaa rumpa päälle.

    Äänestä

  • Samaa mieltä. Kekkonen kuulemma ryssinyt ja se Pitko ei se pullapitko vaan ihka oikea valtuutettu kaupungin hallituksessa apu tyttönä Ollin! Ei se tälleen lopu mikään asia kun aina kieroillaan ja sohlataan idioottimaisia juttuja.

    Äänestä

Kekkonen ei täällä vaivaannu kirjoittelemaan. Hällä on ELÄMÄ. Pikkusen vainoharhainen tyyppi...

Äänestä
  • Enemmin kun pikkuisen kun sotkee väärässä asiassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haluaamaksaa kirjoitti:

Kekkonen tekee itselleen isot kulut kun touhuaa Kervisen asiassa. Nyt jo raksuttaa päivässä korkoa Kervisen korvaus summasta huomattavasti. Toden näköisesti ei selviä ilman oikeudenkäyntiä ja muita asianhoito kustannuksia Kerviselle kun Kervinen on pakotettu hoitamaan asiaa että pärjää, mutta ei ole enää vaativa asia Kerviselle kun on voittanut jo rankimman jutun. Tämä on vain vanhan kertausta mikä sujuu kyllä. Kekkonen maksaa siinä kohtaa isot summat ja aivan omaa tyhmyyttään. Oikeudenkäynti kulut ja Kervisen työ asian hoitamisessa korot koko käsittely ajalta Kerviselle korvaus summasta, oliko se 7,5% ? Asiasta tulee pitkä aikainen rojekti ja korko tekee jo ison summan koko ajalta. Todella hölmö kun lähtee tällaiseen asiaan. Vain maksaa lopulta kaiken ja siinä maksu on monisäikeinen mistä maksua tulee. Ei todellakaan ymmärrä mitä on lähtenyt tekemään. Laittais nyt nopeasti poikki jos ymmärrystä löytyy. Nyt siinäkin on jo Kerviselle velkaa mikä voisi olla neuvoteltavissa ilman lisä kuluja. Kohta se on myöhäistä ja sitten alkaa kulut todella tulla ja isoiksi kun käräjätie alkaa ja väistämättömästi silloin alkaa ja todella maksaa ja asiaa ei voi enää sopia tai vaikeaa se ainakin on silloin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu