Olipa kerran pieni tyttö joka syntyi ison perheen viimeisenä ilona. Pieni tyttö oli arka ja ujo, mutta hänellä oli tahdon lujuutta selvitä kaikista tulevista kivikkoisista poluista, jota elämä toisi tullessaan. Hän ei sitä vielä silloin tiennyt, kun hän syntyi, mikä oli hänen elämäntarkoituksensa ja kohtalonsa. Se selvisi vasta paljon myöhemmin.
Tyttö joutui elämään elämänsä ensimmäiset kolmekymmentä vuotta oman mukavuusalueensa ulkopuolella pakosta ei omasta tahdostaan tai valinnastaan. Tyttö olisi halunnut olla yksin rauhassa, mutta sitä mahdollisuutta ei vain ollut. Oli iso perhe, joten joka nurkassa oli aina vain sutinaa ja kuhinaa, kun tyttö olisi halunnut lukea rauhassa siihen ei oikein tarjoutunut tilaisuutta. Myöhemmin hän meni kouluun. Hän kävi koulunsa sisäoppilaitoksessa, jossa oli taas paljon ihmisiä, sielläkään hän ei saanut olla rauhassa. Aina oli hälinää ja kolinaa joka paikassa ja jokainen kolo oli täynnä lapsia.
Samainen tyttö sitten vähän aikuistuttuaan eli yhteisössä, jossa oli taas paljon ihmisiä ja vaikka hän oli ujo ja halusi olla yksinään niin silti hänestä tuli ikään kuin varkain hyvin suosittu siinä yhteisössä. Tytön ympärillä oli aina ihmisiä vaikka tyttö olisi halunnut olla yksinään, mutta hän oli niin kiltti, että ei tohtinut ja raskinut pyytää omaa tilaa ja omaa aikaa. Hän avasi jokaiselle oven taakse tulevalle ovensa ja päästi sisään matalaan majaansa.
Tyttö tykkäsi ihmisistä ja tykkäsi joka ikisestä kaveristaan koko sydämestään, mutta hän olisi halunnut olla yksinään, mutta ei vieläkään saanut siihen mahdollisuutta. Tyttö sitten yksi kerta päätti, että vielä joku päivä tulee hetki jolloin saan olla omassa rauhassani. Rakennan oman pikku majan, jonne piiloudun. Se oli hänen unelmansa, mutta samalla hänen päätöksensä. Tyttö vain tiesi, että joutuu tekemään kovasti ja lujasti töitä, jotta tämä tulisi mahdolliseksi, mutta tiesi, että hän voi sen saavuttaa, olihan hän jo pienenä tyttönä päättänyt, että joku päivä hän on oman elämänsä sankari, joka tarkoitti tälle tytölle sitä, että hän saa elää täydessä vapaudessa niin, että ei ole kenestäkään riippuvainen, ei tarvitse keneltäkään kysyä, mitä minun pitää tai mitä minä saan tehdä. Mutta tyttö tiesi, että siihen tarvitaan paljon niin paljon, että se toteutuisi.
Pieni tyttö ei kuitenkaan tinkinyt omasta unelmastaan. Hän uskoi saavuttavansa unelmansa, kun oikein kovasti tekee töitä itsensä ja yhdessä muiden kanssa.
Yht`äkkiä tyttö huomasi elämänsä polulla vaeltaessaan ja puurtaessaan, että hänen unelmansahan on lähempänä kuin arvaisikaan. Hän ilahtui sydän juuriaan myöten. Elämän tielle osui vielä muutama onnen kantamoinen ja se oli siinä:D Hän saavutti ensinnäkin henkisen vapauden kovista kokemuksista ja koettelemuksien saattelemana ja ansiosta. Syvän rakkauden kokemuksista ja sitten tuli vielä ikään kuin jackpottina päävoitto, jolloin hän totesi, häntä ei enään kukaan voi määrätä, määräillä tai ohjailla. Ainoastaan oma omatunto ja arvot ovat hänen elämänsä ohjenuoransa ja valon tuojansa. Ei ihmiset ympärillä, ei raha eikä muut kahleet. Hän tajusi vasta 35-vuotiaana rupsahtaneena, että hänen ei tarvitse kenellekään selittää tekemisensä ja olemisensa. Hän ymmärsi, että hänellä ei ole edes työnantajaa, joka voisi säädellä hänen henkistä tai fyysistä tilaansa suuntaan tai toiseen. Hän ymmärsi, että nyt hän on niin vapaa kuin ihminen täällä pallosessa voi olla. Oi sitä autuutta ja oi sitä riemua mitä tyttö tunsi sisällään.
Silloin hän päätti ja oivalsi, että hänen tehtävänsä on jakaa se kaikki hyvä eteenpäin ja niille ihmisille, jotka sen ansaitsevat. Hyvä vain kasvaa kerryttää lisää hyvää, kun sitä jakaa. Se on hänen elämäntehtävänsä. Hän ymmärsi sen. Näin isoisän perintö jatkuu jo kolmannessa polvessa. Ja nyt hän myös ymmärtää sitä, miksi isä aikoinaan oli kaikista vastustuksista huolimatta halunnut vielä yhden lapsen. Lääkärit eivät enää suositelleet sitä, mutta isä oli sanonut, mutta hän tietää, että se lapsi on tänne maailmaan tarkoitettu ja niin syntyi pikkuinen ujo tyttö maailmaan.
Sen pituinen se.
Tyttö joutui elämään elämänsä ensimmäiset kolmekymmentä vuotta oman mukavuusalueensa ulkopuolella pakosta ei omasta tahdostaan tai valinnastaan. Tyttö olisi halunnut olla yksin rauhassa, mutta sitä mahdollisuutta ei vain ollut. Oli iso perhe, joten joka nurkassa oli aina vain sutinaa ja kuhinaa, kun tyttö olisi halunnut lukea rauhassa siihen ei oikein tarjoutunut tilaisuutta. Myöhemmin hän meni kouluun. Hän kävi koulunsa sisäoppilaitoksessa, jossa oli taas paljon ihmisiä, sielläkään hän ei saanut olla rauhassa. Aina oli hälinää ja kolinaa joka paikassa ja jokainen kolo oli täynnä lapsia.
Samainen tyttö sitten vähän aikuistuttuaan eli yhteisössä, jossa oli taas paljon ihmisiä ja vaikka hän oli ujo ja halusi olla yksinään niin silti hänestä tuli ikään kuin varkain hyvin suosittu siinä yhteisössä. Tytön ympärillä oli aina ihmisiä vaikka tyttö olisi halunnut olla yksinään, mutta hän oli niin kiltti, että ei tohtinut ja raskinut pyytää omaa tilaa ja omaa aikaa. Hän avasi jokaiselle oven taakse tulevalle ovensa ja päästi sisään matalaan majaansa.
Tyttö tykkäsi ihmisistä ja tykkäsi joka ikisestä kaveristaan koko sydämestään, mutta hän olisi halunnut olla yksinään, mutta ei vieläkään saanut siihen mahdollisuutta. Tyttö sitten yksi kerta päätti, että vielä joku päivä tulee hetki jolloin saan olla omassa rauhassani. Rakennan oman pikku majan, jonne piiloudun. Se oli hänen unelmansa, mutta samalla hänen päätöksensä. Tyttö vain tiesi, että joutuu tekemään kovasti ja lujasti töitä, jotta tämä tulisi mahdolliseksi, mutta tiesi, että hän voi sen saavuttaa, olihan hän jo pienenä tyttönä päättänyt, että joku päivä hän on oman elämänsä sankari, joka tarkoitti tälle tytölle sitä, että hän saa elää täydessä vapaudessa niin, että ei ole kenestäkään riippuvainen, ei tarvitse keneltäkään kysyä, mitä minun pitää tai mitä minä saan tehdä. Mutta tyttö tiesi, että siihen tarvitaan paljon niin paljon, että se toteutuisi.
Pieni tyttö ei kuitenkaan tinkinyt omasta unelmastaan. Hän uskoi saavuttavansa unelmansa, kun oikein kovasti tekee töitä itsensä ja yhdessä muiden kanssa.
Yht`äkkiä tyttö huomasi elämänsä polulla vaeltaessaan ja puurtaessaan, että hänen unelmansahan on lähempänä kuin arvaisikaan. Hän ilahtui sydän juuriaan myöten. Elämän tielle osui vielä muutama onnen kantamoinen ja se oli siinä:D Hän saavutti ensinnäkin henkisen vapauden kovista kokemuksista ja koettelemuksien saattelemana ja ansiosta. Syvän rakkauden kokemuksista ja sitten tuli vielä ikään kuin jackpottina päävoitto, jolloin hän totesi, häntä ei enään kukaan voi määrätä, määräillä tai ohjailla. Ainoastaan oma omatunto ja arvot ovat hänen elämänsä ohjenuoransa ja valon tuojansa. Ei ihmiset ympärillä, ei raha eikä muut kahleet. Hän tajusi vasta 35-vuotiaana rupsahtaneena, että hänen ei tarvitse kenellekään selittää tekemisensä ja olemisensa. Hän ymmärsi, että hänellä ei ole edes työnantajaa, joka voisi säädellä hänen henkistä tai fyysistä tilaansa suuntaan tai toiseen. Hän ymmärsi, että nyt hän on niin vapaa kuin ihminen täällä pallosessa voi olla. Oi sitä autuutta ja oi sitä riemua mitä tyttö tunsi sisällään.
Silloin hän päätti ja oivalsi, että hänen tehtävänsä on jakaa se kaikki hyvä eteenpäin ja niille ihmisille, jotka sen ansaitsevat. Hyvä vain kasvaa kerryttää lisää hyvää, kun sitä jakaa. Se on hänen elämäntehtävänsä. Hän ymmärsi sen. Näin isoisän perintö jatkuu jo kolmannessa polvessa. Ja nyt hän myös ymmärtää sitä, miksi isä aikoinaan oli kaikista vastustuksista huolimatta halunnut vielä yhden lapsen. Lääkärit eivät enää suositelleet sitä, mutta isä oli sanonut, mutta hän tietää, että se lapsi on tänne maailmaan tarkoitettu ja niin syntyi pikkuinen ujo tyttö maailmaan.
Sen pituinen se.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tytön syntymä oli tämän tytön ja hänen isänsä yhdestoista hetki. Hän oli pieni käärö, joka syntyi yhdeksitoista lapseksi siihen perheeseen, odotettuna ja rakastettuna hän kasvoi isänsä käsivarsilla. Se oli se elämän ihme, jota kukaan ei olisi uskonut. Lääkärit eivät uskoneet, mutta isä uskoi ja hyvä niin.
Vahinko varmasti. Äiti toivoi kätilöä, vaikea kotisynnytys
Jaa.
Kamalan ruma tarina. Se on katsokaas yksi väärä virke, joka voi pilata koko tarinan, tunnelman juhlissa tms. Siis tajusi 35-vuotiaana, rupsahtaneena.
Samaa mietin, hieno tarina muuten
toi oli kyllä vitsi:) kun täällä joku on torunut rupsahtaneita naisia niin oli pakko vääntää:)
Mikä on tarinan juju?
ei kai näillä palstoilla juuri "jujuja" tarvita? HÄH? Vai tuntuuko siltä:D