TUKSU SYYTTÄÄ SAARNAAJAA LÄHENTELYSTÄ& OIKEUDELLA

TUNKKI UHKAILEE OIKEUDELLA JA KUNNIANLOUKKAUKSELLA KUN JÄI KIINNI PILLERIPÄISSÄÄN LÄHENTELYSTÄ. KOKO MAHTAVA LOANHEITTO HYMYN KESKUSTELUISSA.




Osallistuja


Jouko Piho En kirjoittanut siitä, kun olimme Johannan luona käymässä 24.7. yhdessä vaimoni kanssa. Silloin Johanna oli juuri herännyt nukkumasta.

Kirjoitin tapaamisesta 27.7., jolloin Johanna ei ollut selvin päin. Se on tosiasia. Kun tulin Johannaa tapaamaan, olin yllättynyt, kun hänellä oli oluttölkki kädessä.

Johannan asuna ei olltu kaulaan asti ulottuva villamekko, vaan erittäin avonainen mekko.

Ja Johanna lähenteli minua, ei toistapäin.

Kirjoittamani asiat eivät ole valetta, vaan valitettavasti totta. 1 min
13850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Osallistuja


Johanna Mia Tukiainen Paljastin (tai Jumala siis) paljasti Jouko Pihon hyvin vaaralliseksi eksyttäjäksi ja siitä olen tyytyväinen. Samoin pelastuin ”evankelioimiskiertueeltamme” joten kiitos Jeesus, ja nyt estän sinut Piho. Älä ikinä ota minuun minkäänlaista yhteyttä! Hetki sitten

Äänestä

Tunkio on unohtanut jo nimensäkin!
Se on Mia Mari Johanna Tuliainen....
Tunkio on ainut sisarusparvesta, jonka nimi ei ala pyhän jessuksen alkukirjaimella :D
Muut ovat /olivat...
Julia, Joel ja Jasmina/e
Varmaankin vanhemmat siinä vaiheessa olivat sen verran vielä tolkuissaan, että tajusivat, ettei esikoissikiöstä koskaan tule J:n arvoista eläjää :D :D :D
Mia Mari Johanna on nimetty vanhempiensa Markku ja Marja etunimien mukaisesti.....

Sen jälkeen alkoi pukkaamaan kunnollisia (Julia oli täysin tunkion vietävissä, ikävä kyllä) lapsia, jotka ansaitsivat tulla kastetuksi, J:n mukaan....

Äänestä
  • *Tukiainen.
    HIH!
    Tais tulla lapsus!

    Äänestä

Onko se oppi-isä nissinen vai mikä se oli kommentoinut mitään tähän sotkuun?Kauheeta jos sen mielestä tuo on ihan ok ja tuksussa ei ole mitään vikaa vaikka edelleenkin juopottelee? Mikä se tissijuttu silloin oli? Laittoiko se tuksu jotain tissikuviaan sen Pihon sivulle oikeesti?Ei tuo Pihokaan varmaan penaalin terävin kynä enää ole, mutta onhan se mun käsittääkseni ihan järkimiehiä vielä ja ei ainakaan mikään viinamäenmies?Aina kun erehtyy luuleen, että nyt se rauhoittuu ja menee naimisiin niin taas tulee jotain tajunnan räjäyttävää esiin.

Äänestä
  • Nissisen reaktio oli poistaa ja estää Piho fb-sivuiltaan kun totuuksia alkoi tunkiosta tipahdella....
    Hyvin on tunkio Nissisen porukat "groomannut".
    Jos mielipide eo miellytä, niin pois listoilta, saatanan NÄÄTÄ!

    Äänestä

Kuoripoika MOLLI-OLLI vahvisti tuksun olleen vähäpukeinen ja sekaisin nautitusta viina annoksista ja pameista. Jouko Piho puhuu totta tässä asiassa. Se että lähentelikö Pihoa pitää varmasti paikkansa koska siitä on tuhansia ennakko tapauksia (henkka) ja sadat muut joille tämä lumppu on itseään tarjonut ja jos kieltäydyt saat tuksun vihan ja vainon päällesi kymmeniksi vuosiksi.

Äänestä

Tunkki ei ole nyt aikoihin muistanut mainita, miten Pertsa Hannula julisti tunkin olevan pieni lintu ja miten jumala oli antanut tunkille tehtäväksi evankelisoida. Ilmeisesti nämä nyt haudattiin kun selvisi että tunkki oli jurripäissään, bisset kädessä ja riippuhinkit esillä ruinannut Jouko Piholta kullia?

Äänestä
  • Tunkio kovasti selittelee, jotta oli siveellisesti pukeutunut kun Piho vaimoineen tuli käymään.
    Ei millään halua "muistaa", että Piho puhuu seuraavasta tapaamisesta.
    Tunkio on patologinen valehtelija ja sekakäyttäjä, joka ei koskaan tule onnistumaan missään muussa kuin riidan kylvämisessä!
    No, tänäänhän toi revangelista "julistaa" suurta jessen rakkautta ja jessen veren suojaa siellä Nissisten pirtissä Leivonmäellä.
    Ans kattoo kuinka käy!
    Ehkei niin napeissa tällä kertaa ole koska USKOSSA OLEVAT vanhemmat ovat "keikalla" mukana :D
    Toisin sanoen; toi ääliö ei saa sanaakaan suustaan, koska ei ole saanut päiväannostaan viinaa ja nappeja....

    Jatka vaan, hylkiö!
    Sitä hauskempaa on meillä!

    Äänestä

Kumpi murhamiehistä pääsee Leivonmäellä liukkaille: nissisepe vai lusijalate?

Äänestä

Ennustan aiempien tapahtumien perusteella, että kohta väärinkäsitetään mamma Muratin Facebook-tunnukset.

Tämän jo klassikoksi muodostuneen maneerin jälkeen Pihon sivuille alkaa mystisesti ilmestyä Pihoa haukkuvia ja Tuksua tukevia viestejä jotka on muka kirjoitettu äiti Tukiaisen toimesta (vaikka oikeasti asialla on "eräs" helposti arvattavissa oleva tunnusten väärinkäsittäjä).

Samalla väärinkäsityksellä osansa tulevat todennäköisesti saamaan myös Rurh Närhi, Jasmine Tukiainen, ehkä jopa Patrick Tiainen.

Äänestä
  • Bingo!! Nyt on tämäkin maneeri odotetusti otettu käyttöön. On se Tuksu kyllä ennustettava tapaus. :DD

    Nyt siellä Johanna jo äitinsä Marjan tunnuksilla on lähetellyt viestejä ainakin Elena V:lle. Todennäköisesti myös muille "vihamiehilleen". Ennen sitä tietysti kehui Marjana itseään kauniiksi Johannaksi ja ehdotteli sopivia häämatkakohteita. Voiko mikään olla narsistisempaa?

    Muuttaisi tumpelo edes kirjoitustyyliä ja käyttämiään välimerkkejä vähemmän tuksumaisiksi... Tuksun katkeruuden ja tavan kirjoittaa erottaa sokeakin.

    Äänestä

Kirjoitellut Elenalle Vikström) äitinsä tunnuksilla herjausviestjä tänään.

Äänestä

Ja läskitiinu niin kateellinen pikkusiskolleen, että maailmanloppua uhkaa. Jasmina on kaikkea mitä Tunkio ja Julia eivät edes yhdessä olleet tai saaneet aikaan. On lapsellinen tämä PaksuTunkki, kun ei Ribellan avajaisiin kutsuttu.. Kohta postaa, "mun kautta sekin kuuluisaks tullut". Viime syksynä maailmanympäri matkalla ollut. Mitenkähän jäänyt huomaamatta. Jos laardivalas on mennyt uimalla merimatkat. Tulomatka täysin delirium harhoissa, Miamin pöpilästä suoraan Suomen sairaalan pöpiosastolle, että harhat häviäisi. Ne ole minnekkään hävinnyt vieläkään ja paha alkoholidementia, muisti toimii kuin kanalla. Hyvä mutta lyhyt. Kuukaudet ovat vuosia, kuukaudet viikkoja, viikot päiviä. Häämatkaa suunnittelee. Yksinään taas. Miten olisi Polynesia tai Papua- Uusi Ginea. Saisivat sikäläiset rehevän läskivartaan paistettavaksi, riittäisi koko kylälle. Tervemenoa. Paluuta ei toivo kukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jeesus-steppaa-nyt kirjoitti:

TUNKKI UHKAILEE OIKEUDELLA JA KUNNIANLOUKKAUKSELLA KUN JÄI KIINNI PILLERIPÄISSÄÄN LÄHENTELYSTÄ. KOKO MAHTAVA LOANHEITTO HYMYN KESKUSTELUISSA.




Osallistuja


Jouko Piho En kirjoittanut siitä, kun olimme Johannan luona käymässä 24.7. yhdessä vaimoni kanssa. Silloin Johanna oli juuri herännyt nukkumasta.

Kirjoitin tapaamisesta 27.7., jolloin Johanna ei ollut selvin päin. Se on tosiasia. Kun tulin Johannaa tapaamaan, olin yllättynyt, kun hänellä oli oluttölkki kädessä.

Johannan asuna ei olltu kaulaan asti ulottuva villamekko, vaan erittäin avonainen mekko.

Ja Johanna lähenteli minua, ei toistapäin.

Kirjoittamani asiat eivät ole valetta, vaan valitettavasti totta. 1 min

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu