Lienenkö ymmärtänyt väärin, kun jotkut vl:t tuntuvat ajattelevan, että parannukseen nöyrtyminen tarkoittaa (ainakin joskus) nöyrtymistä seurakunnan edessä, jopa ohi omantunnon. Tällainen olo tulee, kun sanotaan, että aiheettomasti sidotun pitäisi tehdä parannus päästäkseen takaisin vl-seurakuntaan ja että tällainen parannus olisi sielun autuuden kannalta tärkeä ja että ei ole niin väliä, mistä parannuksen tekee, kunhan tekee jostakin eli kunhan "nöyrtyy parannukseen".
Itse olen vl:na tottunut ajattelemaan, että on hyvä myöntää erehdyksensä ja syntinsä. En painottaisi nöyrtymistä, sillä omatunto voi pakottaa ihmisen parannukseen ilman erityistä nöyrtymistäkin. Olen myös tottunut ajattelemaan, että parannus tehdään ensisijaisesti epäuskosta. Ja että erityisen parannuksen (=ripin) saa tehdä asioista joista sielunvihollinen (!) erityisesti syyttää omassatunnossa. Ja että lähimmäiseltä on hyvä pyytää yleisinhimillisten periaatteiden mukaisesti anteeksi, jos on rikkonut häntä vastaan.
En ymmärrä, mistä on peräisin ajatus että parannuksessa voisi ainakin joskus olla kyse nöyrtymisestä seurakunnan edessä. Siinäkin tapauksessa, että seurakunta olisi oikeassa ja parannuksen tekijä väärässä, auttaako ollenkaan tehdä parannusta, ellei ole synnintuntoa? Miten sellainen menettely sopii sydämen kristillisyyteen?
Itse olen vl:na tottunut ajattelemaan, että on hyvä myöntää erehdyksensä ja syntinsä. En painottaisi nöyrtymistä, sillä omatunto voi pakottaa ihmisen parannukseen ilman erityistä nöyrtymistäkin. Olen myös tottunut ajattelemaan, että parannus tehdään ensisijaisesti epäuskosta. Ja että erityisen parannuksen (=ripin) saa tehdä asioista joista sielunvihollinen (!) erityisesti syyttää omassatunnossa. Ja että lähimmäiseltä on hyvä pyytää yleisinhimillisten periaatteiden mukaisesti anteeksi, jos on rikkonut häntä vastaan.
En ymmärrä, mistä on peräisin ajatus että parannuksessa voisi ainakin joskus olla kyse nöyrtymisestä seurakunnan edessä. Siinäkin tapauksessa, että seurakunta olisi oikeassa ja parannuksen tekijä väärässä, auttaako ollenkaan tehdä parannusta, ellei ole synnintuntoa? Miten sellainen menettely sopii sydämen kristillisyyteen?
Vastaukset 6
Vanhimmat
samaa kuin kommunismissa ja muissa totalitäärisissä ideologioissa.
Ja liikkuu keskeisten asioiden ympärillä. Nöyrtymisellä on hyvä pohjakaiku, käsitän sen vähän niinkuin sanot, että myöntää erehdyksensä. Myöntää sen, että on rajallinen ja erehtyvä ja syntinen. Rippi on todella uskon tukemis ja hoitokeino, jos jokin ahdistaa.
Nöyrtymisen sävy muuttuu, jos sillä tarkoitetaan ainoastaan samaa mieltä olemista kuin seurakunta ja sekin vain ulkoisesti, vaikka sisäinen todellisuus olisi pahassa ristiriidassa sen kanssa. Kun tätä korostetaan, on taustalla usein (mun mielestä) pelko siitä, että on niin erilaisia ihmisiä ja ajattelutapoja vaikka usko on yhteinen.
Jos nöyrtyminen on vain nöyrtymistä nöyrtymisen vuoksi, "että ajateltaisiin samalla tavalla", se ei hoida eikä kanna enää ketään, ei seurakuntaa eikä sitä ihmistä.
Toisaalta ajattelen, että on hyvä että on semmoinen seurakunta(miten se kulloinkin käsitetään), johon omaa elämää voi peilata. Jo se "nöyrryttää".
Kumpaa lähinnä löytyy vanhoillislestadiolaisuudesta?
67. Ennenkuin minä nöyryytettiin, eksyin minä; mutta nyt minä pidän sinun sanas.(Ps. 119)
71. Se on minulle hyvä, ettäs minun nöyryytit, että minä sinun säätyjäs oppisin.(Ps. 119)
6. Sillä Herra on korkia, ja katselee nöyriä, ja ylpiät tuntee kaukaa.(Ps.138)
4. Sillä Herra rakastaa kansaansa: hän kunnioittaa nöyriä autuudella.(Ps. 149)
2. Kussa ylpeys on, siinä on myös ylönkatse; mutta viisaus on nöyräin tykönä.(Sananl. 11)
4. Nöyryyden ja Herran pelvon palkka on rikkaus, kunnia ja elämä.(Sananl. 22)
15. Sillä näin sanoo korkia ja ylistetty, joka asuu ijankaikkisuudessa, ja jonka nimi on Pyhä: minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, ja niiden tykönä, joilla särjetty ja nöyrä henki on, että minä virvoittaisin nöyryytetyn hengen, ja saattaisin särjetyn sydämen eläväiseksi.(Jes.57)
12. Niin pukekaat siis teitänne niinkuin Jumalan valitut, pyhät ja rakkaat, sydämellisellä laupiudella, ystävyydellä, nöyryydellä, hiljaisuudella ja pitkämielisyydellä,
13. Ja kärsikäät toinen toistanne ja anteeksi antakaat toinen toisellenne, jos jollakin on kannetta toista vastaan; niinkuin myös Kristus teille on anteeksi antanut, niin myös tekin tehkäät.(Kol. 3)
5. Niin myös te nuoret, olkaat vanhoille alamaiset ja olkaat kaikki toinen toisellenne alamaiset, ja pitäkäät teitänne kiintiästi nöyryyteen; sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.
6. Nöyryyttäkäät siis teitänne Jumalan väkevän käden alle, että hän teitä ajallansa korottais.(1.Piet.)
1. Niin minä vangittu Herrassa neuvon teitä, että te siinä kutsumisessa, johon te kutsutut olette, niin vaeltaisitte kuin sopii,
2. Kaikella nöyryydellä, siveydellä ja pitkämielisyydellä, ja kärsikäät toinen toistanne rakkaudessa.(Ef. 4)
6. Ja antaa runsaasti armon; sentähden hän sanoo: Jumala seisoo ylpeitä vastaan, mutta nöyrille antaa hän armon.(Jaak. 4)
onko seurakuntaäidille aina oltava nöyrä?
saarnataan Jumalan sanaa.