JOUKKOTUHONNAN VALMISTELUA:
Muslimiuskovaisten keskeinen sanoma kehottaa tappamaan kaikki "vääräuskoiset".
Koska kantasuomalaisia uhataan murhaamisella, lienee kohtuullista, että kantasuomalaiset saavat turvautua hätävarjeluun kohtapäätä uhkaavaa hyökkäystä vastaan.
Perimmäinen kysymys kuuluu: Kuinka pitkälle nuo murhavalmistelut saavat kehittyä, ennen kun hätävarjeluoikeus toteutuu?
Käytännössä noita murhia on jo tapahtunut, yksittäistapauksia, ei saa yleistää, mantraa jaksetaan hokea.
Eli montako murhaa pitää vielä tapahtua, ennen hätävarjeluoikeuden toteutumista?
Puolustukseksi ei kelpaa "tappavathan ne suomalaisetkin", sillä suomalaisten toimittamat tapot eivät pohjaudu kristittyjen piispojen ja pappien antamiin murhakehoituksiin, eikä murhaajille luvata taivaspaikkaa murhan vastineeksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.