Pelkuri vai oikeasti ahdingossa?

Hei, nyt olen lopussa. Miten helppoa se onkaan kirjoittaa, mutta niin vaikea sanoa ääneen ilman että tuntisit niin suurta häpeää itsestäsi. Juttuhan on siis niin että olen opiskellut itseni alalle josta töitä ei ole tarjolla. Joten olenkin nyt sitten koittanut muille aloille suuntautua. Koitin ennen kouluun hakemista yhtä työkokeilupaikkaa ja lopetin siellä, koska siellä ei mielestäni annettu aikaa tarpeeksi oppimiselle ennen kuin jo passitettiin töihin ja sitten ihmeteltiin että miksei se homma nyt suju. Kokeilusta sain tietysti karenssia työkkäriltä koska menin sanomaan vahingossa väärät sanat, että miksi lopetin. Kuitenkin silloin jo mietin että olisiko vai pitänyt pitää pääni ja jatkaa kaikesta huolimatta.

Nyt olen taas töissä, tällä kertaa voisin saada työsopimuksen ensi vuoteen asti. Mutta vielä on pari kuukautta työkokeilua jäljellä ja mietin että onko tämäkään nyt hyvä. Heti mietin että olenko pelkuri, koska yleensä minulle ei ole tullut seiniä vastaan elämässäni joiden yli en olisi voinut mennä tai sitten kiertää niitä.

Minua kun ollaan "koulutettu" yhteen tiettyyn pisteeseen, jossa pitäisi koko ajan olla kaikki langat käsissä. KOKO AJAN. Yhden ihmisen pitäisi tehdä niin paljon niin nopeasti ja tarkasti, että epäilen onko minusta siihen. Asiaa ei yhtään helpota, että en ole saanut minkäänlaista kannustusta työnjohtajalta vaan kun kerran aikaisemmin olin siinä pisteessä niin hän kertoi minkälainen katastrofi sekin kerta oli (Kyllä, mietin miksi he siltikin ovat minua siihen laittamassa). Hän kertoi kaiken minkä olin tehnyt huonosti, kuinka asiakkaille oli mennyt väärää tavaraa, kuinka vieläkin heidän piti selvitellä sotkujani ja kuinka vastuu asiakkaille menevän tavaran laadusta siirtyisi minun harteilleni. Tämän sain kuulla juuri päivää ennen kuin minun olisi pitänyt taas mennä siihen pisteeseen. Pirunmoisen stressin se aiheutti, uskon että niinkin kovan että seuraavana päivänä vatsani oli sekaisin vain kaikesta siitä stressaamisesta. Vatsan kramppaaminen helpotti vasta samaisen päivän iltana, koska töistä soitettiin sitten että tule vasta maanantaina taas töihin. Maanantai lähestyy ja taas alan stressaamaan kuinka selviydyn siitä. Kun enhän minä voi irtisanoutua, sillä sitten karenssi paukahtaa taas ja talous ei vain kestä sellaista. Häpeän kuinka pelkurimaiselta tuntuu taas lopettaa yksi työpaikka. Häpeän etten ole siinä parissa kuukaudessa oppinut hiukan paremmaksi siinä pisteessä. Tunnen itseni niin pelkuriksi koko tilanteessa, että en tiedä miten päin olisin.

Tuntuu että teinpä miten päin vain niin jotenkin teen väärin. Joko teen itselleni karhunpalveluksen lopettamalla tai teen työpaikalleni hallaa. Mikä nyt sitten on se oikea tapa.. Onko kellään ollut samanlaisia kokemuksia? Tai hyviä vinkkejä miten kannattaisia menetellä? Työnjohtaja kun on sellainen "jokainen hoitaa oman pisteensä, piste."-tyyppiä niin en usko että saisin ketään siihen avuksikaan.. En vain nyt tiedä miten jatkaisin tätä..