Olen tässä mietiskellyt elämääni. Tulin siihen tulokseen, että jos nyt annettaisiin mahdollisuus valita haluaisinko aloittaa uudestaan elämäni juuri sellaisena kuin se on ollut niin vastaukseni on: ehdottomasti en haluaisi. Olisi siis ollut hyvä, että en olisi koskaan syntynytkään. Onhan elämääni tietenkin mahtunut hyviäkin kokemuksia, mutta olisin jättänyt nekin mieluusti väliin kunhan ei vaan olisi tarvinnut kokea kaikkea muuta ikävää.
Olisin halunnut jäädä syntymättä
SurullinenTotuus
33433
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
pitäisikö olla jokin erityinen luonnonlaki (vain juuri sinua varten)
joka suojaisi juuri sinut kaikilta niiltä suruilta, vakeuksilta ja vaivoilta
jotka j o k a i s e n ihmisen osalle tulevat??
Kun me kysymme tuttavalta, mitä sinulle kuuluu, niin useimmiten
hän vastaa, kiitos hyvää. Älä usko häntä. Hän ei nimittäin kerro pahoja kokemuksiaan. Siksi kai sinä luulet, huom.: luulet, että vain sinä koet vaivoja.
että kun rakastut oikein johonkin ihmiseen
niin kiität Luojaasi että sait elämän!
Sait syntyä juuri i h m i s e k s i
ei esim siaksi tai kanaksi.
Ja kyllä onnen hetkiä muutenkin voi kokea
pieniä hetkiä
onnen pipanoita.
Alotukseen,,,,
täysin samat on ollu munki ajatukset,
hyvääki on ollu,
mutta paljon pahaa ja vääryyttä jota ei olisi halunnu koskaan kokea,
alottajalle lohduksi,
voiolla , sinun loppuelämäsi lopulta muuttuu kohtuulisen hyväksi,
kaikista vaikeuksita ja vääryyksistä huolimatta
vaikka nyt tuntuu pahalta,
nyt minulla on jo paremmin kaikki asiat,
loukattu pahamieli ei enään paina niin raskaasti
kuin joskus muinoin,
Samat sanat aloittajan kanssa.
"Uskon että vanhoissa on enemmän tyytyväisiä , on ponnistettu huonoistakim lähtökohdista ja vaikka velalla kouluttauduttu."
Näin juuri on tehty. "Per aspera ad astra!"
Onko alotuksentekijä mies vai nainen,
naiset yleensä uskaltaa paremmin tuoda tunteensa julki,
tietenki mieski voi,
usein miehet nielee pettymyksensä ja surunsa itseensä,
se on suuri vahinko heidän fyysiselle terveydelleenki,
miestä kuten naista helpottas jos purkais joskus pahaa mieltään puhumalla asiasta kunnolla,
Olen ketjun aloittaja ja olen nainen. Sekin vielä lisää tuskaa, kun seuraa kolmen oman lapsen elämää ja huomaa kuinka jotkut sukurasitteet molemmista suvuista tulevat heissä esiin. Olen vaikka kuinka paljon yrittänyt toimia niin ettei niiden antaisi tulla lasten elämään, mutta ei se vaan ole onnistunut ja mahdotontahan se olisikin.
elää oma elämäsi, lapsesi elävät omansa myöskin.
Älä kanna taakkoja monen puolesta, se on mahdottomuus.
Ole iloinen, että olette terveitä, muu kaikki järjestyy kyllä.
Ja sinun iloisuutesi auttaa teidän lapsianne parhaiten!
Olen huomannut myös tuon, että rakkaus saattaa tehdä tai teettää sen virheen, että äiti kerää harteilleen neljät taakat ja yrittää näin tehdä täyttä päivää.
Se ei onnistu, se aiheuttaa vain äidin masennuksen
Lapset toisaalta haluavat näyttää, että he itse onnistuvat ja pärjäävät!
Suurin ilo heille tulee juuri siitä.
Ja ilo lisää voimia.
Kun äiti hoitaa vain oman elämänsä, omat työnsä, níin lapset näkevät, että
heihin l u o t e t a a n, ja se lisää heidän itseluottamustaan.
Heitä huolet nurkkaan! Sinä olet nyt jo
työn ja perheen sankaritar!
isäkin saattaa jäädä lastensa murrosiän jalkoihin.
Luottakaa niihin lapsiin!
Muistakaa senikäistä itseänne.
Ette tekään tykänneet holhoamisesta.
Vastaukseni on, että en olisi halunnut syntyä 1950-luvun alussa äpärälapsena ja kokea kaikkea sitä, minkä olen kokenut. Alkaen siitä, että äitini jätti minut omalle äidilleen, joka sanoi, että olen mitätön, kelvoton ja minusta on vaivaa ja lisäksi ei saanut puhua eikä muutenkaan olla levoton. Isyyttä ei ole selvitetty eikä siitä puhuttu.
Tällaiset pohdinnat ovat kuitenkin hedelmättömiä. Elämme tässä ja nyt. Toivoisin, että voisin elää hyväkuntoisena ja terveenä vielä vähän aikaa, en liian vanhaksi kuitenkaan, en sen jälkeen kun ei ole enää mitä uutta odottaa. Nykyisin jokainen päivä on uusi alku ja mukava.
Vanhat asiat ovat menneitä ja ne on useimmiten kai käsitelty aikanaan eikä niitä tarvitse laahata painolastina perässä. Olisi syytä ainakin.
Onneksi nykyisin on satunnaisillekin seksikumppaneille hankittavissa ehkäisyvälineitä! Ne jotka sattuvat menemään pusikkoon pienessä sievässä sen kummemmin sitoutumatta toisiinsa, voivat kaivaa taskusta kondomin.
En olisi halunnut syntyä minäkään. Olisin halunnut vielä levätä ja toipua edellisestä, mutta toisin oli päätetty. Ja sellaisen elämän melko tarkkaan sain, kuin minulle kerrottiin.
Toivottavasti ei enää tarvitse syntyä tänne. Paitsi ehkä sitten, jos se Raamatussa kerrottu tuhatvuotinen valtakunta tulee, niin sinne? Itse Maa ja sen luontohan on ihana, mutta kun kaikki on Saatanan hallinnassa.
Muistelepa, miten joku kiusasi toista 40 päivää ja yötä erämaassa ja mm näytti kaikki Maan rikkaudet ja sanoi: "Kaiken tuon saat jos kumarrat minua". Kenen ne siis ovat? Tuntuuko edes tarina tutulta?
olen kokenut tulevan painostusta ja pelottelua.
Ei tietenkään tässä kukaan voi tietää millainen toisten tilanne on. Ymmärrän, että neuvoilla tahdotaan hyvää.
Tässä tapauksessa ei ole murrosikäisiä, ei holhousta, ei työtä, ei terveyttä. Eikä varsinkaan iloisuutta. Olen kyllä yrittänyt luottaa, että kaikki menee hyvin. Elämme tässä ja nyt. Poikani kuoli järkyttävällä tavalla. Jos sen olisin jotenkin voinut tietää ennalta niin en varmasti olisi tehnyt yhtään lasta. Nykyisin yksikään päivä ei ole mukava. Tämä on fakta.
poikasi poismenon johdosta.
Lapsen kuolemasta on vaikea selvitä Voimia sinulle!
Ei voida ymmärtää,ei käsittää sitä tuskaa kun menettää oman lapsensa..En voi sanoa kokeneeni mitään niin suurta menetystä..Jollain tasolla aavistan mistä on kysymys.Maailma on tyly paikka silloin kun tuollaista tapahtuu,eikä sitä voi ymmärtää vaikka pappi sanoo sen olevan korkeimman tahto..Epäreilua se on.
Elämä on kuitenkin lyhyt ja olemme vain käväisemässä täällä,joten yritä jaksaa surusi kanssa.
Ei meidän sanat auta,tiedän..Otan osaa..
Niin osanotto poikasi menetyksen puolesta, vaikka enhän osaa suruusi samaistua. Itsellä ei ole lasta ja vaikka olen ollut naimisissa niin en ole kyllä koskaan erikoisemmin halunnutkaan jälkikasvua. En ole ollenkaan mikään emotyyppi. Näin jo pian seniori-ikään suunnatessa, joskus ajattelee että olisihan se kiva, jos olisi aikuinen lapsi ja ehkä lapsenlapsia: kävisi ehkä ainakin lomilla ja juhlapyhinä tapaamassa ja olisi sitten vanhuuden päivinä jotenkin asioita hoitamassa ja lähiomainen.
Ja entäpäs jos se jälkeläinen ei olisikaan onnellinen ja kokisi elämänsä niin kuin sinä aloittaja, "en olisi halunnut syntyä tänne". Ja kun häntä ei ole, niin koskaan ei kohdalleni voi tulla surua, että lapseni tai lapsenlapseni kuolee ennen minua.
Tuo on täysin jälkiviisautta, sillä itse sinä siittiönä kiiruhdit ensimmäisten joukossa. Moni asia kaduttaa jälkeenpäin, pasha reissu mutta tulipa tehtyä.
aikuistuessaan näyttää vanhemmilleen , mihin hän itse pystyy!
Siitä hän saa itse suurimman ilon!
Oman lapsen kuolema on sellainen kokemus et sen tietää vain se joka on sen kokenut, voi kunpa voisin jotenkin helpottaa tuskaasi, otan osaa pokasi menetyksen johdosta, jos se jotenkin suruasii helpottaa ajattele siellä missä hän nyt on ei ole kipua, ei tuskaa.
Toivottavasti huominen on sinulle valoisampi ja löydät vielä iloa elämääsi jossain muodossa, voimia sinulle!!.
Onpa epätoivoista ja synkkää porukkaa. Minkin synnyin 50-luvun keksivaiheilla vanhempien tukkikämppäromanssin seurauksena ja se kai oli syy että avioituivat. En siis ollut tilaustyö ja jotenkin koin sen lapsuusvuosina. Onhan niitä koettelemuksia ollut, mutta on ihan kiva elää ja olen kiitollinen ajallisen elämän lahjasta. Kristittynä tiedän että tämä on vain lyhyt väliasema. Oikeastaan harvat syntyvät tänne erikoisesti heidät halutaan vanhempien taholta. On turha pohtia ja katua sitä että on syntynyt. Se on asia jota ei voi peruuttaa ja sillä ei pääse mihinkään positiiviseen lopputulokseen.
No jos on nuori ja kokee ettei olisi halunnut tulla tänne, niin voi ainakin jättää omat lapset tekemättä. Jos vanhemmalla on nurja ja pessimistinen asenne elämään, niin se heijastuu varmasti jälkikasvuun. Omaa syntymää ei voi peruuttaa mutta lapsia ei ole pakko hankkia.
Anteeksi kun en lukenut aloituksen jälkeen ketjua ja käytyä keskustelua ja vastasin jopa tylysti. On se varmasti hirveä paikka menettää oma lapsi. Sitä ei voi ulkopuolinen lapseton mitenkään käsittää. Onko tuosta menetyksestä jo kauan?
En jättäisi kokematta tätä maanpäälistä elämää jos valinnan eteen joutuisin, kyllä haluaisin kokea kaiken uudelleen! ei elämä silti ole minullakaan ollut pelkkää juhlaa, mutta luoja on ollut armollinen ja antanut minulle positiivisen luonteen vaik joskus tunnen et kannan kaikenmaailman murheita harteillani aina on löytynyt ratkaisu ja noita ilon ja onnen pipanoita on tielleni tippunut erilaisissa ja mitä ihmeellisimmissä muodoissa joista olen todella luojalleni kiitollinen.
Elämä on kuin koulu aina oppii uutta, jokainen onnistuminen kuten myös vastoinkäyminen opettaa meitä tulevaa varten.
Vaikka oman lapsen, vanhemman, puolison menetys on raskas niin se on hyvin monen kokemus kautta ihmiskunnan. Suru ja menetys on aina henkilökohtainen ja eihän surun kokemusta ja syvyyttä voi mitata ja määrittää. Sitä vertaa ja mittaa vain sillä, mitä itse on kokenut.
Suurin osan kuitenkin kokee ja voi kertoa jälkeenpäin, että aika tekee tehtävää ja suru muuttaa muotoaan.
Ja eihän me ihmiset omisteta täällä toisiamme. Lapsetkin ovat vain lainaa ja oikeastaan Jumalan meille sallimia tai antamia joskus kyllä suostumuksellamme ja kaupauksellakin. Ihmisen päivät ja vuodet kuuluvat sittenkin elämänantajalle Luojallemme. Tämä pätee muihinkin ihmissuhteisiin. Tämä on minua auttanut menettäessäni minulle rakkaita.
Pikkuveljeni uskoi eläneensä ennen syntymäänsä taivaan kodissa. Hän kertoi asiasta äidille ja lisäsi sitten nenäänsä nyrpistäen: "Mutta kyllä siellä oli rumat huonekalut!"
että jokainen ihminen raivaa edestään esteitä koko ikänsä
isompia ja pienempiä
onhan jokainen työpäiväkin kuin este palkasaamisen tiellä
se on suoritettava
kun raivaat yhden päivän kerrallaan pois tieltä, niin saat palkan.
Sitten tulee joku iso suru tai murhe siihen lisäksi vaikka omaisesta
sekin on siinä työn ohessa vain kestetävä, yritettävä auttaa jos kykenee
Tällaista on ollut elämä ja aina kun joku on kysynyt -Hei, mitä kuuluu?
niin olen vastannut -Kiitos ihan hyvää.
Ei elämä ole helppoa.
on jokin piirre tai ominaisuus, josta emme pidä, yritämme usein löytää syntipukin tutusta vanhemmasta sukulaisesta.
Mutta geenit voivat tulla kaukaa, isänisältä tai äidin isältä tai isänäidiltä....
tunnen miehen, josta kaikki sanoivat, ettei hän näytä kummankaan vanhempansa lapselta, mutta sitten melkein 100-vuotias mummo sanoi, että siinä on justiin niinkö Iisakki oli, aivan täysin samannäköinen!
Emme voi suvun geeneille mitään, hyväksykäämme ne ja tehkäämme niistä paras mahdollinen edustaja.
---
Minä järkytyin nähdessäni tyttäreni ensimmäisen kerran. Oli täysin äitini näköinen...
oli anoppi sanonut heti synnytettyään vanhimmasta pojastaan,
joka sitten myöhemmin kuiteskin olikin aivan anopin isän näköinen.
Anoppi oli kaniväleissä äitinsä kanssa, eivät juurikaan olleet tekemisissä.
Käsittääkseni kukaan ulkopuolinen ei voi sanella sitä, mistä kukakin kantaa murhetta, mitä on sopivaa surra. Näin kirjoitan minä, jolla oma lapsi oli aikoinaan lähellä kuolemaa, tein silloin surutyön valmiiksi kun oli melko varma, että menettäisin hänet. En menettänyt, mutta näin jälkeenpäin sanon, että se ei olisi ollut elämäni suurin vastoinkäyminen. Jotain kai kertoo, että useita pahempiakin on ollut ja niistä on menty yli.
Ihmettelen sitä sovinnaisuutta, mikä ihmisten ajattelumaailmassa on. Eikö kullakin ole oikeus tunteisiinsa niin ettei ulkopuolinen määrittele, mistä johtuva tunne voi olla se pahin?
Ja itse kun luen tämän ketjun kirjoituksia, niin en näe, että me kirjoittajat olisivat synkkiksiä. Realisteja kuitenkin ja kun kysymys oli, haluaisitko olla syntymättä, niin vastasimme ja perustelimme. Mutta menneet ovat menneitä ja ainut mihin voimme vaikuttaa on tämä hetki ja tulevaisuutemme. Niin kauan kun vielä tulevaa on, pystytään liikkumaan, tekemään sitä sun tätä, myös mitä huvittaa ja suunnittelemaan tulevaa.
ihmisen olisi hyvä päästä eroon VIHASTAAN, jota voi tuntea myöskin vanhempiaan kohtaan.
Kun ei tunne olosuhteita, joissa he ovat sinut synnyttäneet, imettämeet, hoitaneet parhaan ajatuksensa mukaan, et tunne isäsi tukeutumista äitiisi kuin äitiinsä, jolloin äitisi taakka on ollut moninkertainen, niin et voi ymmätää sitä kaikkea, mitä äitisi on kokenut. - ja kestänyt kuitenkin läpi, tuonut teidät tänne.
" itsensä-kannalta"
tuo ei ole mikään puolustus, tuon tietää jokainen tänne syntyvä
että vaikeeta on ollu vanhemmillaki,
juuri siksi ei olisi saanu synnyttää esm. minuakaan tänne maailmaan,
koska vaikeudet jatkuu minun kauttani aina hamaan maailman ääriin asti, kunnes tulee maailman loppu ja jumala pelastaa kaikki kärsivät pois maanpäältä,
maanpäällinen elämä on helelvetti jo siinäänsä monelle,
liian suurta kärsimystä ,