Ei sairauden kanssa opi elämään,mutta sen kanssa pärjää.Sairastuin 6 vuotta sitten parkinssonin tautiin 44vuotiaana.Masennuin niin että piti mielisairaalassakin olla.Opin elämään jotenkin ja itseni minun on pakko hyväksyä koska ei ole vaihtoehtoa.Mielialani vieläkin vaihtelee,niin kai se tekee jokaisella.Sairauteeni en opi koskaan mutta en sitä aina muistakkaan.ON kuitenkin asioita joista vielä voin nauttia.
oppiiko sairauden kanssa elämään?
potilas lopun elämää
71007
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä sairastuin kesällä eturauhasen syöpään.
Se hoidettiin säteillä pois, mutta nyt pitää
jännätä puolen vuoden välein verikoetta. Pitää
vain ottaa elämästä kunnolla ote.
kyllä kai tän kanssa voi elää, mutta ei voi suunnitella elämään eteenpäin. siksi tuntuu että multa on viety elämä. normaaliin elämään kuuluu kuitenkin että voi suunnitella asioita ja on haaveita joita haluisi toteuttaa.
nykyään mä vaan olen. en suunnittele mitään koska tää voi uusia ja loppu voi tulla hyvinkin nopeesti. kaipaan entistä elämääni.
Sairauden kanssa ei voi oppia elämään, mutta voit oppia paljon uutta sairautesi myötä. Jos joudut luopumaan jostain sairautesi vuoksi, voit saada tilalle jotain mistä et terveenä osannut haaveillakkaan.
Ei sinun tarvitse oppia elämään sairauden kanssa, tärkeämpää on se, millä tavalla suhtaudut sairauteesi..Optimistinen ajattelutapa auttaa jaksamaan monessa vaikeudessa ja ongelmassa.
Parkinson ei ole vaikea sairaus tai vaikeus vaan haaste!
Jaksamista sinulle! Kyllä Sinä pärjäät!!
Kiitos Sini näin se juuri on.Olen löytänyt monenlaista iloa elämääni.Olen sairaseläkkeellä ja elän parasta elämääni.Oli aikoinan poissa kotoa paljon ryyppäsin ja rälläsin en ollut väkivaltainen ja laskut maksoin.Perheen löin laimin täysin sillä asuin kapakassa kun isää olisi tarvittu kotona.Vaimo jonka kanssa olen olluu koko elämi (16v) minä (17v)on jaksanut katsella minua eikä lapsetkaan minua ole jättäneet.Olen ylpeä lasten lapsista LEEVI 5V LUUKAS 2V TAAVI 4V VEETI 2V SEKÄ HUUGO 10KK SAAN OLLA TÄYSIPÄIVÄINEN PAPPA EIKÄ MINULLA OLE ENÄÄ KIIRETTÄ.ELÄMÄSSÄ ON TÄRKEINTÄ MITEN SEN ELÄT EN EDES AINA MUISTA ETTÄ OLEN SAIRAS
melko terve, tietysti lääkkeitä on, mutta muuten hyvässä kunnossa. Kuitenkaan en ajattele kuin päivän kerrallaan, sillä niin nopeasti voi tulla muutoksia elämään, että paras näin. Nauti sinäkin jokaisesta päivästä. Kaikki päiväthän ei ole samanlaisia. Itselläni on vaikeuksia mieheni kanssa, kun hänellä on alkava dementia ja aina "oikeassa". Muisti niin huono, mutta turha sille on sanoa että olen saman asian kuullut ainakin kymmenen kertaa, suuttuu vaan siitä. Onneksi on tämä kone, mihin voin purkaa itseni ajatuksia. Kaipaisin kuitenkin ihmistä, jolla olisi sama tilanne. Terveet ihmiset eivät varmaankaan ymmärrä, minkälaista on elää tämän sortin sairaan kanssa.Kuitenkin 40 v naimisissa olleena ei voi ajatella muuta. Sairaus on sairaus eikä hän varmaankaan mahda sille mitään tai tajuaako edes omaa vaikeuttaan. Vaikka ei ole omaa sairautta, niin tämäkin voi olla piinaa.
Jaksamista sinulle ja iloitse lastenlapsistasi.
Hei,
Kyllä sitä sairauden/vamman kanssa pystyy elämään. Olen ollut syntymästäni asti eli 22 vuotta liikuntavammainen enkä osaa esimerkiksi ajaa polkupyörää tai autoa.
Kuitenkin monia asioita pystyn tekemään ja opiskelussa riittää mielekästä puuhaa päiviksi. Tiedän että en tule saamaan töitä niin helpolla kuin muut, mutta pyrin kuitenkin tekemään mahdollisimman hyvin niitä asioita joita osaan sekä ennenkaikkea opiskelemaan tehokkaasti.
Uskoisinkin että se on enemmän asenteesta kiinni kuin sairaudesta/vammasta kuinka hyvin pärjää.
Okei, ollaan sikäli erilaisessa tilanteessa että tiedät millaista on elää terveenä, minä taas en koskaan ole ollut samanlainen kuin muut, joten ei olla sen suhteen tasavertaisessa asemassa. Mutta kunhan keksit mielekästä tekemistä päivittäin niin eiköhän se siitä :)
minulle on sairaus tuonut esiin uusia asioita jaksan iloita.turhat asiat on jääneet pois.en kaipaa kapakka elämää.minulla on vaimo joka on ollut rinallani 34 v sekä lapset ja heidn lapset.
minulla on myös omat hiljaiset hetkeni mietin kaikkea mitä olisin voinut menettää ellei minua olisi pysäytetty.En kaipa enää krapulaa sillä se on taudeista pahin.rukoilen ja kiitän mutta en tiedä kuuleeko minua kukaan.musiikkia kuuntelen
ja kun aikani on poistua täältä niin Leevi Luukas Taavi Veeti&Huugo laulavat kummullani e on minulle luvattu