13.8 Ylen iltauutisissa Sote-palvelujen kehittäjä Tuomas Pöysti ehdottaa, että kaupungin omistamien yhtiöiden tiedot on laitettava julkiseksi.
Tähän asti on luotettu Hämeenlinnassa ettei tietoja irtoa ulkopuolisille. Entäs nyt?
Kiirettä pittää suhmureille että saadaan paprut katsottavaan kuntoon.
Tähän asti on luotettu Hämeenlinnassa ettei tietoja irtoa ulkopuolisille. Entäs nyt?
Kiirettä pittää suhmureille että saadaan paprut katsottavaan kuntoon.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Kyllä....ilolla myös kiinnitin huomiota tuohon uutisointiin, miten nyt taseiden piilottelu ja yhtiöittäminen onnistuu?
Toivottavasti Hämeenlinnan Kok/Dem:it saa nyt ryhtiliikettä itseensä, tähän asti on eletty kuin pellossa :(
Tiedot laitettava julkisiksi !!. miten voi olla salaista kaikkinensa kaupunkilaisten asioiden hoito,mikä helkkarin Mafiako asioitamme hoitaa kun ei voi julkisesti kertoa , jotain omituistahan päätöksenteossa on kun julistetaan salaiseksi.
Ja näitä salaisuuksien salaisuuksia Perusssuomalaiset ovat yrittäneet avata kaupukilaistenkin tietoon, on heidät koettu ikäviksi ,kun ovat tuoneet julki salassapidettäviä päätöksiä ja että heidät on eliminoitava pihalle, mutta eiköhän sorronyöstä nousta seuraavissa vaaleissa, kaupungissa tulee jytkyjen jytky, Piste.
kyllä nyt alkaa melkoinen arkistojen tuhoaminen ja hukkaus saas nähdä mitä selityksiä keksitään
Sitä olen ihmetellyt kaiken aikaa. Olemme valinneet Edustajamme !!!.Miksi meidän edustajamme tekee niin salaisia meitä, veroa maksavia, koskevia päätöksi, että niitä ei voi julkaista. Miksi totuudentorvet vaiennetaan ?
Mitäs kari nyt tekee, jos kaikki tiedot saa ilman sähköpostispämmäystäkin?
Mitäs K.Lieronki nyt tekee, kun kaikki tiedot saa kohta tuon mukaan julkiseksi, ilman sähköpostispämmäystäkin?
Vetoaa tietenkin tyhmyyteen. Ei demarilta voi vaatia samanlaisia monimutkaisten asioiden hallintaa kuin normaali-ihmisiltä.
Vetoaa tietenkin tyhmyyteen. Ei perzyikki K.Arilta voi vaatia samanlaista monimutkaisten asioiden hallintaa kuin normaali-ihmiseltä.
Sieppi saakin nyt itkettää Kiemunkia.
Ei minä vaan ME
Ei sinä vaan SE
Ei me vaan NE
Aha.
Eipä ole näkynyt sekoomuksen ja tunareiden kommentteja.
Eikös idealinko Tapsu pistänyt yhtiöt alulle? Lehtihaastattelujen perusteella, joita ns. vastuuhenkilöt antavat, pitäisi yhtiöiden mennä hyvin.
Nyt sormiSartsalla ja tyhjäntoimittaja Kiemuralla on kiire ottaa yhteyttä kopiokoneKimmoon. HehHeh Kimmo on jo kärsinyt tuomionsa ja voi myydä noille ulostimen vai mikä se on? Sartsahan on merkonöömi ja osaa työstää uudet pöytäkirjat. Samalla kun ulostin ostetaan tilataan Kimmolta ihkauusi virus jolla voi hakkeroida vanhat pöytäkirjat sopivaan kuosiin.
Aidosti ja antavasti sanoipi Sartsa.
Iltaa Kari.
Voi voi tämä demariressua. Taas se luuloharhaisena kuvittelee Karin kirjoittaneen myös edellisen tekstin. Demari, ota se pilleri!!
Voi voi tämä perzuikkiressua. Taas se luuloharhaisena kuvittelee Iisakin kirjoittaneen myös edellisen tekstin. Perziikki, ota se pilleri!!
Mitenkähän mahtaa olla? Pyörivätkö esim pysäköintilaitokset jo omillaan, kuten on väitetty? Olishan se hienoa jos sais siitä nähdä ihan laskelmat.
Kerta kaikkiaan ei siitä tule yhtään mitään niin kauan kun tuollaiset Sari Rautiot ovat johtavinaan tätä kylää, huonosti tulee käymään!
K.Arille huonosti kävi. Posess
Sari työllistää nuoret Tapahtumapuistoon.
Mukava oli olla töissä.
Ja Can-Pack heidän vanhempansa !
SunyCarCenter on uusi rautaruukki.
Sarille on kaikkein tärkeitä, että rikoksia ja raiskauksia tehtailevat somput ym. voivat paksusti. Toivooko, että edes yksi osuu omalle kohdalle?
Haluaako se kokea kovia?
Lulu Ranne kirjoitti samasta asiasta tänään, tämäpä huikeaa Hämeen Sanomissa.
Ranne vaatii kaupunginyhtiöistä analyyseja nähtäväksi, siis analyysejä, joita Rautio on sanonut että tehdään. rautiolla ei kuitenkaan ole haluja näyttää niitä kenellekkään. Syystä tai toisesta
Sedät sanoo so-so-so.
Ranne vaatii myös kaupunginhallituksen jäsenten luottokorttikuitteja julki. Mahtaako poskia kuumottaa jossain? Onko vedetty orpona viinaa? Ei kai sentään?
Onko sama Ranne joka sotkeentui laittomuuksiin SCC-casessa Ilkkalan tavoin?
Rikoksesta tuomittu demuli? Valinnanvaraa niissä löytyykin.
Kylmää kyytiä tulee Lululle taas tänään kh:ssa.
Rikoksesta tuomittu perzuikki? Valinnanvaraa niissä löytyykin.
Ihan itsekö keksaisit??
Ei ole muita istuvia poliitikkoja tuomittu kuin Kieronki. Turhaa huutavat demulit ja kokkarit. Tietysti kaupunginhallitus jatkaa persujahtia. Ei se muuta voi. Eihän voi myöntää että tuli mokattua kun tuomitsivat Ranteen etukäteen ilman oikeudenkäyntiä
Ei ole muita istuvia poliitikkoja tuomittu kuin K.Ari. Turhaa huutavat perzuikit ja sekopäät. Tietysti perziikit jatkaa demarijahtia. Ei se muuta voi. Eihän voi myöntää että tuli mokattua kun tuomitsivat Iisakin etukäteen ilman oikeudenkäyntiä
Taas kirjoittaa yksinkertainen demari ihan luokattomia valheita.
AINOA TUOMITTU VALTUUTETTU ON IISAKKI KIEMUNKI, SDP. Joko nyt menee oikea tieto demarinkin umpiluupäähän??
Päivää K.Ari selliin. Joko vartia hakenut suihkuvuorolle scc sankar?
nostoa ettei unohdu
Luottokorttitiedotetta ei tarvita. Esim Iisakki ja Sari ovat jo kertoneet että ihan omilla rahoilla edustivat Pori Jazzeilla Hämeenlinnaa.
Se+on+100%+varma+juttu,+että+Rautio+ja+Kieronki+vinguttavat+kaupungin+luottokortteja+ja+kovaa,+kun+tarjoilevat+vuoron+perään+toinen+toisilleen+ilmaisia+aterioita+ja+alkoholijuomia+reissun+päällä.+Matkalaskuun+merkitään+esim.+"neuvottelu+Porin+kaupungin+edustajien+kanssa"+tai+"opintomatka+Porin+Jazz-juhlilla"+tai+"suuresti+ajattelun+opettelemista+yhdessä+johtaja+Käen+kanssa"+yms.+yms.+koska+selityksiä+ja+syitä+aina+löytyy.+Toki+huvimatkan+hotellimajoituskulut+ja+autolla+matkustamisen+kilometrirahatkin+kuitataan+työmatkan+nimikkeellä.+
Ai+jai,+on+ne+makoisia+tuo+ilmainen+viina+ja+illalliset,+vieläpä+kahden+kesken+ja+kynttilänvalossa.+Luulis+siippojen+ihmettelevän,+kun+nämä+kaksi+matkustavat+lähes+aina+kahdestaan??
eikä yhtään lätkäpoikaa mukana?
oireet ovat sellaisia jotta molemmat joutuu kokemaan kovia
Kylmää kyytiä on saaneet vaan Lulu ja Kari. Oikein heille!
Se+on+100%+varma+juttu,+että+L.Ulu+ja+K.Ari+vinguttavat+kaupungin+luottokortteja+ja+kovaa,+kun+tarjoilevat+vuoron+perään+toinen+toisilleen+ilmaisia+aterioita+ja+alkoholijuomia+reissun+päällä.+Matkalaskuun+merkitään+esim.+"neuvottelu+vankilan+edustajien+kanssa"+tai+"opintomatka+Vankilaan"+tai+"suuresti+ajattelun+opettelemista+yhdessä+johtaja+Timon+kanssa"+yms.+yms.+koska+selityksiä+ja+syitä+aina+löytyy.+Toki+huvimatkan+hotellimajoituskulut+ja+autolla+matkustamisen+kilometrirahatkin+kuitataan+työmatkan+nimikkeellä.+
Ai+jai,+on+ne+makoisia+tuo+ilmainen+viina+ja+illalliset,+vieläpä+kahden+kesken+ja+kynttilänvalossa.+Luulis+siippojen+ihmettelevän,+kun+nämä+kaksi+matkustavat+lähes+aina+kahdestaan??
olet kyllä aika säälittävä. jotain samaa kuin siinä ressukka kirkonpolttajassa.