Minä kasvatuksesta sen verran että kun siitä mediassa nyt niin paljon puhutaan, että minulla on kaksi lasta. Tai siis minulla ja vaimolla tietysti. Kyllä se niin on että lapsille pitää asettaa rajat. Ei se ole väkivaltaa että sdettaa rajat. Meillä oli lapsille sellainen unikoulu, koska heillä alkoi koulutkin, onneksi ihan ajallaan nyt taas alkoi täällä Kuusamossakin, että kun aamulla pitää herätä aikaisin, niin pitää mennä myös aikaisin nukkumaan. Niin meillä oli se unikoulu sellainen että kun laitettiin ne pinnasänkyyn niin sieltä ei sitten enää tultu pois vaikka mikä olisi. Ja kyllä he ihan hyvin siihen tottuivat. Alussa tietenkin molemmat, siis meillä on kaksi lasta, Vinski 4 vuotta ja Aaron kaksi vuotta, niin alussa molemmat tietysti purivat pinnasängyn reunat ihan lommoille. Ihan kuin hevoset piltuissaan! Vaimon ja poikien kanssa naureskeltiinkin, että ihan kuin hevosia! Hah hah haa! Myöhemminkin olen tälle Aaronille sanonut, kun on tehnyt jotain kavereilta opittua typerää, että kuule Aaron, vaikka kaikki maailman kaksivuotiaat tekisivät noin, älä sinä tee, onko selvä! Aaron on nykyisin neljä ja kävi hassu juttu: katsoin olohuoneessa televisiota ja Aaron tuli sanomaan, että minä halasin juuri äitiä. Sanoin sitten että no tule minuakin halaamaan. Aaron sanoi, että vaikka kaikki maailman nelivuotiaat halaisivat sinua, minä en halaa. Koulussa menestyvät oikein hyvin että suosittelen kaikille kyllä!
Kuusamon Eino
Rajat.asetettava
0205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.