Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mistä maksetaan KYSYMYS?!

aitorahtari123

joo elikkä kävi sellainen mielessä kuin mistä maksetaan odotusajan palkkaa. vähän epäselväksi yleensä jää juitsarien selitykset eikä oikein tiedä mitenkä kysyisi ja ketä uskoisi...

tilanne ollu esim tämä:

olen päivällä lastaamassa autoa vaikak nyt klo 16 mennessä olen valmis. purku paikka on tunnin ajomatkan päässä ja en voi lähteä takaisin hallille koska 30km väärään suuntaan joten isäntä käskee mennä nuokkumaan purkupaikan lähelle paikalliselle essolle koko illaksi ja purku on vasta seuravaa päivänä 12 aikoihin.

kun oma käsitys odotusajasta olisi se että jos esim 12 on purku, menet paikanpäälle ajoissa ja purku voidaan aloittaa vasta esim klo 14 niin silloin odotusaikaa on se 2h.

mutta tuossa esimerkissäni kun EI ole muut työntekijät myöhässä vaan olen periaatteessa itse liian ajoissa paikalla niin meneekö se tauosta vai odotusajasta??

enhän sielä mitään tee ja periaatteessa kuka sitä tyhjän panttina olemisesta maksaa, mutta toisaalta taas minut on pakotettu viettämään turhaa aikaa vankina kaanian hytissä yli 12h jossaki vitun parkkipaikalla niin ilmaiseksiko mä siinä nuokun!?!?!

64

1738

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokemuspuhuuuu

      Tee niin kuin kaikki muutkin puukenkä turot, eli katot pornoo netistä ja liikutat kullin päällä olevaa nahkaa ees taa loppua kohren kiihtyvällä tahdilla. Mädit ruikit talouspaperille.

    • itselläni on joka firmassa (viimeisintä PETTURIA lukuunottamatta) ollut tapa että työn alkaessa merkitänä tuntikorttiin alkuaika, työn loppuessa loppuaika

      Jos työ alkoi vaikkapa 22:00 ja loppui 8:30 maksettiin tunteja 10,5. Toki tossa saattoi olla pieni tauko, odottelua toisella leipomolla, auton purkamista tai pakkaamista ilman että kuljettakortti sisällä jne jne....

      Sitten on taasen firmoja jotka vähentää palkasta aina 30 min taukoa (vaikka sitä ei pitäisi) erikseen odotuspalkat, palkka piirturin mukaan jne jne...

      Toki olen muutaman ulkomaan reissun tehnyt Boråsiin hakmeen Elloksen kamoja. Tällöin en ole merkannut tuntikorttiin laivamatkoja työajaksi, mutta lisännyt huomion "ulkomaan päiväraha" joka taisi olla joku 60€ paikkeilla

      • aitorahtari123

        Erehdyt kyllä henklstä nyt mutta ei siinä

      • aitorahtari123

        Joo elikkä tämä nyt on semmoinen firma missä erikseen pitää joka vitu tauko ja odotus ja työ laskea. Edellinen työpaikka oli parempi kun sai vaan laittaa lapulle että 6-18 töitä ja koko 12h maksettiin palkkaa.

        Siksi kysyn että kehtaisko laittaa kaikki vaa odotukselle mitä turhaan istuskelen koska tauoista ei makseta mitään.

        Työ aikani 2viikolta on yleensä 60-75hjos lasketaan siis mitä olen ajanut/lastannut/purkanut mutta jos todellinen autosaa olo aika laskettaisiin mukaan nii tunteja olisi kyllä 100...

        Tiliä tulee 2 viikolta 800-1000 eli aivan saatanan vähän

      • Messissätavataan

        Vai on Bussissa heittänyt oikein ulkomaan keikkaakin "hakmeen" Boråsin Elloksen paketteja muutamia kertoja. Joo...o joo.o. Ennen nekin kyllä ajoivat svenskit itse tänne.Ei niitä noudettu. Asiakas nouti sitten paketin postista.No... Bussissa tiesi varman päälle myös mitenkä Lemminkäinen Oy maksaa palkkaa edellisessä viestiketjussa vaikka viestiketjun aihe oli asfalttiautot ja Helsinki-Vantaa lentoasema ja siellä olevat työolosuhteet. Bussissa tietää aina kaikesta kaiken ainakin omasta mielestä.Viimeinen työnantajasi ei ollut petturi vaan hänhän juurikin pyrki järjestämään sinulle täysiä 40 t työviikkoja. Silloin sinun ei tarvitse käyttää YTK apua. Eli varsin fiksu työnantaja. Tuet ovat tarkoitettu niille joilla on siihen aito tarve ei luusereille. Oliko Boråsin keikka-autossa kunnon vuode ,kahvinkeitin,jääkaappi ja LA puhelin eli kunnon rekkasetti????Veditkö laivalla tosi lärvit??? ja oikein mennen tullen? Ajoivatko autokannen miehet autosi ulos laivasta??? Selvennä nyt hieman.....

      • laiva-on-lastattu
        Messissätavataan kirjoitti:

        Voishan se antaa hieman niitä käytännön vinkkejä tuolla suurella kokemuksella miten siellä toimitaan niille jotka eivät koskaan ole autoa laivaan vieneet. Olishan se hyvä olla jotain ennakkotietoa kaikilla kun eihän sitä koskaan tiedä milloin se ulkomaan keikka tulee omalle kohdalle. Itsekkin aina olen ollut siellä sikaosastolla laivaan mennessä ja koskaan ei ole tarvinnut toimia kuljettajana siinä tilanteessa.

      • Messissätavataan kirjoitti:

        Vai on Bussissa heittänyt oikein ulkomaan keikkaakin "hakmeen" Boråsin Elloksen paketteja muutamia kertoja. Joo...o joo.o. Ennen nekin kyllä ajoivat svenskit itse tänne.Ei niitä noudettu. Asiakas nouti sitten paketin postista.No... Bussissa tiesi varman päälle myös mitenkä Lemminkäinen Oy maksaa palkkaa edellisessä viestiketjussa vaikka viestiketjun aihe oli asfalttiautot ja Helsinki-Vantaa lentoasema ja siellä olevat työolosuhteet. Bussissa tietää aina kaikesta kaiken ainakin omasta mielestä.Viimeinen työnantajasi ei ollut petturi vaan hänhän juurikin pyrki järjestämään sinulle täysiä 40 t työviikkoja. Silloin sinun ei tarvitse käyttää YTK apua. Eli varsin fiksu työnantaja. Tuet ovat tarkoitettu niille joilla on siihen aito tarve ei luusereille. Oliko Boråsin keikka-autossa kunnon vuode ,kahvinkeitin,jääkaappi ja LA puhelin eli kunnon rekkasetti????Veditkö laivalla tosi lärvit??? ja oikein mennen tullen? Ajoivatko autokannen miehet autosi ulos laivasta??? Selvennä nyt hieman.....

        Miksi työpaikkailmoituksessa luvataan "töitä joka toinen viikko, 6 vuoroa viikossa, noin 10 yössä"

        ja TOTUUS onkin töitä jokatoinen viikkoa 6 yötä viikossa ja jokatoinen 2 yötä että tulee täydet tunnit ja että toinen kuski pääsee tuuraamaan toisen ylitöitä...

        MIKSI he teki noin paskan tempun? Heidän perättömien lupausten vuoksi otin loparit kohtuu hyvästä viinkolopputyöstä??? itselleni olisi riittänyt möys se 4 yötä jokatoinen viikko... EI SOPINUT HEILLE

        Ja tukea saan ihan laillisesti, senttiäkään en huijaa...

      • BussissaLaivalla
        Bussissa kirjoitti:

        Et vastannut taaskaan kysymykseen. Anna nyt vinkkej sinne laivalle. Ai niin sekin tarina oli valetta.

      • BussissaLaivalla kirjoitti:

        Et vastannut taaskaan kysymykseen. Anna nyt vinkkej sinne laivalle. Ai niin sekin tarina oli valetta.

        Mitäs vinkkejä antaisi

        Menomatkalla amorellan kuljettajamessin ovikoodi on 6900, Driver luokan hytit melkein vastaavia kuin B2 hytit, erona televisio ja vähän isompi "työpöytä" sekä se että on kaksi sänkyä (B2 hytissä alasänky on "vuodesohva")

        Vinkeiksi voisi antaa myös että saat menomatkaa varten 3 ateriakuponkia (yheisarvoltaan noin 60€) jotka voit käytätä vaikkapa laivan taxfree myymälässä, toki rahanpalautusta et voi saada.

        Vinkkinä Turusta lähtöön että ÄLÄ jonota "henkilöautokaistalla" vaikka autosi sinne mahtuisi, niiden vasemmalla puolella autoja jonossa, siihen vaan johonkin jonoon ja henkilöautoselvityksen vasemmalta puolelta olevasta kopista hakemaan hyttiliput, matkaliput ja "ateriakupongit"

        Vinkkinä vielä se että menomatkalla SAATTAA hytissä olla toinen kuljettaja, omassa lipussani lukee "miespaikka" toki aina saanut oman hytin, mutta eipä näitä reissuja montaa ole ollutkaan....

        Mitäs paluumatkaan Finnlinesillä antaisi vinkiksi, noh auto jonoon ja kävellen talon toiseen kerrokseen hakemaan "matkalippu" hyttikortin saat vasta laivan infosta, ruokalala auki kaikille, joten erillisiä ateriakuponkeja et saa, myymälssä suppea valikoima ja muutenkin koko laiva perseestä :D

      • Noh vinkiksi voisi antaa vielä (josta voi oikeasti olla hyöytyä) että suukappale "kuljettajamessin" alkometriin tulee pyytää jo lähtöselvityksessä, jos ei ole omaa alkometriä mukana.

        Meilläkin ohjeet kielsi (ei siis firma josta otin loparit toisen perättömien lupausten vuoksi) alkoholni nauttimisen, mutta taitaa lain silmissä tuo laivamatka olla "omaa aikaa" joten kyllä me karaoken yuhteydessä sen muutamman tuopin join

      • Tottakai jos saisi sen normaalin palkan laivallaoloajasta, niin sitten tehtäisi kuten pomo käskee!

        Ja periaatteessa firman EI tarvitsisi maksaa ulkomaan päivärahoja koska saadaan ateriat ja majoitus... Jos esim. L0un@1sj@k€lu ajaisi tota lenkkiä niin ei taatusti saisi päivärahoja... Sääli että tuo kiva lenkki loppui tehostamisen yhteydessä ja nykyjään ajetaan rekalla

      • Nyt puhuin AMORELLASTA. siis se mikä lhätee Turusta aamulla ja on illalla Tukholmassa.

        Gracesta ei ole kokemuksia minulla... Eikä sinullakaan, netistä ton kopioisit http://www.vikinggrace.com/kuljettajat-tervetuloa-saunaan/

        Säälittävä tapaus! Noh nosita hommista edes MINÄ en ole kateellinen, ei se herkkua ilman palkkaa ole olla loukussa laivalla

      • NoKuhHei
        Bussissa kirjoitti:

        Noh vinkiksi voisi antaa vielä (josta voi oikeasti olla hyöytyä) että suukappale "kuljettajamessin" alkometriin tulee pyytää jo lähtöselvityksessä, jos ei ole omaa alkometriä mukana.

        Meilläkin ohjeet kielsi (ei siis firma josta otin loparit toisen perättömien lupausten vuoksi) alkoholni nauttimisen, mutta taitaa lain silmissä tuo laivamatka olla "omaa aikaa" joten kyllä me karaoken yuhteydessä sen muutamman tuopin join

        Siellä missä alkometri siellä pilli. Ei tämän hepun puheissa ole päätä ei häntää. Miksi pilli pitää pyytä lähtöselvityksessä. Puhalteleeko tämä pelle koko matkan siihen pilliin umpikännissä.Pilli on kertakäyttökamaa ja se on taatusti juuri siellä missä alkometri. Eihän laivafirmat sentään ole mitään kyykytys laitoksia. Jos Bussissa ei ymmärtänyt niin kyse on samasta asiasta kun lähtöselvityksessä pitäisi jo pyytää vessapaperia jos aikoo käydä laivan vessassa asioilla. Jos ei muista niin pyyhkii sitten sormiin.

      • laiva-on-lastattu
        Bussissa kirjoitti:

        Mitäs vinkkejä antaisi

        Menomatkalla amorellan kuljettajamessin ovikoodi on 6900, Driver luokan hytit melkein vastaavia kuin B2 hytit, erona televisio ja vähän isompi "työpöytä" sekä se että on kaksi sänkyä (B2 hytissä alasänky on "vuodesohva")

        Vinkeiksi voisi antaa myös että saat menomatkaa varten 3 ateriakuponkia (yheisarvoltaan noin 60€) jotka voit käytätä vaikkapa laivan taxfree myymälässä, toki rahanpalautusta et voi saada.

        Vinkkinä Turusta lähtöön että ÄLÄ jonota "henkilöautokaistalla" vaikka autosi sinne mahtuisi, niiden vasemmalla puolella autoja jonossa, siihen vaan johonkin jonoon ja henkilöautoselvityksen vasemmalta puolelta olevasta kopista hakemaan hyttiliput, matkaliput ja "ateriakupongit"

        Vinkkinä vielä se että menomatkalla SAATTAA hytissä olla toinen kuljettaja, omassa lipussani lukee "miespaikka" toki aina saanut oman hytin, mutta eipä näitä reissuja montaa ole ollutkaan....

        Mitäs paluumatkaan Finnlinesillä antaisi vinkiksi, noh auto jonoon ja kävellen talon toiseen kerrokseen hakemaan "matkalippu" hyttikortin saat vasta laivan infosta, ruokalala auki kaikille, joten erillisiä ateriakuponkeja et saa, myymälssä suppea valikoima ja muutenkin koko laiva perseestä :D

        Parempi kun et anna mitään vinkkejä kun ei sua usko kukaan. Sen aika arvokkaan uskottavuutesi olet menettänyt jo kauan aikaa sitten noilla paskapuheillasi. Itse kysyn mieluummin vaikka 10 vuotta sitten kuolleelta mummoltani kuin sinulta. Enemmän siltäkin on vielä mahdollisuuksia saada joku järkevä vastaus vaikka ei sillä ollut ajokorttiakaan.

      • ÄläAnnaPomonKusettaa
        aitorahtari123 kirjoitti:

        Joo elikkä tämä nyt on semmoinen firma missä erikseen pitää joka vitu tauko ja odotus ja työ laskea. Edellinen työpaikka oli parempi kun sai vaan laittaa lapulle että 6-18 töitä ja koko 12h maksettiin palkkaa.

        Siksi kysyn että kehtaisko laittaa kaikki vaa odotukselle mitä turhaan istuskelen koska tauoista ei makseta mitään.

        Työ aikani 2viikolta on yleensä 60-75hjos lasketaan siis mitä olen ajanut/lastannut/purkanut mutta jos todellinen autosaa olo aika laskettaisiin mukaan nii tunteja olisi kyllä 100...

        Tiliä tulee 2 viikolta 800-1000 eli aivan saatanan vähän

        Muistathan että kuljetusalalla sovelletaan kahden viikon periodipalkkaa ja mikäli tunnit jää alle 80:n niin työnantaja maksaa tunnit täyteen. Eli vaikka olisit kahdessa viikossa töissä vain kolme päivää ja tunteja tulisi niinkin vähän kuin 30 niin tiliin pitää maksaa ne 80 tuntia. Aina. Ja periodin täytteeksi ei laiteta mitään pekkasia tai mitään muutakaan kikkailua tuntien kanssa. Eli lyhyesti 80h x tuntipalkka on se mitä minimissään pitääjokaiseen kahden viikon tiliin maksaa. Tuohon sitten mahdolliset lisät päälle.

      • LaivallaOnBussi
        laiva-on-lastattu kirjoitti:

        Parempi kun et anna mitään vinkkejä kun ei sua usko kukaan. Sen aika arvokkaan uskottavuutesi olet menettänyt jo kauan aikaa sitten noilla paskapuheillasi. Itse kysyn mieluummin vaikka 10 vuotta sitten kuolleelta mummoltani kuin sinulta. Enemmän siltäkin on vielä mahdollisuuksia saada joku järkevä vastaus vaikka ei sillä ollut ajokorttiakaan.

        Ei ole tällä Bussissa jakomielitautisellakaan korttia.

      • TyhmäSaaOllaMuttaEiNoin
        Bussissa kirjoitti:

        Tottakai jos saisi sen normaalin palkan laivallaoloajasta, niin sitten tehtäisi kuten pomo käskee!

        Ja periaatteessa firman EI tarvitsisi maksaa ulkomaan päivärahoja koska saadaan ateriat ja majoitus... Jos esim. L0un@1sj@k€lu ajaisi tota lenkkiä niin ei taatusti saisi päivärahoja... Sääli että tuo kiva lenkki loppui tehostamisen yhteydessä ja nykyjään ajetaan rekalla

        Sinä kun et tiedä päivärahoistakaan mitään niin kannataisi olla kommentoimatta. Tyhmyytesi on kyllä aivan käsittämätöntä. Ihan vaan tiedoksesi trolli apina seuraavaa;
        Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena on saanut ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha maksetaan 50 prosentilla alennettuna. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan ulkomaanpäivärahan kysymyksessä ollen kahta ilmaista ateriaa

      • NoKuhHei kirjoitti:

        Siellä missä alkometri siellä pilli. Ei tämän hepun puheissa ole päätä ei häntää. Miksi pilli pitää pyytä lähtöselvityksessä. Puhalteleeko tämä pelle koko matkan siihen pilliin umpikännissä.Pilli on kertakäyttökamaa ja se on taatusti juuri siellä missä alkometri. Eihän laivafirmat sentään ole mitään kyykytys laitoksia. Jos Bussissa ei ymmärtänyt niin kyse on samasta asiasta kun lähtöselvityksessä pitäisi jo pyytää vessapaperia jos aikoo käydä laivan vessassa asioilla. Jos ei muista niin pyyhkii sitten sormiin.

        "Miksi pilli pitää pyytä lähtöselvityksessä."

        En tiedä, miksi tuo kohta lukee vasta alkometrillä, eikä vaikkapa lähtöselvityksessä :)

        Ja EI! Amorella EI ole Gracen sisäsaralus, joten turha kopioida netistä tietoja...

        Ja se on totta, jos on sovittu 80h kahteen viikkoon ja ei tule työnantajasta johtuen täysiä tunteja, niin se 80 pitää maksaa. itselläni ekassa työpaikassa olin tuuraajana ja kerran tuli vain 10h kahteen viikoon, noh työsopimus oli armoton ja heidän piti maksaa loput, ilman käräjöintiä: :D

        Ja toi trollaaja! Kun itse olet kerran reissannut niin kerros lyötyykö Gracen kuljettajamessistä alkometri, entä mikä ovikoodi sinne on :)

        Tai jos olet Amorellalla paljon reissannut, niin kerropa mistä tuo ovikoodi 6900 tulee :)

        Jospa tämän jälkeen viimein lopettaisit tuon paskanjauhamisen. Pystyisitkö siihen?

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/11199583/hei!#comment-59480952
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/11199583/hei!#comment-59485804

        Vieläkö jollekkin mahtaa olla epäselvää että kukahan se mahtoi sillä nolo sika merkillä tänne kirjoitella?

      • laiva-on-lastattu kirjoitti:

        Kerro nyt miten Gracella toimitaan alkometrin kanssa, tai onko sellaista edes siellä?

      • laiva-on-lastattu
        Bussissa kirjoitti:

        Kerro nyt miten Gracella toimitaan alkometrin kanssa, tai onko sellaista edes siellä?

        Hieman vaikeaa on kertoa sellaisia asioita mitä ei tiedä. Eikös se tullut jo aikaisemmin selville että mitä en ole moisia vekottimia nähnyt kun en ole siellä käynyt? Sinulle taas noiden aivopierujen suoltaminen ei tuota uhtään tuskaa vaikka et mistään mitään oikeasti tiedä ja täällä valehtelet minä ehdit.

        Eli taas jäit nolosti valheesta kiinin :) Montakos reissua ootkaan sitten Scaniaa ajanut :D

        Vitun pelle

      • BussissaOnVitunPelle
        Bussissa kirjoitti:

        Eli taas jäit nolosti valheesta kiinin :) Montakos reissua ootkaan sitten Scaniaa ajanut :D

        Vitun pelle

        Buuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuaaaaaaaaaaah. Kerro lisää päivärahoista. Buuuuuuuuuuuuuuaaaaaaaaaaaaaaaaah.

        Ainoa mikä meni oikein oli allekirjoituksesi. Kuvaa hyvin sinua jälleen.

      • BussissaOnVitunPelle kirjoitti:

        Buuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuaaaaaaaaaaah. Kerro lisää päivärahoista. Buuuuuuuuuuuuuuaaaaaaaaaaaaaaaaah.

        Ainoa mikä meni oikein oli allekirjoituksesi. Kuvaa hyvin sinua jälleen.

        Kerro sä vähän Gracesta, tai siis ota vopy pastea netistä :)

        En olisi uskonut että kukaan on kateellinen siitä että olen muutaman kerran saanut yöksnei ajaa ulkomaille :)

      • vopyPasteaYöksnei
        Bussissa kirjoitti:

        Kerro sä vähän Gracesta, tai siis ota vopy pastea netistä :)

        En olisi uskonut että kukaan on kateellinen siitä että olen muutaman kerran saanut yöksnei ajaa ulkomaille :)

        vopy pastea yöksnei
        Käkriäinen

        19.8.2016 0:42
        Kesälomalla kun olen(tuntematon käsite Bussissa hepulle)kun palasin tuolta saaristosta kotiin ja luin nämä kommentit niin yhteenvetona voin sanoa,että aika tylyä tekstiä porukka laittaa sinulle. Siinä alkaa olla sellaista v......tumisen makua. Eikö olisi nyt suosiolla aika pitää pieni breikki kirjoittelussa.Kukaan ei jaksa eikä kaipaa mielipiteitäsi. Ne jankkaa aina samaa rataa ja lopulta päädytään ylistämään YTK:ta. Miksi kukaan muu ei ylistä YTK:ta tai AKT:n työttömyyskassaa tai sossua. Ei ylistä koska se kertoo,että se on se viimeinen vaihtoehto elämässä.Sellainen ihminen joka tarvitsee kyseisten tahojen apua on toki kiitollinen,mutta ei halua sitä mainostaa koko suomen kansalle.Kyllä se nyt vaan on suomalaiselle MIEHELLE aika nöyryyttävää.Isoisä pysyi hengissä naurista purren ja 3 sukupolvi hakee rahaa YTK:sta ja kehuu sitä kaikille kuskeille. Aikoihin on eletty.Työttömyyskassat on hieno asia YTK tai sitten AKT kun niitä käytetään aidossa hädässä turvaamaan perheelle leipä ja asumiseen tarvittavat edellytykset.

      • vopyPasteaYöksnei
        Bussissa kirjoitti:

        Kerro sä vähän Gracesta, tai siis ota vopy pastea netistä :)

        En olisi uskonut että kukaan on kateellinen siitä että olen muutaman kerran saanut yöksnei ajaa ulkomaille :)

        Käkriäinen

        17.8.2016 23:54
        Tämän viestiketjun aloitti aitorahtari123,sitten siihen jatkoi Bussissa ja viimeisin kirjoittaja 45645645656. Sama hemmo !!! Kuinka niin ???? kas tuo lukihäiriö ja lauserakenne paljastaa kuin sormenjälki. Bussissa hepun hyvin alkanut hehkutus loppui lopulta tuolla Lemminkäinen foorumilla koska kukaan ei halunnut sitä enää jatkaa. Niinpä tämä virtuaalinen kuljettaja päätti aloittaa uuden keskustelun ja aiheella ulkomaan keikka Ruotsiin jotta saisi mahdollisimman suuren vihaisen kirjoitteluryöpyn aikaan. Pitäähän mestarilla olla palsta jossa voi kertoa kuinka taas löytyi unelmien työpaikka jossa työtä tehdään 2 yötä ja sitten levätään seuraava viikko.Näitä erikoisia työpaikkoja vaan tuntuu löytyvän Turun suunnalta todella paljon. Sitten väitit "tukea saan laillisesti,senttiäkään en huijaa" Taas puhut ihan muuta mitä olet aiemmin kirjoittanut. Aiemmissa kirjoituksissa olet nimenomaan maininnut,että olet vedättänyt YTK:ta juuri työtuntien määrässä. Tarkat kuvaukset siitä miten laivoilla toimitaan. Olet voinut ihan hyvin lähi- pubissa tentata joltain vanhalta jermulta miten laivalla toimitaan ja sitten kirjoittaa omissa nimissä.Eiköhän sieltä Ellokselta tule ihan täysperällä tavarat Suomeen sen verran iso verkkokauppa on kuitenkin kyseessä.Ei niitä millään sprinterillä haeta. Olisit nyt valinnut firmaksi edes Pågen leipomon ja kanelipuustiset niin se olisi ollut lähempänä sinun alaasi.

      • hienosti kopiosiit tiedot netistä :) Noh ei se mitään, et ole edes normaalilla risteilyllä käynyt, kun et tiedä että Grace ja Amorella EI ole sisaraluksia

      • laiva-on-lastattu
        Bussissa kirjoitti:

        Eli taas jäit nolosti valheesta kiinin :) Montakos reissua ootkaan sitten Scaniaa ajanut :D

        Vitun pelle

        Todellakin allekirjoituksesi osui oikeaan, mutta kaikki muu menikin sitten taas kerran päin persettä.

        Ensinnäkin MINÄ en ole väittänyt missään vaiheessa matkustaneeni laivoilla työasioissa ja sitä myöten EN ole tutustunut laivojen kuljettajille tarjoamiin palveluihin, vaan aina olen ollut turistimatkalla.

        Sitten SINÄ väität olleesi laivalla syystä että olisit muka hakenut jotain vitun elloksen kamoja svedujen maasta, mutta kuinkas sitten kävikään? Toisessa ketjussa kerrot aivan saman tarinan elloksen keikasta kaiken muun paskanjauhamisen seassa. Heti perään sitten myönnät sen olevan pelkkä tarina etkä ole töissä kyseisessä firmassa vaan tiedät vain paljon heidän asioitaan.

        Mieti nyt tarkkaan kumpikohan se meistä on jäänyt nolosti kiinni valheesta ja yritä sitten vastata uudestaan. Saat 2 kertaa arvata kun mitä suuremmalla todennäköisyydellä ensimmäinen arvaus menee kuitenkin väärin.

      • kopioosit
        Bussissa kirjoitti:

        hienosti kopiosiit tiedot netistä :) Noh ei se mitään, et ole edes normaalilla risteilyllä käynyt, kun et tiedä että Grace ja Amorella EI ole sisaraluksia

        kopiosiit

        Opettele vajakki kirjoittamaan oikein. On kyllä liikaa vaadittu.

        Huvittavaa että olet ryhtynyt väittämään muita valehtelijoiksi sen jälkeen kun sinut vajakki on aiemmin todettu useissa ketjuissa valehtelijaksi. Alkaa vajakilla jutut loppumaan. Lopussa ne on ollut jo pitkään.

      • Wictröminpoitsu
        Bussissa kirjoitti:

        Kerro nyt miten Gracella toimitaan alkometrin kanssa, tai onko sellaista edes siellä?

        Kyllähän tämä Bussissa jne muut kymmenet nimimerkit on ihan sairas yksilö. Jari Sillanpää paljasti uudessa kirjassaan kuinka paikat olivat kipeät Tukholmassa kun joku Dj oli pamputtanut urakalla. Molempien hemmojen jutut kyllä ällöttävät suunnattomasti. Siis täysin sairasta touhua. Nyt kun tuo Bussissa myöntää,että hän on ruotsalainen niin ihmetykseni kasvaa edelleen. Hän väittää että hänen alkuperäisellä nimellään oli vaikea saada töitä Suomesta ja siksi vaihtoi nimensä tyylin Armas Kulli jotta siinä on potkua työmarkkinoilla. Kyllä ruotsalaiset nimet on edelleen tie parhaimpiin kuljetusalan työpaikkoihin Turku-Vaasa-ruotsinkielinen
        Pohjanmaa. Itse en ole huomannut mitään syrjintää vaikka olen ruotsinkielinen.

      • Homosapies
        Wictröminpoitsu kirjoitti:

        Minua ei häiritse tippaakaa,että Sillanpää ja Bussissa on Ruotsista tulleita homoseksuaaleja.Tämän toisen kiinnostus alaikäisiin poikiin kyllä häiritsee pahasti. Mutta miksi sitä pitää toitottaa ja mainostaa. Millälailla se edistää Sillanpään uraa laulajana. Lähtee paljon faneja pois jotka ei sulata moista meininkiä. Miksi Bussissa eri yhteyksissä ottaa esille aina tämän kiinnostuksen alaikäisiin poikiin??? miksi sitä pitää mainostaa?? Jokaisella on oma elämä ja yksityisyys.Pitäisi nyt perkele 29 vuotiaan jo tajuta mikä kuuluu yksityiselämään mikä on sellaista materiaali jota voi kertoa tällä sivustolla.Onhan se hienoa polkea ihan itse oma maine pohjattomaan suohon.Mutta mitä hyötyä siitä on???

      • Oksettavaa
        Homosapies kirjoitti:

        Alaikäisiin lapsiin sekaantuminen on rikos. Todella sairasta touhua josta pitää joutua vastuuseeen. Onko viranomaiset tietoisia tästä pedofiilistä?

      • Bussissa kirjoitti:

        Noh vinkiksi voisi antaa vielä (josta voi oikeasti olla hyöytyä) että suukappale "kuljettajamessin" alkometriin tulee pyytää jo lähtöselvityksessä, jos ei ole omaa alkometriä mukana.

        Meilläkin ohjeet kielsi (ei siis firma josta otin loparit toisen perättömien lupausten vuoksi) alkoholni nauttimisen, mutta taitaa lain silmissä tuo laivamatka olla "omaa aikaa" joten kyllä me karaoken yuhteydessä sen muutamman tuopin join

        Korjataan! (siltä varalta että palstalle eksyy joku joka on oikeasti reussannut (noiden akteellsiten trollien lisäksi))

        Se ei ole alkometri vaan alkoLUKKO joka on sovellettu kiinteäksi asennukseksi! Näin ollen oman alkukon suukappale saattaa sopia siihen!

        En kyllä ymmärrä miksi olla kateellinen jos joku on muutaman reissun tehnyt, kyllä reissuhommia taatusti löytyy, toki jos on vain BC-kortit niin hommat jossa pääsee ulkomaille on yhtälailla kiven alla kuin vaikkapa roskakuskin hommat!

      • reussannutAkteellsiten

        reussannut? akteellsiten?

        Opettele kirjoittamaan. Kukaan ei ole sulle kateellinen. Kuka voisi olla kateellinen vajakille.

      • Kyllä joku (joka kirjoittaa monella nimellä (illalla nukkumassa ollessani viidellä)) on kateellinen! Miksi olla kateellinen jos joku pääsee TYÖAJOSSA laivalle... Kuten kerroin faktat hyvin, 12 tuntia "kiinni" työissä mutta et saa palkkaa ajalta... Joten nekin jtoka ajaa 2-3 viikon reissuja, taitaa olla todellinen tuntipalkka surkeampi kuin jos ajaisi pullaa kaupan automiesten TES:illä pakukuskina :D

        Noh minä saanut "pintaraapaisun" tuohon hommaan ja voin sanoa että on perseestä... Toki onhan se siistiä (muutaman kerran) jos pääsee oikein Ruotsin laivalle jossa ihan risteilymeinikin, mutta kyllä ne rekat kulkee myös Finlinesillä, NaviRaililla ja SeaWindillä, siinä se vitutus tulee kahta pahempana olla siellä loukussa palkatta... Noh homma sopinee "no life" tyypeille kuten myös 10h työpäivät 5 kertaa viikossa

      • jtoka
        Bussissa kirjoitti:

        Kyllä joku (joka kirjoittaa monella nimellä (illalla nukkumassa ollessani viidellä)) on kateellinen! Miksi olla kateellinen jos joku pääsee TYÖAJOSSA laivalle... Kuten kerroin faktat hyvin, 12 tuntia "kiinni" työissä mutta et saa palkkaa ajalta... Joten nekin jtoka ajaa 2-3 viikon reissuja, taitaa olla todellinen tuntipalkka surkeampi kuin jos ajaisi pullaa kaupan automiesten TES:illä pakukuskina :D

        jtoka?

      • VainoharhainenHän

        Psykoosin lisäksi myös pahasti vainoharhainen.

      • Tietenkin jos haluaa olla paljno pois kotoota tyyliin 6€ tuntipalkalla, niin mikäs siinä! Ei noista ulkomaan keikoista kyllä kateellinen kannata silti olla :)

      • Homosapies
        Bussissa kirjoitti:

        Tietenkin jos haluaa olla paljno pois kotoota tyyliin 6€ tuntipalkalla, niin mikäs siinä! Ei noista ulkomaan keikoista kyllä kateellinen kannata silti olla :)

        No taas nähtiin.Kirjoittaja kirjoittaa.Bussissa vastaa mitä vastaa yleensä asian vierestä.Minulla oli ihan selkeä kysymys johon pyydän jälleen ihan selkeän vastauksen ilman kirjoitusvirheitä.Sivuston nimi on kuljetusala ja lainsäädäntö. Sinä Bussissa intoudut aina välillä puhumaan seksuaalisesta suuntauksestasi eteenkin alaikäisiin poikiin ja olet jopa liittänyt valokuvia mm.viimeksi teinipojasta jolla oli asfaltti-ihottumaa kasvoissa mopolla kaatumisen seurauksena.Liitit siihen vielä ällöttävän kommentin mielihaluistasi. Miksi sinä toistuvasti tuot nämä mieltymyksesi esille sivustolla jolla pitäisi keskustella vakavasti kuljetusalan asioista. Onko sinulla mitään rajaa yksityisyyden ja julkisuuden välillä????

      • Bussissa kirjoitti:

        Tietenkin jos haluaa olla paljno pois kotoota tyyliin 6€ tuntipalkalla, niin mikäs siinä! Ei noista ulkomaan keikoista kyllä kateellinen kannata silti olla :)

        Onhan meitlä löytynyt täältä jopa niitäkin joiden mielestä se on HYVÄ juttu että päivässä on pakko pitää 30 min palkaton tauko! Noh tuokin laskee todellista tuntipalkkaa jonkin verran

      • VastaaDepiiliKysymykseen
        Bussissa kirjoitti:

        Onhan meitlä löytynyt täältä jopa niitäkin joiden mielestä se on HYVÄ juttu että päivässä on pakko pitää 30 min palkaton tauko! Noh tuokin laskee todellista tuntipalkkaa jonkin verran

        No taas nähtiin.Kirjoittaja kirjoittaa.Bussissa vastaa mitä vastaa yleensä asian vierestä.Minulla oli ihan selkeä kysymys johon pyydän jälleen ihan selkeän vastauksen ilman kirjoitusvirheitä.Sivuston nimi on kuljetusala ja lainsäädäntö. Sinä Bussissa intoudut aina välillä puhumaan seksuaalisesta suuntauksestasi eteenkin alaikäisiin poikiin ja olet jopa liittänyt valokuvia mm.viimeksi teinipojasta jolla oli asfaltti-ihottumaa kasvoissa mopolla kaatumisen seurauksena.Liitit siihen vielä ällöttävän kommentin mielihaluistasi. Miksi sinä toistuvasti tuot nämä mieltymyksesi esille sivustolla jolla pitäisi keskustella vakavasti kuljetusalan asioista. Onko sinulla mitään rajaa yksityisyyden ja julkisuuden välillä????

      • Bussissa kirjoitti:

        Korjataan! (siltä varalta että palstalle eksyy joku joka on oikeasti reussannut (noiden akteellsiten trollien lisäksi))

        Se ei ole alkometri vaan alkoLUKKO joka on sovellettu kiinteäksi asennukseksi! Näin ollen oman alkukon suukappale saattaa sopia siihen!

        En kyllä ymmärrä miksi olla kateellinen jos joku on muutaman reissun tehnyt, kyllä reissuhommia taatusti löytyy, toki jos on vain BC-kortit niin hommat jossa pääsee ulkomaille on yhtälailla kiven alla kuin vaikkapa roskakuskin hommat!

        Juuh, toki ei ole kokemusta muutakuin kuvien perusteella! Ja samalta se laivan "alkometri" näytti.

        Sitäkään en osaa sanoa näyttääkö alkolukko promillet, tai kertooko se vain voiko ajaa, vaiko ei

      • Bussissa kirjoitti:

        Noh vinkiksi voisi antaa vielä (josta voi oikeasti olla hyöytyä) että suukappale "kuljettajamessin" alkometriin tulee pyytää jo lähtöselvityksessä, jos ei ole omaa alkometriä mukana.

        Meilläkin ohjeet kielsi (ei siis firma josta otin loparit toisen perättömien lupausten vuoksi) alkoholni nauttimisen, mutta taitaa lain silmissä tuo laivamatka olla "omaa aikaa" joten kyllä me karaoken yuhteydessä sen muutamman tuopin join

        Toki Gracesta ei ole kokemusta, eikä varmaan kellään mullakaan täällä.Joten en osaa heidän ovikoodeista, alkomereistä yms. sanoa

        Ainut kokemus Gracelta on se kun sain kuljettajahytin normaalin IP2 hytin sijasta, eroa lähinnä television, valistuksen ja pöytien sijoittelussa

    • juupaj

      No ei se ainakaan taukoa ole jos sut on purkupaikalle käsketty klo 12 ja se alkaakin vasta klo 14 asiakkaasta johtuen. Palkallista aikaa se on, odotusta tai normaalia työaikaa, odotusajalla ja normaalityöajalla on vain se ero että odotusaika ei kerrytä ylitöitä 2viikko jaksossa.

    • TielläTaistojen

      30 km väärään suuntaan ja isäntä käskee menemään Essolle nuokkumaan ja purku seuraavana päivä klo 12. Uskoisin ,että tässä on taas kyseessä trolli eli suuri kusetus. 30 km ajoaika noin 20 minuuttia. Kukaan täysjärkinen kuljetusyrittäjä ei anna tällaisia määräyksiä ja kukaan täysjärkinen työntekijä ei "vedä kättä lippaan" ja sano Yes Sir! Kyllä vieläkin naurattaa. 30 km päässä varikolta ja pitäisi nukkua hytissä. Ensinnäkin kannattaisi opiskella sanasto Suomessa on kuljetusalan yrittäjiä ja työntekijöitä eli kuljettajia. Rengit ja Isännät ja torpparit kuuluivat 1800-1910 aikaan joten ei eletä Venäjän vallan aikaa enää 2016. HK:lla on aito nakki ,mutta onko Aito rahtari 123 aito rahtari ??? epäilen pahasti. Aito rahtari osaa sanoa myöskin EI KÄY jos kyseessä on älyttömiä ehdotuksia.

      • 45645645656

        Kuten palstalta saatu lukea, niin PASKOJA firmoja on paljon.

        Ei ylitöitä, ei työvuorolistoja, ei kokemusvuosia. perättömiä lupauskia työpaikkailmoituksissa jne jne

      • Käkriäinen

        Tämän viestiketjun aloitti aitorahtari123,sitten siihen jatkoi Bussissa ja viimeisin kirjoittaja 45645645656. Sama hemmo !!! Kuinka niin ???? kas tuo lukihäiriö ja lauserakenne paljastaa kuin sormenjälki. Bussissa hepun hyvin alkanut hehkutus loppui lopulta tuolla Lemminkäinen foorumilla koska kukaan ei halunnut sitä enää jatkaa. Niinpä tämä virtuaalinen kuljettaja päätti aloittaa uuden keskustelun ja aiheella ulkomaan keikka Ruotsiin jotta saisi mahdollisimman suuren vihaisen kirjoitteluryöpyn aikaan. Pitäähän mestarilla olla palsta jossa voi kertoa kuinka taas löytyi unelmien työpaikka jossa työtä tehdään 2 yötä ja sitten levätään seuraava viikko.Näitä erikoisia työpaikkoja vaan tuntuu löytyvän Turun suunnalta todella paljon. Sitten väitit "tukea saan laillisesti,senttiäkään en huijaa" Taas puhut ihan muuta mitä olet aiemmin kirjoittanut. Aiemmissa kirjoituksissa olet nimenomaan maininnut,että olet vedättänyt YTK:ta juuri työtuntien määrässä. Tarkat kuvaukset siitä miten laivoilla toimitaan. Olet voinut ihan hyvin lähi- pubissa tentata joltain vanhalta jermulta miten laivalla toimitaan ja sitten kirjoittaa omissa nimissä.Eiköhän sieltä Ellokselta tule ihan täysperällä tavarat Suomeen sen verran iso verkkokauppa on kuitenkin kyseessä.Ei niitä millään sprinterillä haeta. Olisit nyt valinnut firmaksi edes Pågen leipomon ja kanelipuustiset niin se olisi ollut lähempänä sinun alaasi.

      • Pågenpulla
        Käkriäinen kirjoitti:

        Eihän tuo Bussissa olisi voinut Pågen leipomoa valita koska Suomen päävarasto on Jyväskylässä. Turussa myytävät navikaattorit opastaa vain Poriin asti.

      • JepJepjepjeeee
        Käkriäinen kirjoitti:

        Tämän viestiketjun aloitti aitorahtari123,sitten siihen jatkoi Bussissa ja viimeisin kirjoittaja 45645645656. Sama hemmo !!! Kuinka niin ???? kas tuo lukihäiriö ja lauserakenne paljastaa kuin sormenjälki. Bussissa hepun hyvin alkanut hehkutus loppui lopulta tuolla Lemminkäinen foorumilla koska kukaan ei halunnut sitä enää jatkaa. Niinpä tämä virtuaalinen kuljettaja päätti aloittaa uuden keskustelun ja aiheella ulkomaan keikka Ruotsiin jotta saisi mahdollisimman suuren vihaisen kirjoitteluryöpyn aikaan. Pitäähän mestarilla olla palsta jossa voi kertoa kuinka taas löytyi unelmien työpaikka jossa työtä tehdään 2 yötä ja sitten levätään seuraava viikko.Näitä erikoisia työpaikkoja vaan tuntuu löytyvän Turun suunnalta todella paljon. Sitten väitit "tukea saan laillisesti,senttiäkään en huijaa" Taas puhut ihan muuta mitä olet aiemmin kirjoittanut. Aiemmissa kirjoituksissa olet nimenomaan maininnut,että olet vedättänyt YTK:ta juuri työtuntien määrässä. Tarkat kuvaukset siitä miten laivoilla toimitaan. Olet voinut ihan hyvin lähi- pubissa tentata joltain vanhalta jermulta miten laivalla toimitaan ja sitten kirjoittaa omissa nimissä.Eiköhän sieltä Ellokselta tule ihan täysperällä tavarat Suomeen sen verran iso verkkokauppa on kuitenkin kyseessä.Ei niitä millään sprinterillä haeta. Olisit nyt valinnut firmaksi edes Pågen leipomon ja kanelipuustiset niin se olisi ollut lähempänä sinun alaasi.

        Jep!

    • Äitee_muori

      No vaikka raskaus ajan loppupuolella maksetaan ikäänkuin odotusajan palkkaa.

      • EhtkoVeskimäe

        Voiko sen paremmin sanoa!!! Bussissa jos olisi nainen niin hakisi äitiyspäivärahankin YTK:sta se on niin tuttu ja turvallinen. Eiköhän tämäkin viestiketju ollut tässä!

      • Käkriäinen

        Kesälomalla kun olen(tuntematon käsite Bussissa hepulle)kun palasin tuolta saaristosta kotiin ja luin nämä kommentit niin yhteenvetona voin sanoa,että aika tylyä tekstiä porukka laittaa sinulle. Siinä alkaa olla sellaista v......tumisen makua. Eikö olisi nyt suosiolla aika pitää pieni breikki kirjoittelussa.Kukaan ei jaksa eikä kaipaa mielipiteitäsi. Ne jankkaa aina samaa rataa ja lopulta päädytään ylistämään YTK:ta. Miksi kukaan muu ei ylistä YTK:ta tai AKT:n työttömyyskassaa tai sossua. Ei ylistä koska se kertoo,että se on se viimeinen vaihtoehto elämässä.Sellainen ihminen joka tarvitsee kyseisten tahojen apua on toki kiitollinen,mutta ei halua sitä mainostaa koko suomen kansalle.Kyllä se nyt vaan on suomalaiselle MIEHELLE aika nöyryyttävää.Isoisä pysyi hengissä naurista purren ja 3 sukupolvi hakee rahaa YTK:sta ja kehuu sitä kaikille kuskeille. Aikoihin on eletty.Työttömyyskassat on hieno asia YTK tai sitten AKT kun niitä käytetään aidossa hädässä turvaamaan perheelle leipä ja asumiseen tarvittavat edellytykset.

      • Käkriäinen kirjoitti:

        Niin, ja jos töitä tulee vaikkapa 60 tuntia kahteen viikkoon, niin ei saa palkkaa yhtä paljon kuin kokoaikainen = tarve rahalle = YTK hoitaa loput

        JOS tuo paska firma olisi pitänyt lupauksensa, niin olisin vuoden sisällä töiden aloittamisesta ruvennut tienaamaan TODELLA paljon kun lasketaan mukaan palkka YTK:n tuki. Tekemällä tosiaan viikossa 60 tuntia ja seuraava viikko vapaata (tai no stalkkereille tiedoksi että siis jokatoinen viikko 4 tuntia ja jokatoinen 56 koska työviikko alkoi sunnuntain puolella)

        Noh firma petti lupauksensa ja oli pakko lähteä menemään

      • HuonoIhminenTurusta

        Mistä? Et ole ollut töissä päivääkään. Koskaan.

      • HuonoIhminenTurusta kirjoitti:

        Mistä? Et ole ollut töissä päivääkään. Koskaan.

        Totta! Ei siinä pomon sana paljoa auta jos työsopimuskessa lukee 80h/2vko ja pitää vain tuuraajana

      • RalfGoDuuni
        Bussissa kirjoitti:

        Niin, ja jos töitä tulee vaikkapa 60 tuntia kahteen viikkoon, niin ei saa palkkaa yhtä paljon kuin kokoaikainen = tarve rahalle = YTK hoitaa loput

        JOS tuo paska firma olisi pitänyt lupauksensa, niin olisin vuoden sisällä töiden aloittamisesta ruvennut tienaamaan TODELLA paljon kun lasketaan mukaan palkka YTK:n tuki. Tekemällä tosiaan viikossa 60 tuntia ja seuraava viikko vapaata (tai no stalkkereille tiedoksi että siis jokatoinen viikko 4 tuntia ja jokatoinen 56 koska työviikko alkoi sunnuntain puolella)

        Noh firma petti lupauksensa ja oli pakko lähteä menemään

        Yritä nyt ymmärtää äijä,että sinä käytät yhteiskunnan tukiverkkoa ihan tietoisesti väärin. Turussa on avoimia kuljetusalan työpaikkoja vapaana niihin ei löydy kuljettajia. Sinulla on ollut monen monta työnantajaa joilla olisi ollut tarjota ihan normaali 40 tunnin työviikkoa.En ymmärrä miksi YTK ei huomaa tällaista luuseria.Virossa on sellainen nuori nainen Kirsi kun elokuva tehtiin hän oli 23 vuotta.Hän halusi ajaa rekkaa ja päätti niin myös. Hän suoritti kortin ja pääsi ajamaan rekkaa. Se on Virossa tosi harvinaista,naiset ei aja rekkaa siellä. Siitä tehtiin dokumenttielokuva Viron televisioon. Elokuvan nimi on:Cherries on cake in man´s world.
        Sen on katsonut yli miljoona ihmistä tähän mennessä Youtubessa. Hyvä saavutus Virolaiselle elokuvalle.Kaunista katseltavaa upea kaunis fiksu aito blondi ja todellinen road-movie joka päättyy pohjois-Norjaan. Upeat maisemat ja tekemisen meininki.
        Bussissa hepulla oli oma näkemys autolautoista. Kirsillä on oma ehkä se aidompi.
        Suosittelen kannattaa katso elokuva jossa ujo blondi on karskien puolaisten rekkakuskien keskellä odottamassa lastausvuoroa autolauttaan. Ai niin Kirsi on tänä päivänä samassa kuljetusliikkeessä,mutta istuu mukavasti toimistossa ja vastaa kaikesta pohjoismaiden tilausliikenteestä.Näin se menee kun hoitaa hommansa kunnolla tuolla tienpäällä..

      • RalfGoDuuni kirjoitti:

        En käytä hyväksi! ilmoitan jokaisen tienaamani centin! Jos töitä tulee yli 80% kokoaikaisesta tai työtulot tuki ylittäisi edeltäneen palkan, en saa centtiäkään tukea.

        SE olisi huijaamista jos otettaisi rahat pimeenä ja tuki päälle.

        Ja töitä löytyy, jos on valmis tekemään vähintään 100 tuntia kahteen viikkoon, ja jos ko. firmoissa haluaa ylityökorvaukset, niin ei tule (yli)töitä (eli ei töitä lainkaan)

        Ja eipä ole itselläni AINUTTAKAAN kuukautta että ei olisi tullut työtunteja, joten kerro vielä missä kohtaa minä huijaan?

    • degtfr434444

      Jaa-a, mulla on kuukausipalkka, ylitöistä tulee korvaus.
      En nuoku missään ilmaiseksi koskaan, aina juoksee palkka kun työmaalla ollaan.
      Taksihommia sellaiset missä palkka tulee vain kun on asiakas.

      • Niin, itellänikin jokainen työpaikka (viimeistä lukuunottamatta (josta jouduin toki ottamaan lparit heidän kusetuksensa vuoksi)) ollut sellainen että palkka juossut siitä kun merkkaan aloitusajan siihen että merkkaan lopetusajan. Oli tuon ajan sisällä purkua, odottelua, taukoa, lastaamista, auton huoltoa jne jne jne...

        Joissain firmoissa on tosiaan tuollainen meinikin että esim. palkasta vähennetänä päviässä 30 min, ole siis 30 min töissä kiinni ilman palkkaa tai tee päivässä 30 min palkatonta työtä! Ei kauheen reilua esim. minun kaltaiselleni joka teen töitä vaikkapa 10h putkeen ilman taukoja

      • Neljä minutta, 3 viestiä, 3 eri nimimerkkiä :) Aika säälittävä oot :) Ottiko noin koville kun olikin kokemusta vähän reissaamisesta, oikein auton kanssa laivalla :D

      • Tahti paranee

        2 Minuttia

        2 Viestiä

        2 Eri nimimerkkiä

        Ottiko noin koville kun joku oikeasti päässyt autolla laivalle :D

      • Ihan asiallisesti vastasin että esim. minä en saanut palkkaa laivamatkana jalta vaikka olin töissä kiinni silloin :) Sinä sait vain kilarit kun kerroinkin KÄYTÄNNÖN kokemuksia siitä kun mennään autolla laivalle.

        Noh aloittajalle tiedoksi, hänen ei tarvitse tehdä ko. työtä, tulijoita löytyy toki vaikka kuinka paljon

    • Homosapies

      Suomalainen mies painotus sanalle MIES kantaa vastuun kaikista puhumisistaan. Jos hän kirjoittaa jotain hän myös on 100% kirjoituksensa takana ja myös perustelee mielipiteensä jos joku kysyy. Ok. olet ruotsalainen,mutta kyllä kai sinä kuitenkin seisot kirjoitustesi takana vai kirjoitatko mitä sattuu? On viestiketjun lukioiden törkeää halventamista ja aliarviointia vastailla selkeään kysymykseen mitä sattuu. Se kertoo sinusta paljon. Sinun paikkasi ei oikeastaan ole tienpäällä vaan näissä Bimbo-tv ohjelmissa kuten hottikset,Big Brother jne ja Seiskan blogikirjoituksissa näiden muiden "kyseenalaisten julkkisten" seurassa. Oikein odotan lööppiä Bussissa Johanna Tukiaisen kanssa Thaimaassa-Rakkautta ja rajuja riitoja.

    • Käkriäinen

      Turhaa tenttaatte poikaa. Ei hän itsekään osaa kertoa miksi hän laittaa tällaisia kyseenalaisia juttuja ja kuvia tänne kuljetuspuolen sivuille. Lisäksi hänet on ajettu taas jälleen kerran niin ahtaalle,että se alkaa näkyä kommenteissa. Niissä ei ole enää mitään järkeä.Bussissa koita nyt ymmärtää,että jos tarkoitat huumoriksi näitä poika-juttuja niin Suomessa niitä ei todellakaan ymmärretä tuskin Ruotsissakaan. Poikarakkaus ja kuljetusala sellaista ei Suomessa ole . Ja hyvä niin.Kotona jokainen saa tehdä mitä haluaa minun puolesta.Se on sitä yksityiselämää.Kättä päälle Bussissa,vai mitä olet mieltä?????Lopetetaan hölmöilyt.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1995
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1400
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      58
      1307
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1273
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1272
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe