Olisi kiva kuulla tällä palstalla neuvoja kysyneiltä, että toteutuiko ennustus mitä sanottiin? Myös selvänäkijöillä käyneiltä?
Tai teitkö jonkin ratkaisun sen mukaan mitä sinulle vastattiin?
Tai teitkö jonkin ratkaisun sen mukaan mitä sinulle vastattiin?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Saamani vastaukset ovat olleet aika epäuskottavia. Esim. yksi ennustaja sanoi, että MINUN olisi pitänyt toimia toisin eräässä tilanteessa, vaikka en ollut siinä tilanteessa edes paikalla enkä tiennyt siitä mitään ennen kuin vasta jälkeenpäin. Vastaavia esimerkkejä olisi muitakin, mutta en viitsi kaikkia kirjoittaa.
Niin, mutta sehän menee niin. että "jokaisella on vapaa tahto". Et mennyt siihen tilanteeseen joten ennustus ei voinut toteutua. Yhtä hyvin toiset ihmiset siinä tilanteessa olisivat voineet valita toisin. Joko paikalla olonsa tai sanansa. :D Ikinä kukaan ei "nää" miten se oikeastaan sitten menikään.
Näitä "vastauksia "kun lukee niin voi vain ihmetellä että miten joku voi ajatella niiden olevan ennustuksia?Ympäripyöreitä höpinöitä joissa ei ole päätä eikä häntää.
Muutaman kerran olen minäkin ennustajiin turvautunut,mutta mikään ei ole mennyt niin kuin on ennustettu! Yksi asia pitäisi ennustuksen mukaan tapahtua syksyn aikana ja sitä tässä nyt odottelen.Uskon ,että syksy tulee ja menee ,mutta ennustukset ei toteudu.
Kannattaa odottaa useampaa syksyä. Ei välttämättä ole juuri tämä syksy, jolloin toteutuu🙂
Eikä tämä vuosisata😂
Voihan se olla että jos kolmekymppisenä luvataan sitä tummaa miestä, niin saattaahan hän jo kasikymppisenä olla vieressä......kun vain jaksaa odotella😁
Tosin ei ole välttämättä se mies jota kolmekymppisenä halusit, mutta.....itsekin tässä jo useamman kevään toteutumisia odotelleena on huomannut että odottavan aika on joskus tosi pitkä eikä taida vielä ensi kevätkään olla oikea kevät, vaikka aikoinaan luvattiin kevääseen vaikka mitä......
Mutta hei,ei anneta silti periksi!Jos sokeri sulaa suussa niin silloin ei olla vielä liian vanhoja.Sulhoa odotellessa......😍😍
Juu, näin me teemme, voihan se olla että toteutumiseen menee vähän aikaa, mutta jos lujasti uskoo......eikä menetä uskoaan toteutumiseen niin eiköhän se siitä..... 😁😁 mulla on tulossa tukkukaupalla herroja sitten vähän myöhemmin. Mutta onhan se hyvä, että on vara mistä valita........
Mulle tulee näinä päivinä kolme urosta ja kaikki yhtä aikaa...voi herranen aika mihin ditä vielä joutukaan jos ennustukset toteutuu😁
Hups, otatko tumman, vaalean vai ristiverisen 😁? Mulla pitäisi olla läjäpäin rahaakin jo, ei ole vaan näkynyt.......perintökin on tullut jo moneen kertaan, tosin kaikki perittävät kuolleet jo ennen ensimmäistä ennustusta......ootellaan sitäkin.....elämä nousuun.... 😁
Ristiriitaista. Sanotaan että on mahdollisuudet siihen tai tähän. Ja lopputulos voi olla tämä tai tuo. Kun on se vapaa tahto kuitenkin! Ja jos kysyy kahden ihmisen suhteesta, mahdollisuudesta sellaiseen, niin kahden ihmisen vapaa tahto huomioiden lopputulos voi olla ihan mitä vaan! Miten kukaan siis voisi tietää miten missäkin käy...
Ei kai sitä tiedä kuin esim viiden vuoden kuluttua se kysyjä että miten siinä sitten loppupeleissä kävi. Syntyikö suhde, ja jos syntyi niin yhden illan juttu vai elämän suuri rakkaus... Kai se on vain aika mikä näyttää miten kävi. Oli sitten kyse muutosta, työstä, ihmissuhteista tms.
Juu ei. Ystävyyden piti vahvistua jne. Ei mennyt niinkuin oli oletettavaa. Ei käynyt niin kuin ennusmerkit kertoi... oikeastaan päinvastoin. Ja itse en mitään tehnyt mikä olisi voinut vaikuttaa lopputulokseen. :-(
Ei näihin ennustajiin ole uskominen.En tiedä sitten uskovatko itsekkään siihen mitä ihmisille kertovat?Kortit kertoo kohtalomme,miten se voi olla mahdollista?Pahvilapuilla olevista kuvista voi nähdä tulevaisuuden?.Sitten nämä näkijät jotka saavat ihmisten päät sekaisin katsannoillaan!Eiköhän se niin ole,että elämä on elettävä ja ratkaisut tehtävä oman harkinnan ja sen hetkisen tilanteen mukaan.Ei kukaan voi toisen puolesta päättää ja joskus tulee tehtyä vääriä valintoja,mutta niistäkin voi ottaa opikseen.Ja rakkaudessakin aika tekee tehtävänsä,ei jaksa koko elämäänsä kaivata "elämän rakkautta "haalistuu sekin muisto ajan kanssa.