Tänä kesänä olen ollut kahdesti Ruotsin puolella. Veneitä on liikenteessä paljon enemmän, kun Suomessa koskaan.
Heikkotuulisina päivinä on yleistä, että purjeveneitä kulkee purje ylhäällä eri suuntiin moottorin avustamana. Moottoriveneitä on samoin paljon liikenteessä ja yleensä vauhdit on kovia ahtaissakin paikoissa. Tästä huolimatta liikenne sujuu ja vaaratilanteita ei pääsääntöisesti synny.
Onko kartiokäytäntömme vanhentunut? Vesillämme on paljon tilaa ja vähän liikennettä. Voisiko asiat toimia kevyemmällä sääntelyllä ja holhouksella Suomessakin? Voisiko kanssaveneilijöihin luottaa vai onko se niin että Suomessa kontrollia tarvitaan?
Kokemuksia ruuhkaisista vesialueista - KARTIO
42
567
Vastaukset
- Kartiopää
Kartio ehdottomasti ja sammuttimen tarkastus puolivuosittain!
- Kone-Kalle
Kartio kuuluu kansainvälisiin juttuihin, sitä on paha mennä poistamaan. Sitäpaitsi kyllä nämä lakanantuulettajat joutavat senkin ylös kiskomaan, ei se niin suuri vaiva ole. Onhan siellä useinkin jos jonkinlaista mustekalaa ja merirosvolippua.
- ssppss
"Kartio kuuluu kansainvälisiin juttuihin". Täyttä puppua, ei kartiota näy missään. Joskus ankkuripallo kylläkin.
- justjooo
Ei Suomessakaan ole ko KÄYTÄNTÖÄ, koska juuri kukaan ei KÄYTÄNNÖSSÄ kartiota käytä. Se on vain hölmö keskusteluaihe näillä palstoilla.
- MitaanTietamaton
Komppaan Justjooo:ta. Harvassa ovat kartiot olleet, olisiko yhdellä saksalaisella ollut. Tosin en kartioita en ole kaivannut enkä havainnut niiden pitämisellä tai puuttumisella mitään vaikutusta.
Keskusteluaiheena kuitenkin siitä hieno, että ketjuun saadaan toistasataa viestiä eikä se silti johda mihinkään.
Veneilyn etujärjestö SPV:llä lienee tärkeämpää tekemistä edustushommien kanssa niin ei ehdi edistämään kartiosäännön yhtenäistämistä Ruotsin kanssa. - mistapuhutte
Mikä ihmeen kartio?
- nettipurjehtija
Silläkin uhalla, että ruokin trollia:
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1977/19770030/19770030_2
"25 sääntö
Kulussa olevat purjealukset ja soutuveneet
...
e) Aluksen, joka kulkee purjein käyttäen samalla kuljetusvoimanaan konetta, on näytettävä keulaosassaan parhaiten näkyvässä paikassa kartiota kärki alaspäin." nettipurjehtija kirjoitti:
Silläkin uhalla, että ruokin trollia:
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1977/19770030/19770030_2
"25 sääntö
Kulussa olevat purjealukset ja soutuveneet
...
e) Aluksen, joka kulkee purjein käyttäen samalla kuljetusvoimanaan konetta, on näytettävä keulaosassaan parhaiten näkyvässä paikassa kartiota kärki alaspäin."Tarkistin muuten alkuperäisen englanninkielisen tekstin, koska muistin kuulleeni jonkun sanovan, ettei siinä puhuttaisi mitään veneen keulaosasta. Sanoja oli oikeassa, siellä sanotaan, että pitää näyttää kolmiota "eteenpäin" eli sen ei tarvitse olla veneen keulaosassa, kunhan se vain on edestä päin nähtävissä. Eli oikeanpuoleisesta saalingista roikkuvan kolmion pitäisi kaiken järjen mukaan kelvata.
- nettipurjehtija
10-14 kirjoitti:
Tarkistin muuten alkuperäisen englanninkielisen tekstin, koska muistin kuulleeni jonkun sanovan, ettei siinä puhuttaisi mitään veneen keulaosasta. Sanoja oli oikeassa, siellä sanotaan, että pitää näyttää kolmiota "eteenpäin" eli sen ei tarvitse olla veneen keulaosassa, kunhan se vain on edestä päin nähtävissä. Eli oikeanpuoleisesta saalingista roikkuvan kolmion pitäisi kaiken järjen mukaan kelvata.
Englanninkielinen sanamuoto kuluu "shall exhibit forward where it can best be
seen". Sana forward voi asiayhteydestä riippen tarkoittaa joko suuntaa (eteenpäin) tai paikkaa (edessä, keulassa). Se voidaan, ja mielestäni pitääkin, suomentaa niin kuin se on suomennettu, eli "keulaosassaan".
Suomenkielinen teksti on juridisesti sitova, joten englanninkielisen kohdalla ei voida puhua alkuperäisestä versiosta eikä siihen voi vedota. Suomalaista versiota voidaan siis tuttuun tapaan pitää kansainvälisen säännöksen tiukempana tulkintana, koska siinä määrätään sekä kartion paikka ("keulaosassaan") että näkyvyys ilman rajauksia näkyvyyden suunnasta. Englanninkielinen teksti jättää enemmän tulkinnanvaraa ainakin sellaiselle, joka ei puhu äidinkielenään englantia ja ymmärrä kaikkia kielen vivahteita. nettipurjehtija kirjoitti:
Englanninkielinen sanamuoto kuluu "shall exhibit forward where it can best be
seen". Sana forward voi asiayhteydestä riippen tarkoittaa joko suuntaa (eteenpäin) tai paikkaa (edessä, keulassa). Se voidaan, ja mielestäni pitääkin, suomentaa niin kuin se on suomennettu, eli "keulaosassaan".
Suomenkielinen teksti on juridisesti sitova, joten englanninkielisen kohdalla ei voida puhua alkuperäisestä versiosta eikä siihen voi vedota. Suomalaista versiota voidaan siis tuttuun tapaan pitää kansainvälisen säännöksen tiukempana tulkintana, koska siinä määrätään sekä kartion paikka ("keulaosassaan") että näkyvyys ilman rajauksia näkyvyyden suunnasta. Englanninkielinen teksti jättää enemmän tulkinnanvaraa ainakin sellaiselle, joka ei puhu äidinkielenään englantia ja ymmärrä kaikkia kielen vivahteita.Olet oikeassa siinä, että Suomessa pitää noudattaa Suomen lainsäädäntöä eli tuota suomenkielistä tekstiä. Mutta eri mieltä englannin tulkinnastasi: "forward" merkitsee aina suuntaa, ei paikkaa. Siksi suomennos on virheellinen ja oikea suomennos olisi nimenomaan "pitää näyttää eteenpäin".
Lisäksi lienee syytä huomauttaa, että "keulaosassaan" on sikälikin epätarkka käännös, ettei aluksen keulaosaa ole mitenkään määritelty. Jos masto on (kuten usein on) aluksen pitkittäissuuntaisen keskipisteen keulanpuolella, niin maston ja sen keskipisteen väliselle alueelle ripustettu kartio olisi "keulaosassa". Tosin näkyvyysvaatimus ei varmaan täyttyisi.
Kun en harrasta tuota purjeiden kanssa moottorointia, niin ei ole tarvinnut koskaan miettiä tarkemmin kartion sijoituspaikkaa. Mutta jos sijoittaisin, niin panisin sen tosiaan lippunarulla oikeaan saalinkiin. Siinä se näkyisi kaikille muille paitsi poikittaislinjan takapuolelta vasemmalta lähestyville. He taas olisivat melkein varmasti joka tapauksessa ohittajan asemassa ja siten väistäjiä.- sama.se.silti
nettipurjehtija kirjoitti:
Englanninkielinen sanamuoto kuluu "shall exhibit forward where it can best be
seen". Sana forward voi asiayhteydestä riippen tarkoittaa joko suuntaa (eteenpäin) tai paikkaa (edessä, keulassa). Se voidaan, ja mielestäni pitääkin, suomentaa niin kuin se on suomennettu, eli "keulaosassaan".
Suomenkielinen teksti on juridisesti sitova, joten englanninkielisen kohdalla ei voida puhua alkuperäisestä versiosta eikä siihen voi vedota. Suomalaista versiota voidaan siis tuttuun tapaan pitää kansainvälisen säännöksen tiukempana tulkintana, koska siinä määrätään sekä kartion paikka ("keulaosassaan") että näkyvyys ilman rajauksia näkyvyyden suunnasta. Englanninkielinen teksti jättää enemmän tulkinnanvaraa ainakin sellaiselle, joka ei puhu äidinkielenään englantia ja ymmärrä kaikkia kielen vivahteita.Kiinnosti tuo keskustelunne 10-14:n kanssa tekstin merkityksestä sen verran, että kysyin jopa kahdelta englantia äidinkielenään puhuvalta työkaverilta. Molemmat vahvistivat 10-14:n tulkinnan olevan oikea.
- 99999999999999999
Kanssaveneilijöihin EI voi luottaa. Ylipäätään missään liikennemuodossa ei pidä luottaa muuhun kuin sääntöihin, kaikki muut oletukset ovat riski. Ja sääntöihinkin luottaen voi käydä huonosti, mutta voittaapa ainakin korvaukset.
- Globalisti
Niin meillähän vapaaehtoisen veneharrastuksen puolella mennään Stalinistisella 'luottamus hyvä, kontrolli parempi' menetelmällä pakkokatsastuksineen, suosittelujärjestemineen (veronmaksajan omistamalle venepaikalle) jne.
Pitäisiköhän pipoa vähän löysätä jo pikkuhiljaa? Kyse on kuitenkin mukavasta harrastuksesta eikä systeemisestä hallintohimmelistä?
Sääntöjen noudattamisesta olen sinänsä samaa mieltä, turhia sääntöjä toki tulisi poistaa, kuten kartio.
- Eisepaksuus
Esim Hollannin rannikolla tulivat tarkastamaan meidät ja mainitsivat erikseen että hyvä kun on kartio ylhäällä. Edellisessä veneessä ei ollut ja olivat antaneet sakot.
Mutta totta itämerellä ei juuri käytetä. - kaksikartiota
Kartio vaikuttaa väistämissääntöhin. Sillä on siten tärkeä funktio. Vai väitättekö, että jos vedän "rajoitettu ohjailukyky" päivämerkin mastoon vaikka rajoitettua ohjailukykyä ei aluksessani ole ja TE joudutte minua väistämään, niin tilane on ihan OK.
Täytynee käydä ostamassa kyseinen päivämerkki Maritimista. Ostan samalla myös kyseiset valot mastoon.
http://www.nsmp.net/vk/html/avomeri.html
"Rajoitettu ohjailukyky
Kaikki muut alukset paitsi ohjailukyvytön alus väistävät ohjailukyvyltään rajoittunutta alusta"- WAfittaja
Kaikki muut kaks venettä ei edes huomaa sinua. Ja kauppalaivojen porukat pitää kylähulluna. Mutta kukin tyylillään...
- Voiressukoita
Tervemenoa tankkerin eteen rajoitettuine ohjailukykyinesi. Suomalaiset vaativat kartiota pelkästään siksi, että tulee ihan sairas olo, jos tulee väistäneeksi, vaikkei edes ollut pakko. Että suunnittelisi reittinsä siten, että väistämistarpeet minimoidaan, on kamalan vaikeata, kuka sellaista jaksaisi?
- anna.palaa
Ripusta mastoosi vaikka joukuusen valot, ihan samalla tavalla minä väistän, jos sinä et. Enkä saa ylimääräisestä väistämisestä henkistä hiertymää. Purjeveneelä väistäminen onnistuu puolen veneen mitalla tiukan paikan tullen, ettei siitäkään tule ongelmaa. Monta kertaa nopeampaa moottorivenettä vain on mahdotonta päästä karkuun.
- EtPuhuSuullani
Voiressukoita kirjoitti:
Tervemenoa tankkerin eteen rajoitettuine ohjailukykyinesi. Suomalaiset vaativat kartiota pelkästään siksi, että tulee ihan sairas olo, jos tulee väistäneeksi, vaikkei edes ollut pakko. Että suunnittelisi reittinsä siten, että väistämistarpeet minimoidaan, on kamalan vaikeata, kuka sellaista jaksaisi?
Olen suomalainen enkä tule sairaaksi väistämisestä. Puhu siis vain omasta puolestasi äläkä yleistä asenteitasi koskemaan meitä kaikkia.
- EiMitäänKartioita
Miksi pitäisin kartiota, jos on purjeet ylhäällä? Kyllä moottoriveneillä on sekä kykyä että aikaa väistellä, vaikka joskus joutuisi vähän hidastamaankin.
- siksi
EiMitäänKartioita kirjoitti:
Miksi pitäisin kartiota, jos on purjeet ylhäällä? Kyllä moottoriveneillä on sekä kykyä että aikaa väistellä, vaikka joskus joutuisi vähän hidastamaankin.
Siksi että jos sinä ajat koneella purjeet ylhäällä sinäkin ajat moottoriveneellä jolla on sekä kykyä että aikaa väistellä, vaikka joskus joutuisi vähän hidastamaankin.
Ylipäätään tuollainen argumentointi "niillä muilla on kykyä ja aikaa" on kovin höttöistä. Ei ole oikeutta ketään vaatia tekemään sellaista, mitä laki ei vaadi, vaikka tällä miten olisi aikaa ja kykyä siihen.
- EiMitäänKartiota
10-14 kirjoitti:
Ylipäätään tuollainen argumentointi "niillä muilla on kykyä ja aikaa" on kovin höttöistä. Ei ole oikeutta ketään vaatia tekemään sellaista, mitä laki ei vaadi, vaikka tällä miten olisi aikaa ja kykyä siihen.
Enhän minä mitään vaadi, mutta kummasti vain väistävät ;-)
EiMitäänKartiota kirjoitti:
Enhän minä mitään vaadi, mutta kummasti vain väistävät ;-)
Siksi, että he tuntevat säännöt ja tietävät, että törmäys pitää välttää jos voi vaikka toinen osapuoli rikkoisikin niitä. He kun eivät ole kusipäitä vaikka sinä oletkin.
Sinunkaltaisesi ovat häpeätahra purjeveneilijöiden joukossa.
- ariel371
Suomessa saatetaan sakottaa jos kartiota ei käytä, Saksassa, Hollannissa, Belgiassa ja Englannissa sakotetaan kiinnijäävää jokseenkin varmasti. Partioalukset tarttuvat hanakasti puutteisiin ja näkyvät puutteet vetävät niitä puoleensa, koska usein löytyy tällaisesta veneestä muutakin puutetta. Asia nimenomaisesti kertoo purjehtijan huonosta asenteesta määräyksiin.
Suomen mainingittomat olosuhteet vähentävät purjeistetun koneajon tarpeen varsin vähäiseksi, joten tilanne tulee harvoin eteen. Muualla isopurje on melkein aina ylhäällä, paitsi jos keula on suoraan aallokkoon. Isopurjeen pito ylhäällä leikkaa rullaamisesta paljon asteita pois ja sen edun takia kannattaa purje ja kartio nostaa.
Ankkuripallon käytöstä ei Euroopassa luista juuri kukaan, Suomessa se on yleisempää.- C1R
Katselin toissavuonna satamaan saapuvia, ilmeisesti johonkin kilpailuun osallistuneita purjeveneitä Englannin Portsmouthissa. Toista sataa venettä ajoi useamman mailin koneella takapurje nostettuna ilman kartiota. Ei siis näkynyt ainuttakaan kartiota.
- tumpelotumppi
Olen huomannut että Kielin kanavalla(määräys) ja siitä eteenpäin kartiota käytetään. Täällä sitä ei paljoakaan tarvitse käyttää.
- jjghik
C1R kirjoitti:
Katselin toissavuonna satamaan saapuvia, ilmeisesti johonkin kilpailuun osallistuneita purjeveneitä Englannin Portsmouthissa. Toista sataa venettä ajoi useamman mailin koneella takapurje nostettuna ilman kartiota. Ei siis näkynyt ainuttakaan kartiota.
Millainen on takapurje?
- SanktioitaMäärättävä
Olisiko 1k€ sopiva rikemaksu kartion käytön laiminlyönnistä?
Jotain rotia tähän tilanteeseen on saatava!- Vvmp
Ja tyhmistä mielipiteistä 2k€!
- parikiloeuroakiitos
Vvmp kirjoitti:
Ja tyhmistä mielipiteistä 2k€!
Sait juuri sakot :D
- haitataketään
Iso ylhäällä, ei kartiota ,ajan moottorilla,käyttäydyn kuin moottorivene,ei pitäs haitata ketään.
- TungeSeKartio
Olisi kuitenkin ehkä parempi käyttäytyä kuin purjevene koska muut suhtautuvat kuin purjeveneeseen. Kun alat väistämään moottorivenettä, se voi aiheuttaa hämmennnystä.
Tosiaalta eipä purjevene koskaan niin kovaa kulje, etteikö olisi useita minuuteja aikaa katsella ja ihmetellä.
- hanse370e
Tää aihe on vaan niin typerä. Varsinkin nykyään kun purje- ja moottoriveneiden nopeuserot ovat niin suuria. Moottoriveneen näkökulmasta purkkari tulee aina vastaan riippumatta mihin suuntaan se ajaa. Moottorivene joka tapauksessa koukkaa sen ympäri. Ainoa tilanne mitä joutuu moottoriveneestä katsomaan on väylällä kryssivä eli poikittain etenevä vene. Se saattaa tehdä sellaisen liikkeen, että moottoriveneen on se ennakoitava. Muutoin purkkarit ovat vain väylällä seisovia esteitä. Kartiosta ei ole mitään hyötyä (ei kyllä merkittävää haittaakaan). Se ei muuta käytännössä yhtäkään väistämistilannetta (siis käytännön tasolla) eikä se näy kuin noin 50% kohtaamisista. Puhumattakaan siitä, että kesällä vain heinäkuun vikalla viikolla ylipäätänsä näkee muitakin, mutta silloinkin kaikilla keula kohti samaa suuntaa.
Ja joo, ajan sekä moottorivenettä että purkkaria. Ja kun valmistaudun ottamaan purjeet alas saatan jopa ajaa koneella ilman kartiota hetken. Apua. Mitäs jos vain moikkailtaisiin toisiamme kun kohdataan."Varsinkin nykyään kun purje- ja moottoriveneiden nopeuserot ovat niin suuria."
Uppoumanopeuksilla kulkevien moottorialusten (esim. koneella ajava purjevene tai fiskarimallinen moottorivene) ja purjealusten nopeuserot ovat hyvin pienet.
Väitteesi, ettei kartio muuttaisi väistämistilanteita, on suora valhe. Se muuttaa jokaisen kohtaamistilanteen, jossa toisella osapuolella olisi velvollisuus käyttää kolmiota.- hanse370e
Ja kuinka monta putput moottorivenettä kohtasit väylillä tänä kesänä? Minä en ainakaan kovinkaan montaa 6vk aikana ja jos tätä palstaa seuraa niin vesillä on ollut vain jättiaaltoja tekeviä muskeliveneitä... En viitannut siihen, että miten kartio vaikuttaa juridisesti kohtaamistilanteen sääntöihin vaan siihen mitä ruorimies oikeasti tekee eri tavalla. Selkeästi nopeampana veneenä joka tapauksessa väistän vedessä paikallaan kelluvia veneitä...
- moottorialus
Moottorin käyttö muuttaa myös purjeveneiden keskinäisivä väistämisvelvollisuuksia (tai siis se moottoria purjeiden lisäksi käyttävä purjevenehän on sääntöjen mukaan "moottorialus").
- Drag
hanse370e kirjoitti:
Ja kuinka monta putput moottorivenettä kohtasit väylillä tänä kesänä? Minä en ainakaan kovinkaan montaa 6vk aikana ja jos tätä palstaa seuraa niin vesillä on ollut vain jättiaaltoja tekeviä muskeliveneitä... En viitannut siihen, että miten kartio vaikuttaa juridisesti kohtaamistilanteen sääntöihin vaan siihen mitä ruorimies oikeasti tekee eri tavalla. Selkeästi nopeampana veneenä joka tapauksessa väistän vedessä paikallaan kelluvia veneitä...
Sinänsä järkeenkäypiä huomioita, mutta tärkein asiaan kuuluva pointti on se, että säännöissä sanotaan sen kolmion käytöstä yksiselitteisesti: kun purjeita ja konetta käytetään yhtä aikaa, niin kolmio täytyy olla näkyvissä.
Näillä säännöillä on haluttu poistaa se pähkäilyn tarve ja saattaa toiminta ennalta arvatuksi.
Jos jotakin tapahtuu on sääntöjen noudattajat aina paremmassa asemassa. - LiikkuvaShikaani
Drag kirjoitti:
Sinänsä järkeenkäypiä huomioita, mutta tärkein asiaan kuuluva pointti on se, että säännöissä sanotaan sen kolmion käytöstä yksiselitteisesti: kun purjeita ja konetta käytetään yhtä aikaa, niin kolmio täytyy olla näkyvissä.
Näillä säännöillä on haluttu poistaa se pähkäilyn tarve ja saattaa toiminta ennalta arvatuksi.
Jos jotakin tapahtuu on sääntöjen noudattajat aina paremmassa asemassa.En ole ihan vakuuttunut tuosta väitteestä. Veikkaanpa, että koneella ajava purjehtija sanoo törmäyksen jälkeen, että lämmitti vettä tai latasi akkuja eikä veto ollut päällä.
Aika hankaa näyttötilanne, vaikka purjeveneen peräaalto olisi ollut kuin Imatran koski :D
Tosin silloin tietenkin aletaan kysymään tekikö molemmat kaikkensa törmäyksen estämiseksi ja on vaikea selittää miksi vaihdetta ei rykäisty silmään - jos siitä olisi ollut apua.
Tosiasiassa näitä tilanteita on harvoin eikä purjevene kulje moottorilla juurikaan kovempaa kuin mitä se kulkisi hyvällä tuulella jos edes sitä. - VääräKartioluulo
LiikkuvaShikaani kirjoitti:
En ole ihan vakuuttunut tuosta väitteestä. Veikkaanpa, että koneella ajava purjehtija sanoo törmäyksen jälkeen, että lämmitti vettä tai latasi akkuja eikä veto ollut päällä.
Aika hankaa näyttötilanne, vaikka purjeveneen peräaalto olisi ollut kuin Imatran koski :D
Tosin silloin tietenkin aletaan kysymään tekikö molemmat kaikkensa törmäyksen estämiseksi ja on vaikea selittää miksi vaihdetta ei rykäisty silmään - jos siitä olisi ollut apua.
Tosiasiassa näitä tilanteita on harvoin eikä purjevene kulje moottorilla juurikaan kovempaa kuin mitä se kulkisi hyvällä tuulella jos edes sitä.Kovin yleinen tuntuu olevan sellainen käsitys, että kartiota on käytettävä kun kone käy. Tämä on väärä käsitys. Vain liikkuttaessa konevoimalla on käytettävä kartiota, jos on samalla purjeita ylhäällä.
- tämäkin.vielä
VääräKartioluulo kirjoitti:
Kovin yleinen tuntuu olevan sellainen käsitys, että kartiota on käytettävä kun kone käy. Tämä on väärä käsitys. Vain liikkuttaessa konevoimalla on käytettävä kartiota, jos on samalla purjeita ylhäällä.
Onhan sitä kuultu sellainenkin vaatimus moottoriveneestä käsin, että pitäisi olla kartio vaikkei ole purjettakaan ylhäällä. Että semmoisella sääntötuntemuksella liikkuvia on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 833469
- 882943
Seinäjoen ampumistapaus
Kyseessä olivat helluntainkirkkoon kuuluvia. Niin myös Jyväskylän tapauksessa. Mistä he saavat aseet ?552386Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa
Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä402328- 872158
Mitä sitten ikinä teetkin
Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei441747Saanko selityksen?
Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(651716- 251697
Pakotteet purevat
Asiallinen artikkeli Helsingin Sanomissa miten pakotteet purevat Venäjään. Kulutusjuhlat, ei työttömyyttä, elintason nou2801615Kun istuit
vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau581499