Hei,
Olen joutunut kohtaamaan tämän kryptovaluutan nurjan puolen nyt omakohtaisesti, vaikka itse en ole siitä kiinnostunut, eikä itseasiassa kukaan kaveripiirissäni, joka on varsin laaja.
Mutta mutta - isäni 53 v on hurahtanut aika pahasti, ei puhu mistään muusta enää, käy joissain esittelyissä joka viikko - eikä siinä mitään, saahan sitä isäukolla olla harrastuksia, ja parempi tämäkin kun paikallisessa kuppilassa istuminen. (isä on ollut työttömänä toista vuotta). Tai niin ainakin luulin, että parempi...
Äidin ja isän välit ovat kiristyneet äärimmilleen, kun isä vain puhuu spliteistä ja kolikon arvosta, samalla kun äiti koittaa kannustaa hakemaan oikeita töitä. Perheemme tilanne on tosi kireä, itsekin vasta syksyllä armeijaan menossa, enkä voi auttaa taloudellisesti.
Pahinta on se, että nykyään kun tulee minun kavereita kylään, isäukko ottaa kaverini keittiön pöydän ääreen ja alkaa suu vaahdossa paasaamaan kryptovaluutasta, bitcoinista ja siitä, miten tämä uusi, paljon parempi tulee muuttamaan koko maailman rahasysteemin, alistamaan pankit uuteen järjestelmään, auttamaan köyhiä ja jokaista, joka uskaltaa nähdä uuden paremman huomisen. Kun eräs kaverini erehtyi sanomaan, että "tuo kyllä kuulostaa tällaiselta pyramidisysteemiltä" niin isäni tulistui, paiskasi termospullon lattialle (perheen monivuotinen retkikaveri, aito Airam) ja huusi, että "ette nulikat tajua mistään mitään" ja komensi meidät kaikki ulos. Se oli pelottava hetki, koska en ollut koskaan nähnyt isääni niin kiivasluontoisena. Pikemmin hiljaisena ja omissa oloissaan viihtyvänä, askarteluhuoneessa keskiolutta lipittäen ja netissä maleksivana harmittomana isäukkona.
Kun velipoika sitten sai aikanaan puhuttua mukaan tähän uuteen hommaan, niin kaikki muuttui, mutta ei parempaan suuntaan. Näyttää siltä, että erokin voi olla lähellä vanhempien välillä. Ei kovin hyviä asioita ole tuonut tämä kryptovaluutta ainakaan meidän perheeseen. Ei hyvältä näytä... jotenkin masentaa tosi paljon, voi kun kaikki palautuisi ennalleen.
Häpeän isääni - tilanne on mennyt liian pitkälle
17
753
Vastaukset
- wkisti
Muron puolella on koostettu asiallista tietopakettia ponzista. Se on tietysti kova paikka sitten kun isäsi huomaa joutuneensa petkutetuksi.
- wkisti
Muron puolelta:
"Tokenien tehtävä on varmistaa että kukaan ei voi tulla valittamaan saamatta jääneistä kolikoista tai siitä että kolikoita ei ole sen rahan arvosta kuin hänelle oli uskoteltu niitä olevan - sijoittajille luvattiin vain ja ainoastaan koulutusta (sekä sen kylkiäisenä saatuja tokeneita), heille ei missään välissä ole luvattu kolikkoja tai euroja. Rahalle on saatu vastine (koulutuspaketti ja tokenit) eikä ostaja voi valittaa siitä ettei saanut mitään rahan arvoista vastineeksi koska sellaista hänelle ei ole luvattu. Tokeneita ei voi myydä ja niiden ei ole kuvattu muuttuvan kolikoiksi. Näin rahan jäljet pysähtyvät koulutusmyyntiin."
- PonziKaatuu
Kun ponzi kaatuu, jää ainoaksi mahdollisuudeksi perätä häviämiään rahoja oikeusteitse. Olettaen tietenkin, että ei itse ole myynyt "koulutuspaketteja". Vuosia siinä oikeuskäsittelyssä menee, niin kuin meni Wincapitassakin, mutta ei kannata ainakaan mukisematta rahoja menettää.
- Häpeä_vasta_tulossa
Ja sekös vasta hävettää, kun joutuu julkisesti peräämään tyhmyyksissään antamiaan rahoja takaisin. Sillä ihan itsehän nämä onnettomat rahoistaan ovat luopuneet.
- MahdotonYhtälöKyseessä
Häpeä_vasta_tulossa kirjoitti:
Ja sekös vasta hävettää, kun joutuu julkisesti peräämään tyhmyyksissään antamiaan rahoja takaisin. Sillä ihan itsehän nämä onnettomat rahoistaan ovat luopuneet.
Siltä näyttää, että "kryptovaluutta" iskee parhaiten 60-75v ikähaarukkaan Olisiko niin, että juuri vanhempi polvi ei osaa eikä ymmärrä tarkastella asiaa kriittisesti ja kaiken maailman soopa menee läpi kaikessa järjettömyydessään.
Nuorempi polvi haistaa helpommin kuvion mahdottomuuden ja osaa karttaa kyseistä ponzi-viritelmää.. - Tunkki101
No ei OneCoin iske pelkästään vanhempaan ikähaarukkaan. Esim wespa eli oc-vesku on nuoremman polven työtön maailmanparantaja hippi, joka myös uskoo vankkumattomasti OneCoiniin. Aivan kaikenlaista hiipparia on mukana OneCoinissa.
OneCoinissa on kyse lahkomaisesta toiminnasta. Ihmiset käyttäytyvät täysin irrationaalisesti kun heidät on suggeroitu ja saatu uskomaan OneCoiniin.
Vaikka näyttäisi faktaa joka pitäisi saada ajattelemaan, niin ei se välttämättä auta yhtään mitään. "Vihaajat" on määritelty kateellisiksi muronörteiksi tai sijoituksiaan suojeleviksi bitcoinisteiksi.
Tunkille voi tietysti yrittää näyttää tämän taulukon:
https://onecoinfo.files.wordpress.com/2016/04/onecoin-calculation-with-automining-july-20164.png
ja kysyä uskotko todella, että 140 000 euron sijoituksella on mahdollisuus saada yli 246 miljoonan euron omaisuus, jos kolikon arvo 16 kertaistuu 6.25 €:sta sataan euroon. Eli kolikon arvo 16 kertaistuu, mutta sijoituksen arvo euroissa 1772 kertaistuu, kysymys kuuluu miten uskottavaa tällainen voi KENELLEKKÄÄN olla? - IhanaNainenOn
Tunkki101 kirjoitti:
No ei OneCoin iske pelkästään vanhempaan ikähaarukkaan. Esim wespa eli oc-vesku on nuoremman polven työtön maailmanparantaja hippi, joka myös uskoo vankkumattomasti OneCoiniin. Aivan kaikenlaista hiipparia on mukana OneCoinissa.
OneCoinissa on kyse lahkomaisesta toiminnasta. Ihmiset käyttäytyvät täysin irrationaalisesti kun heidät on suggeroitu ja saatu uskomaan OneCoiniin.
Vaikka näyttäisi faktaa joka pitäisi saada ajattelemaan, niin ei se välttämättä auta yhtään mitään. "Vihaajat" on määritelty kateellisiksi muronörteiksi tai sijoituksiaan suojeleviksi bitcoinisteiksi.
Tunkille voi tietysti yrittää näyttää tämän taulukon:
https://onecoinfo.files.wordpress.com/2016/04/onecoin-calculation-with-automining-july-20164.png
ja kysyä uskotko todella, että 140 000 euron sijoituksella on mahdollisuus saada yli 246 miljoonan euron omaisuus, jos kolikon arvo 16 kertaistuu 6.25 €:sta sataan euroon. Eli kolikon arvo 16 kertaistuu, mutta sijoituksen arvo euroissa 1772 kertaistuu, kysymys kuuluu miten uskottavaa tällainen voi KENELLEKKÄÄN olla?Oot vaan kateellinen. Ruja on yksinkertaisesti nero, viisaampi kuin Ainstaini, Kepleri ja Kolumbus yhteensä. Ja se on kaiken tämän nerouden lisäksi tavattoman puoleensavetävän näköinen ja luonteeltaan säyseä, siis täydellistä vaimomateriaalia.
Otankin äkkilähdön Sofiaan ja kokeilen onneani, jos vaikka tällainen suomalainen jässikkä kelpaisi mieheksi! Mitenkähän lienee, olisko vapailla markkinoilla tuo herkkupala....?
Ja bonuksena, hän lienee erittäin rikas! Olen kuullut varmasta lähteestä, että on laatinut itse mahtavia koulutuspaketteja, joiden avulla voi oppia kaiken taloudesta. Ovat menneet kuulemma mukavasti kaupaksi nuo koulutukset.
Jotain talousrikostuomioita taisi olla taustalla - mutta hey camoon, kuka meistä olisi täydellinen?
- Lopettakaavalehtelu
Mulla taas koko suku mukana ja nyt kaikki jo vähintään omillaan ja lähdettiin vasta n. kolme kuukutta sitten.
- mielenvikaisia
Sama satuilija kirjoittanut kun Vauvapalstalla. Tunnetta ja draamaa enemmän kun tarpeeksi.
Minä EN koskaan häpeä isääni tai äitiäni, eli jos Onecoin on riittävä syy oman isän häpeämiseen niin mene hoitoon ja vähän äkkiä!!!!- OnecoinOnPelkkäVitsi
Tsot tsot, kyllä ne ovat Onecoini-hörhöt, jotka sitä hoitoa tarvitsevat. Miten kukaan voikaan olla niin pässi, että uskoo niitä satuja, joita asiassa suolletaan.
Hoitoon siitä mars mars! - SatusetäNamusetä
Vai satuilua - fakta on, että ne sadut tulee onecoinilta.
- Kirjallisuus-seurat
Bulgarian paksuin kirja, Rujan" tuhannen tytön tärinät"
Kertoo alkoholismin vaivaaman ja ilotytön tärinät. (plagioitu)
kaupan päälle sää kolotuspaketin, viinahammasta kolottaa...
- MRTurku374748
Ruja on keksinyt ihmeellisen rahantekokoneen. Sylkee miljardin arvosta Nollacoinia joka toinen päivä ulos. Hintakin määräytyy Rujan korvien välistä. Määrää voidaan lisätä halutessa rajattomasti ja hinta nousee samalla tasaisesti kohti 100€. Äkkiä kaikki ostamaan tätä IHMEELLISTÄ uutta hienoa Onecoinia. Koko varallisuus säilytetään turvallisesti yhdellä serverillä, joka pyörii ikuisesti. Kohta kenenkään ei tarvitse tehdä töitä kun serveri jauhaa punasena yötä päivää ikuisesti uusia kolikoita kaikille jotka lähettävät poistuvat ja vanhanaikaiset eurot Rutjakkeelle. Jos pankkitilit ei toimi, rahat voi lähettää kirjekuorella bulgariaan. Sen jälkeen saa ihmetellä isoja lukuja näytön äärellä ja todeta, että ei ne paskaa puhunut, rikkaaksihan tässä tuntee jo itsensä.
- ArvostelukyvynPuute
Kaameahan tässä on se, että taitavat uskoa tähän soopaan nuo coinari-mainarit. Tai ainakin ovat uskovinaan. Kuka on niin hassu, että vonkaa kavereitaan tuollaiseen? Voiko selvempää ponzi-pyramidia olla?
Ihmiset, eikö teillä ole edes hiukan arvostelukykyä? ArvostelukyvynPuute kirjoitti:
Kaameahan tässä on se, että taitavat uskoa tähän soopaan nuo coinari-mainarit. Tai ainakin ovat uskovinaan. Kuka on niin hassu, että vonkaa kavereitaan tuollaiseen? Voiko selvempää ponzi-pyramidia olla?
Ihmiset, eikö teillä ole edes hiukan arvostelukykyä?Ei, ei ole coinistilla arvostelukykyä. Ei edes hiukkaakaan, kaksiaivosoluinen kun on
- sykologi
valitettavasi tyhmyyttä ei ponzin kaatuminen korjaa vaan kohta ollaan jo virittäytymässä uutteen helppoon rahaviritelmään!!! kyseessä sama ilmiö kuin pelaamisessa vaikka rahansa häviävät kerta toisensa jälkeen.
- volatilli
Hei haloo... Onecoini EI OO KRYPTOVALUUTTA!!!!!!...
Bitcoin ON kryptovaluutta
Isäs tais hoitaa koko teidän suvulle eläkkeet:)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433027Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta612991- 422377
- 311873
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa811763Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251729- 481586
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä781294- 391260
- 791080