Isonen tunnusti aivopesseensä uhreja riparilla =8(

RiparillaSekoat.Hihhulix

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1470976068975?ref=a-suositeltu
Tulin uskoon ja tuputin Jeesusta teinitytölle – mitä ihmettä rippileirillä tapahtui?
Tänäkin kesänä kymmenet tuhannet nuoret kävivät rippikoulun. Valtaosalle se on hauskanpitoa, mutta joidenkin elämä mullistuu. Toimittaja Sonja Saarikoski ihmettelee yhä, mitä hänelle tapahtui kymmenen vuotta sitten Kansan Raamattuseuran rippileirillä.
SUNNUNTAI 14.8.2016 2:00 Päivitetty: 14.8.2016 17:15
Sonja Saarikoski
KYMMENEN VUOTTA sitten kerroin Annalle Jeesuksesta. Istuimme nurmikolla, aurinko paistoi. Oli lämpimin kesä vuosiin. Täydellinen rippileirisää, kuin Jumalan lahjoittama.

Leiri Vivamon leirikeskuksessa Lohjalla oli Kansan Raamattuseuran järjestämä ja minun ensimmäinen työpaikkani. Tehtäväni isosena oli yksinkertainen: antaa Pyhän hengen tehdä työtään ja kertoa 15-vuotiaille leiriläisille Jeesuksesta. Siitä, että hän on kuollut sinunkin syntiesi tähden. Ja että kun vain uskoo häneen, ei joudu kadotukseen, vaan saa iankaikkisen elämän.
Se on armoa. Ansioton rakkaus minun osakseni.

Rippileirin alussa Anna oli väittänyt, ettei Jeesus kiinnostanut häntä. Hän oli saapunut sinne penseiden kavereidensa kanssa, silmät mustalla kajalkynällä maalattuina. Iltahartauksissa hän oli kuunnellut takapenkissä metallimusiikkia, Turmion kätilöitä ja Dimmu Borgiria. Kotiinlähettämisestä oli jo puhuttu.

Minä en uskonut Annaa. Kyllä Jeesus kiinnostaa ihan ketä tahansa, ajattelin.

Ja niin kävi, että jo muutama päivä rippileirin alkamisen jälkeen Anna halusi istua siinä vieressäni, kertoa välillä hankalastakin elämästään ja kuunnella, kuinka minä kerroin omastani.

Kyselin Annalta, mitä hän haluaisi tulevaisuudelta. Hän oli sulkeutunut, mutta nauroi välillä sillä tavalla, että tulkitsin hänen viihtyvän. Hiljaisina hetkinä täytin tilan puhumalla unelmistani, ihastuksistani ja siitä, miten hauskaa minusta oli olla isosena rippileirillä Vivamossa ja tutustua tähän tyttöön, Annaan.

Välillä, ihan ohimennen, mainitsin ystäväni Jeesuksen.

Kyselin Annan koulunkäynnistä. Hän kävi kristillispainotteista koulua ja vaikutti aika ahdistuneelta. Ihan niin kuin minäkin olin samanikäisenä. Mutta nyt olin vanhempi. Siinä nurmikolla istuessa, 17-vuotiaana lukiolaisena, tunsin itseni lähestulkoon uskon ammattilaiseksi.

Ja vaikka joskus olisi tullut epävarma olo, ei ollut huolta. Minä olin vain välikappale, rekrytoija. Jumala tiesi minun ajatukseni, mutta tiesinhän minäkin jo kaikenlaista. Esimerkiksi sen, että uskoon voi oikeasti tulla.

Toimittaja Sonja Saarikoski (oik.) tapasi uudestaan ”Annan”, jonka isosena hän toimi kymmenen vuotta sitten rippileirillä.
MIKÄ SAA IHMISEN ajattelemaan, että juuri hänen uskontonsa on ainoa totuus? Mikä pakottaa hänet kertomaan asiasta muillekin? Miksi joku uskoo? Näitä kysymyksiä olen pohtinut kesän 2006 jälkeen.

Tuntuu uskomattomalta, että minun silloiset puheeni ovat olleet vaikuttamassa siihen, että joku toinen on kokenut löytäneensä Jeesuksen. Olen miettinyt 17-vuotiasta itseäni, ”Jumalan soturia”. Olinko minä käännyttäjä, vai mikä minä olin?

Silloin se tuntui lähetyskäskyn noudattamiselta, ainoalta oikealta tavalta toimia. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.

Sellainen minusta oli tullut vuotta aikaisemmin samassa paikassa.

Silloinen paras ystäväni, minua pari vuotta vanhempi tyttö, oli kehottanut minua menemään Kansan Raamattuseuran rippileirille Vivamoon, koska ”ne ovat Suomen parhaita rippileirejä”. En tiennyt järjestöstä mitään, mutta kun hän vakuutti, että tavallinen seurakuntameininki on ihan lällyä verrattuna ”Kräsään”, ajattelin, että no mikäs siinä. Ripari kuin ripari.

Jos olisin selvittänyt järjestön taustoista edes jotain, olisin varmaan tullut toiseen lopputulokseen. Kansan Raamattuseuran herätyskristillisessä ympäristössä suuri osa nuorista on saanut kristillisen kotikasvatuksen, ohjaajat ovat sisäistäneet tehtävänsä Jumalan sanan lähetteinä ja isosetkin ovat tukevasti uskossa.

Minä taas en ennen omaa rippileiriäni ollut lainkaan uskonnollinen. Hengellinen kasvatukseni oli ollut koulun uskontotuntien ja sukulaiseni ajoittaisten käännytysyritysten vastuulla. Kun kaverini oli paikallisen seurakunnan rippileirin jälkeen kokenut kiinnostusta Jeesukseen, minua oli vain ärsyttänyt.

Minulla ei ollut käsitystä siitä, mitä tarkoittaa evankelioiminen tai uskonnollinen herätys. Ei aavistustakaan henkilökohtaisesta jumalasuhteesta, uskonratkaisusta eikä sovitusopista.

Juuri niistä Kansan Raamattuseuran opetukset koostuvat.

SUUNNILLEEN SATA VUOTTA sitten Suomeen levisi uusia herätyskristillisiä vaikutteita. Sotien aikaan ja heti niiden jälkeen liikkeiden toiminta alkoi muuttua organisoidummaksi. Järjestettiin tunteellisia, evankelistojen vetämiä herätyskokouksia, joissa ihmiset kokivat Pyhä

3

196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Terv.Mirka

      Normaali tervejärkinen ei tarvitse tuekseen mielikuvitus olioita niin kuin jumala, jesse, enkeleitä tai pyhiä henkiä jne. Uskonnot saastuttaa aivot.

      Uskovaiset ovat jalostaneet paskanjauhamisen lähes taiteeksi.

      • reali

        Samaa mieltä 😕


    • liuinunyby

      Jos ne uskontojen käyttämät taloudelliset varat käytettäisiin suomalaisten heikommin toimeen tulevien, esim. lapsiperheiden tukemiseen niin kansan hyvin vointi ja älykkyys osamäärä kohoisi huimasti!
      tosin
      valehtelevalla papistolla ja seurakunnan laskuun viinaksia ostelevien tilanne heikkenisi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      50
      9935
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      12
      6705
    3. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      73
      6035
    4. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      40
      5911
    5. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4114
    6. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      263
      3036
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      42
      2338
    8. Mikä asia on jäänyt kaivatustasi parhaiten

      mieleesi? 💬😀🙋🏼‍♂️😱
      Ikävä
      61
      1365
    9. Suomussalmen baarit

      Mikä homma on Suomussalmen baareissa? Niin jumalattoman vittumainen portsari oli eräässä nimeltä mainitsemattomassa paik
      Suomussalmi
      19
      1166
    10. Millä paikkakunnalla kaivattusi asuu

      Jäikö sydän jonnekin? Jos, niin minne tai mihin? Laita paikkakunta tai paikka ja kunta🤭 Esim. Helsinki tai Pubin vessa
      Ikävä
      48
      995
    Aihe