Laitapa ketjuun havaitsemasi kesän 2016 kömmähdys, jonka havaitsit.
Aloitan vaikkapa seuraavasti:
NJK:n lipun alla oleva iso x-paatti ajaa koko illan ankkurivalo ja konevalo päällä luullen olevansa yli 50 metrinen alus (vihreä, punainen, perävalo, konevalo ja 360 näkyvä ankkurivalo). Jää ankkuriin ja sytyttää yöksi purjehdusvalot (vihreä punainen perävalo).
Sellaista sattuu.
Hassuin kesämoka
92
3154
Vastaukset
- en_nipota
Sama se minulle, pääasia kunhan on joku valo että näen hänet.
- Tukkisaarelainen
Pariskunnan rantautumisshow: Kapteeni tulee 2x liian kovaa kohti laituri. Amiraali ei ehdi napata poijua. Lapset huutaa dumma mamma. Kapteeni antaa koulutusta poijuhaan käytöstä. Amiraali tuntuu pettyneeltä kesää, harrastukseen elämään ja ihan kaikkeen. Dumma kapten.
Ilmatieteen laitoksen ennusteet on olleet ihan metsässä kesä- ja heinäkuussa. Koko ajan ne on ennustaneet meille sateita, mutta oikeasti on satanut ennusteen mukaan vain joka kolmas kerta.
- ariel371
Olen ankkurissa Portugalissa lukuisten muiden veneiden joukossa ihan hiekkarannan edustalla. Sen ja ankkuroitujen pursien väliin tulee päivisin moottoriveneitä ankkuriin. Yksi sellainen daycruiser lähti pois, veneeni alkoi täristä ja kohta moottorivene pysähtyi kuin seinään. Kipparilla ei ollut hajuakaan mitä oli tapahtunut. Näytin että teillä on ankkuri unohtunut mereen ja nyt ankkurinne on kiinni ankkurikettingissäni. Kippari hätääntyi, irroitti köyden knaapista ja paiskasi uppoavan ankkuriköytensä mereen. Sinne jäi koko setti.
- ihmeelistä
Eiköhän kippari muistanut ankkuroineensa veneensä ja ymmärtänyt että siksi että se oli pysynyt siinä paikallaan?
- Annostelija
Sitä se väärin annostelru perätuupari tekee, omassa tai papa'n kiulussa
- ariel371
Kaiffarit tulivat uudestaan, nyt ankkuriaan etsimään. Ei mitään välineitä heillä, joten lainasin naaran. Laittoivat oman narunsa siihen, heidän moottoriveneilijäsolmu ei tietenkään pitänyt ja nyt se naarakin on siellä meressä. Seurailen tilanteen etenemistä. Alan hissukseen siirtyä moottoriveneajokortin kannattajaksi.
- Vahingonilo
ariel371 kirjoitti:

Etevät purjehtijat eivät joudu ongelmiin. Vastatuuliosuudet selvitetään moottorilla ja solmut pitää.
- CaptaiDisaster
ariel371 kirjoitti:
Kaiffarit tulivat uudestaan, nyt ankkuriaan etsimään. Ei mitään välineitä heillä, joten lainasin naaran. Laittoivat oman narunsa siihen, heidän moottoriveneilijäsolmu ei tietenkään pitänyt ja nyt se naarakin on siellä meressä. Seurailen tilanteen etenemistä. Alan hissukseen siirtyä moottoriveneajokortin kannattajaksi.
"Alan hissukseen siirtyä moottoriveneajokortin kannattajaksi. "
Itse kannatan veneen ajo- ja ankkuroinitkorttia pakolliseksi purjehtijoille.
https://www.youtube.com/watch?v=wxg30c6z00E
- Total_disaster
Ei saa nauraa toisen vahingolle, ensikerralla voit itse olla jamassa.
Reilumpaa olisikin kertoa omista tyrimisistä, sitäkin joskus tapahtuu :)
Mutta kerron yhden tapahtuman Näsbyn rannassa pari kesää sitten, ehkä kaveri itsekin jo naureskelee sille.
Poijuun oli tulossa n. 8-9 m keskimoottorivene, mies ja rouva. Rouvan tehtävänä oli istua perän avotilassa selkä suorassa ja kädet sylissä ristissä.
Poiju saatiin lopulta pyydystetyksi, lähestyminen laituria kohden, juoksu veneen läpi keulaluukulle, luukusta ulos ja kannelle, mutta laituri jäi etäälle. Tämä toistui pari kertaa ja kolmas kerta toden sanoo.
Lisää kaasua, juoksu veneen läpi, luukusta kannelle ja loikka laiturille. Mutta sitä vauhtia oli tällä kertaa jo niin paljon, että keula ehti törmätä laituriin ja nousta ylös sitä myöten.
Tämän jälkeen vene lähti pakittamaan voimalla, peräpoiju oli sukeltanut liian lyhyen poijuköyden tähden. Vene pakeni kaverin pidellessä keulakaiteesta ja joutui tekemään nopean päätöksen, päästää veneen keula menemään tai hypätä.
Päätös oli hypätä, joka johti katastrofaaliseen tilanteeseen jossa kädet keulakaiteessa kiinni käsivarret suorana ja polvet kannella, persuukset ja jalkaterät kohti merta, lopputulos näytti vääjäämättä johtavan MOB tilanteeseen. Tilanteen pelasti kuitenkin kaverin uskomaton sitkeys ja väkivahvat käsivarret, joiden avittamana sai lopulta tuskalla itsensä väännetyksi kannelle.
Poijuköyden jatkamisen jälkeen uusi lähestyminen laituria vastaavalla menetelmällä ja onnistuminen.
Tai ei sittenkään, satamamaksua suoritettaessa sai tietää kiinnittyneensä ennakkovaruspaikalle ja paikkaa oli vaihdettava. Paikka vaihtuikin sitten toiseen laituriin kylkipaikaksi.
Koko tämän rantautumisepisodin aikana rouva istui veneen perällä selkä suorana kädet sylissä ristissä.
Mitä opin tästä? Kouluta ja anna rouvalle vastuita niin paljon kuin suinkin!- 60YötäMerelläYTD
No näiden perusteella ei paljon mokia ole näkynyt. Näinhän se onkin, todellisuudessa tapahtuu paljon vähemmän kuin virtuaalimaailmassa missä uimatasot katkeilee, kivet kolisee ja aallot heittää veneitä kuivalle maalle.
Minusta ei myöskään ole mitään hassua siinä että joku käyttää vahingossa vääriä valoja. Taisi olla tuo veneseura ja veneen koko joka siinä aiheutti vahingoniloa. - sattuuhansitäkin
60YötäMerelläYTD kirjoitti:
No näiden perusteella ei paljon mokia ole näkynyt. Näinhän se onkin, todellisuudessa tapahtuu paljon vähemmän kuin virtuaalimaailmassa missä uimatasot katkeilee, kivet kolisee ja aallot heittää veneitä kuivalle maalle.
Minusta ei myöskään ole mitään hassua siinä että joku käyttää vahingossa vääriä valoja. Taisi olla tuo veneseura ja veneen koko joka siinä aiheutti vahingoniloa.Ei siinä mitään hassua.
Puuttuu vaan, että lippu olisi ollut pursiseuran tunnus alaspäin. - UrpoItsekin
Hehhehhee... Sittenhän sitä olisikin jo ihan ulvonut naurusta. Hahhahhaa! Kyllä on hauskaa!! Urpolla lippu väärinpäin! Katsokaa kaikki!!!
- Total_disaster
Äläs nyt!
Mulla luiskahti kerran kauden alussa se lippu nurinperin salkoon. Alkujaan olin kyllä tarkkana, että menee salkoon oikein päin, mutta jossain vaiheessa käänsin kuitenkin salon toisinpäin ja niin lippu päätyi salkoon nurinperin.
En ollut huomannut tota ja yhden purjehduksen se oli sitten noin, onnekseni joku Turkulainen tuli satamassa huomauttamaan asiasta... kovaan ääneen lopuksi laiturilla mölisi, jotta ol se sit ni ruokottoma näkköne. :( :(
:D :D :D - sattuuhansitäkin
UrpoItsekin kirjoitti:
Hehhehhee... Sittenhän sitä olisikin jo ihan ulvonut naurusta. Hahhahhaa! Kyllä on hauskaa!! Urpolla lippu väärinpäin! Katsokaa kaikki!!!
Taisi olla tämä valopelle juovuksissa jo ennen ankkurointia. Hahhahhaa!
- MadDog-hullu-koira
Mad Dog -niminen, luultavasti jopa yli 20 m moottorivene ajoi Kutusärkän kapeikossa vastaan täydellä kaasulla ja sen mukaisella peräaallolla.
Kusi päässä niillä, jotka ei huomioi ollenkaan muita veneilijöitä ja sovita tilannenopeuttaan merenkululle sopivaksi.
Varokaa tätä Mad Dog -nimistä venettä. Saattaa olla vaaraksi missä vaan kohtaatte, merimiestaidot suoraan Audin ratin takaa. Enpä haluaisi nähdä, miten ajaa esim. laituriin täpötäydessä satamassa ym.- FinskiS
Erään tunnetun suomalaisen jääkiekkoilijan vene, jonka nimessä on numero 8:san, ajaa tyypillisesti sellaisen peräaallon kanssa, että oksat pois.
Itse törmäsin tänä kesänä tähän veneeseen kapeassa Barösundin väylässä ja satuin olemaan yksin liikkeellä. Olin sen verran laiminlyönyt tähystyksen, kun viritin juuri purjeita ylös, että aallot tulivat vähän yllätyksenä. SIinä kiikkuessani puolelta toiselle löin kaatuessani ensin polveni levankiin ja noustessani vauhdilla ylös pääni puomiin.
Että sellainen moka ja terveisiä vaan "onnekkaalle kasille". - TeemunkoVene
FinskiS kirjoitti:
Erään tunnetun suomalaisen jääkiekkoilijan vene, jonka nimessä on numero 8:san, ajaa tyypillisesti sellaisen peräaallon kanssa, että oksat pois.
Itse törmäsin tänä kesänä tähän veneeseen kapeassa Barösundin väylässä ja satuin olemaan yksin liikkeellä. Olin sen verran laiminlyönyt tähystyksen, kun viritin juuri purjeita ylös, että aallot tulivat vähän yllätyksenä. SIinä kiikkuessani puolelta toiselle löin kaatuessani ensin polveni levankiin ja noustessani vauhdilla ylös pääni puomiin.
Että sellainen moka ja terveisiä vaan "onnekkaalle kasille".eikös Lucky 8 ole Teemu Selänteen veneen nimi?
- Hyckelösund
FinskiS kirjoitti:
Erään tunnetun suomalaisen jääkiekkoilijan vene, jonka nimessä on numero 8:san, ajaa tyypillisesti sellaisen peräaallon kanssa, että oksat pois.
Itse törmäsin tänä kesänä tähän veneeseen kapeassa Barösundin väylässä ja satuin olemaan yksin liikkeellä. Olin sen verran laiminlyönyt tähystyksen, kun viritin juuri purjeita ylös, että aallot tulivat vähän yllätyksenä. SIinä kiikkuessani puolelta toiselle löin kaatuessani ensin polveni levankiin ja noustessani vauhdilla ylös pääni puomiin.
Että sellainen moka ja terveisiä vaan "onnekkaalle kasille".Barösundin väylällä on koko salmen matkalla aallonmuodostuskielto ja lossin molemmin puolin vielä 4 kn nopeusrajoitus (kyllä, solmua)
Rajoituksen näkee mm. Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) karttasovelluksesta.
http://syke.maps.arcgis.com/apps/webappviewer/index.html?id=f47e5a4747ed46609b73278e686b1cd6
Vesiliikenteen_aluerajoitukset: VL0100133
Nimi: Hyckelösund
Nopeusrajoitus kmh:
Nopeusrajoitus kn: 4
Tehorajoitus :
Selite: nopeusrajoitus
Selite2: kielto ja rajoitus ei koske virka, sairaankuljetus- ja pelastustehtävissä tai muussa vastaavasta välttämättömästä syystä sekä puolustuslaitoksen toiminnassa tarpeellista moottorikäyttöisen ajoneuvon käyttöä
VoimaantuloPvm: 13/7/1972
VoimassaOlo: toistaiseksi
Rajoitusaika: koko vuoden
Lisätieto: rajoitus koskee myös väylää
Vesiliikenteen_aluerajoitukset: VL0100238
Nimi: Sparvholmen-Toppholmen
Nopeusrajoitus kmh:
Nopeusrajoitus kn:
Tehorajoitus:
Selite: aallokonmuodostaminen kielletty

VoimaantuloPvm: 1/5/2009
VoimassaOlo: toistaiseksi
Rajoitusaika: koko vuoden
Lisätieto: Hyckelösund kirjoitti:
Barösundin väylällä on koko salmen matkalla aallonmuodostuskielto ja lossin molemmin puolin vielä 4 kn nopeusrajoitus (kyllä, solmua)
Rajoituksen näkee mm. Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) karttasovelluksesta.
http://syke.maps.arcgis.com/apps/webappviewer/index.html?id=f47e5a4747ed46609b73278e686b1cd6
Vesiliikenteen_aluerajoitukset: VL0100133
Nimi: Hyckelösund
Nopeusrajoitus kmh:
Nopeusrajoitus kn: 4
Tehorajoitus :
Selite: nopeusrajoitus
Selite2: kielto ja rajoitus ei koske virka, sairaankuljetus- ja pelastustehtävissä tai muussa vastaavasta välttämättömästä syystä sekä puolustuslaitoksen toiminnassa tarpeellista moottorikäyttöisen ajoneuvon käyttöä
VoimaantuloPvm: 13/7/1972
VoimassaOlo: toistaiseksi
Rajoitusaika: koko vuoden
Lisätieto: rajoitus koskee myös väylää
Vesiliikenteen_aluerajoitukset: VL0100238
Nimi: Sparvholmen-Toppholmen
Nopeusrajoitus kmh:
Nopeusrajoitus kn:
Tehorajoitus:
Selite: aallokonmuodostaminen kielletty
Selite2: kielto ja rajoitus ei koske virka, sairaankuljetus- ja pelastustehtävissä tai muussa vastaavasta välttämättömästä syystä sekä puolustuslaitoksen toiminnassa tarpeellista moottorikäyttöisen ajoneuvon käyttöä
VoimaantuloPvm: 1/5/2009
VoimassaOlo: toistaiseksi
Rajoitusaika: koko vuoden
Lisätieto:Rajoituksen merkintä on luonnollisesti säädösten mukainen eli km/h. Tarkemmin sanoen 7 km/h eli oikeastaan vähän allekin neljän solmun. On muuten jo sellainen rajoitus, että ainakin tyynessä moni sisämoottori vene kulkee kovempaa alhaisimmalla sellaisella kierrosluvulla, että vaihde yleensä pysyy päällä.
- FinskiS
10-14 kirjoitti:
Rajoituksen merkintä on luonnollisesti säädösten mukainen eli km/h. Tarkemmin sanoen 7 km/h eli oikeastaan vähän allekin neljän solmun. On muuten jo sellainen rajoitus, että ainakin tyynessä moni sisämoottori vene kulkee kovempaa alhaisimmalla sellaisella kierrosluvulla, että vaihde yleensä pysyy päällä.
Onnekas kasi on sellainen paatti, että sillä on aina puoli itämerta perässä. Voisihan sitä joskus vähän vastaantulevia ja ohitettavia huomioida...
TeemunkoVene kirjoitti:
eikös Lucky 8 ole Teemu Selänteen veneen nimi?
Muistakaas nyt sitten se, että tällaisilla(kaan) palstoilla ei ole syytä kenestäkään mainita tunnistettavasti ainakaan mitään kielteistä. Teemu nyt tuskin vaivautuu kunnianloukkaussyytettä nostamaan, mutta parempi aina varoa kuin katua.
- entunnelakia

Ottamatta kantaa tähön tapaukseen:
Jos kertoo, mitä on tapahtunut, niin mikä kunnianloukkaus se on?
Eri asia on, jos kertoo jonkun tehneen jotakin, mikä tämä ei ole tehnyt. entunnelakia kirjoitti:
Ottamatta kantaa tähön tapaukseen:
Jos kertoo, mitä on tapahtunut, niin mikä kunnianloukkaus se on?
Eri asia on, jos kertoo jonkun tehneen jotakin, mikä tämä ei ole tehnyt.Kunnianloukkausrikosten kohdalla on kaksikin ryhmää, joilla on hieman erilaiset kriteerit. Yleistäen voi kuitenkin sanoa, että minkä tahansa negatiivisen asian kertominen toisesta henkilöstä voi täyttää kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön. Silloinkin, kun se on tosi.
Lakiteksti sanoo vapaasti siteeraten jotain senkaltaista kuin "omiaan saattamaan henkilö halveksunnan alaiseksi".- Ai_mun_polvi
FinskiS kirjoitti:
Erään tunnetun suomalaisen jääkiekkoilijan vene, jonka nimessä on numero 8:san, ajaa tyypillisesti sellaisen peräaallon kanssa, että oksat pois.
Itse törmäsin tänä kesänä tähän veneeseen kapeassa Barösundin väylässä ja satuin olemaan yksin liikkeellä. Olin sen verran laiminlyönyt tähystyksen, kun viritin juuri purjeita ylös, että aallot tulivat vähän yllätyksenä. SIinä kiikkuessani puolelta toiselle löin kaatuessani ensin polveni levankiin ja noustessani vauhdilla ylös pääni puomiin.
Että sellainen moka ja terveisiä vaan "onnekkaalle kasille".No jouduit sitten 'kovaan keliin' tänäkin kesänä sitten purjeilla. Ei kesää ilman myräkkää...
- Degliderin
Mad Dog paatilla ei ole mitään tekemistä Selänteen kanssa. Viime näkemästä lienee laminoitu 5 metriä lisää pituutta kun väitetään 20 metriseksi. Tekivätköhän jatkon Fairlinella vai Sondbyn hiekkarannoilla......
- Nauran_mopoille
Minusta hauskaa oli kun spinniteltiin alamäkeen leveää baanaa 6-9 metrin loistavassa tuulessa ja auringonpaisteessa heinäkuun kuhinassa.
Vastaan tuli suunnilleen 30 purkkaria, joista 4 kryssi. Loput 24 oli määräsatamassa isoa päällikköä ja niin purjehtijaa Sail Racingin pipot päässä. Akut oli täynnä ja vesi kuumaa :)...- 999999999999992
Missä kohtaa se moka tai kömmähdys oli? Ai niin, huomasin jo:
1) siinä, että olet laskutaidoton ja luulet, että 30-24=4 ja
2) siinä, että kuvittelet tietäväsi, miten vastaantulleiden purkkareiden porukat esiintyivät ja pukeutuivat määräsatamassaan vaikket ollut paikalla, sinähän olit mennyt päinvastaiseen suuntaan. - 365465465465
999999999999992 kirjoitti:
Missä kohtaa se moka tai kömmähdys oli? Ai niin, huomasin jo:
1) siinä, että olet laskutaidoton ja luulet, että 30-24=4 ja
2) siinä, että kuvittelet tietäväsi, miten vastaantulleiden purkkareiden porukat esiintyivät ja pukeutuivat määräsatamassaan vaikket ollut paikalla, sinähän olit mennyt päinvastaiseen suuntaan.Tästä nyt puuttuu tieteellinen näyttö.
- Kartion_Terottaja
999999999999992 kirjoitti:
Missä kohtaa se moka tai kömmähdys oli? Ai niin, huomasin jo:
1) siinä, että olet laskutaidoton ja luulet, että 30-24=4 ja
2) siinä, että kuvittelet tietäväsi, miten vastaantulleiden purkkareiden porukat esiintyivät ja pukeutuivat määräsatamassaan vaikket ollut paikalla, sinähän olit mennyt päinvastaiseen suuntaan.No onhan se alottelijan moka kun juntataan koneella täydellisissä olosuhteissa.
- Ei.vaan.huvita.aina
Kartion_Terottaja kirjoitti:
No onhan se alottelijan moka kun juntataan koneella täydellisissä olosuhteissa.
Miten niin moka? Se on valinta. Syystä tai toisesta tehty ja vähintään yhtä hyvä valinta kuin kryssiminen.
- merkkikuvio
Hyvä, että on uutta verta tulossa seilaamaan. Ei tapeta intoa.
Emme tiedä syitä konetukseen. Voihan se olla, että perheen amiraali, koira tai lapset kaipaavat rauhoittavaa hyrinää. - En.kryssi.en.ikinä
Ei.vaan.huvita.aina kirjoitti:
Miten niin moka? Se on valinta. Syystä tai toisesta tehty ja vähintään yhtä hyvä valinta kuin kryssiminen.
No onhan se parempi valinta. Vain tyhmät itsensäkiduttajat kryssii.
On modernia ja rouheeta ajaa koneella keula vaahdossa. Otin veneeseen osoimman koneen mitä listalla oli. - Kryssare
Ei.vaan.huvita.aina kirjoitti:
Miten niin moka? Se on valinta. Syystä tai toisesta tehty ja vähintään yhtä hyvä valinta kuin kryssiminen.
Yhdellä tai kahdella se olisi valinta. Lopuilla se on vaan osoitus totaalisesta uusavuttomuudesta.
Nauran itseni tärviölle kaltaistesi holhousyhteiskunnan pehmotakamusten johdosta... Ei.vaan.huvita.aina kirjoitti:
Miten niin moka? Se on valinta. Syystä tai toisesta tehty ja vähintään yhtä hyvä valinta kuin kryssiminen.
Kyllä se on nyt pakko sanoa niin kuin se on, ne on nyhveröitä, kun ei hyvissäkään oloissa luovi. Vähän sama kuin menisi poimimaan mustikoita, mutta kävisikin vain kaupassa ostamassa valmiin tortun.
- MiksiNyhverö
Bossu kirjoitti:
Kyllä se on nyt pakko sanoa niin kuin se on, ne on nyhveröitä, kun ei hyvissäkään oloissa luovi. Vähän sama kuin menisi poimimaan mustikoita, mutta kävisikin vain kaupassa ostamassa valmiin tortun.
Miksi purjehtija on nyhverö, jos hän ei luovi?
- MiesVaiMarjanpoimija
Bossu kirjoitti:
Kyllä se on nyt pakko sanoa niin kuin se on, ne on nyhveröitä, kun ei hyvissäkään oloissa luovi. Vähän sama kuin menisi poimimaan mustikoita, mutta kävisikin vain kaupassa ostamassa valmiin tortun.
No siinähän se pointti tulikin. Pidän tortusta, en mustikoiden poimimisesta.
- Kryssimaniac
MiksiNyhverö kirjoitti:
Miksi purjehtija on nyhverö, jos hän ei luovi?
Ei välttämättä nyhverö, mutta ainakin saamaton vellihousu.
Luoviminen on olennainen osa purjeilla kulkemista. Bossu kirjoitti:
Kyllä se on nyt pakko sanoa niin kuin se on, ne on nyhveröitä, kun ei hyvissäkään oloissa luovi. Vähän sama kuin menisi poimimaan mustikoita, mutta kävisikin vain kaupassa ostamassa valmiin tortun.
Ja sinä olet kusipää, kun kyttäät toisten tekemisiä asiassa, joka ei sinulle kuulu ja jossa se toisten tekeminen ei ketään haittaa.
MiksiNyhverö kirjoitti:
Miksi purjehtija on nyhverö, jos hän ei luovi?
Nyhverö on sellainen, joka ei kestä pientä luonnonolojen aiheuttamaa epämukavuutta.
MiesVaiMarjanpoimija kirjoitti:
No siinähän se pointti tulikin. Pidän tortusta, en mustikoiden poimimisesta.
No perkele, osta sitten moottorivene, helvetin nössö!
- MiksiNyhverö
Bossu kirjoitti:
Nyhverö on sellainen, joka ei kestä pientä luonnonolojen aiheuttamaa epämukavuutta.
Voi teitä, pikkupoikia.
- MitaanTietamaton
Bossu kirjoitti:
Nyhverö on sellainen, joka ei kestä pientä luonnonolojen aiheuttamaa epämukavuutta.
Nyhverötkin osaa luovia sprayhoodin, tuulisuojien ja joku jopa biminin alla. :-)
10-14 kirjoitti:
Ja sinä olet kusipää, kun kyttäät toisten tekemisiä asiassa, joka ei sinulle kuulu ja jossa se toisten tekeminen ei ketään haittaa.
Ei nyhveröydessä mitään pahaa ole. En minä kyttää muiden tekemisiä.
- juu.olen.tosikko
Bossu kirjoitti:
Ei nyhveröydessä mitään pahaa ole. En minä kyttää muiden tekemisiä.
Kovasti sinulla kuitenkin näyttää olevan sanomista muiden luovimiseen tai luovimattomuuteen, jos muka et kyttää muiden tekemisiä.
Minun kielikorvani väittää "nyhverön" olevan negatiivinen ja halventava ilmaus. Myös oma määritelmäsi sanalle vivahti sille, että yritit ilmaista sen olevan mielestäsi kielteinen asia. - hyvä.neuvo
Jurpå kirjoitti:
No perkele, osta sitten moottorivene, helvetin nössö!
Mitähän varten jurpo onkaan moottoriveneensä ostanut?
- kyttäämättä
juu.olen.tosikko kirjoitti:
Kovasti sinulla kuitenkin näyttää olevan sanomista muiden luovimiseen tai luovimattomuuteen, jos muka et kyttää muiden tekemisiä.
Minun kielikorvani väittää "nyhverön" olevan negatiivinen ja halventava ilmaus. Myös oma määritelmäsi sanalle vivahti sille, että yritit ilmaista sen olevan mielestäsi kielteinen asia.Minä kyllä osaan sanoa ihan täältä kotioloistakin käsin ketään kyttäämättä niiden olevan nyhveröitä, jotka eivät vaivaudu kryssimään. Olin eilen itsekin nyhverö, 12 m/s tuulet oli vain liikaa.
- juu.olen.tosikko
kyttäämättä kirjoitti:
Minä kyllä osaan sanoa ihan täältä kotioloistakin käsin ketään kyttäämättä niiden olevan nyhveröitä, jotka eivät vaivaudu kryssimään. Olin eilen itsekin nyhverö, 12 m/s tuulet oli vain liikaa.
Ja milläs oikeutuksella sinä käyt muiden tekemisiä arvostelemaan? Jos jotakuta ei huvita kryssiä, niin mitä se sinulle kuuluu yhtään sen enempää kuin se, käyttääkö kuviollista vai kuviotonta tiskirättiä?
Ymmärrän nillityksen sellaisissa asioissa, joilla on vaikutusta muihin. Vaikkapa peräaaltojen teossa tai muussa vastaavassa. Mutta en sitten alkuunkaan tämmöisissä. Kouluaikoinani oli sinunkaltaisesti nillitykseen vakiovastaus: "Mitä se sun napaas kaivaa?" - siinä.on.se.ero
juu.olen.tosikko kirjoitti:
Ja milläs oikeutuksella sinä käyt muiden tekemisiä arvostelemaan? Jos jotakuta ei huvita kryssiä, niin mitä se sinulle kuuluu yhtään sen enempää kuin se, käyttääkö kuviollista vai kuviotonta tiskirättiä?
Ymmärrän nillityksen sellaisissa asioissa, joilla on vaikutusta muihin. Vaikkapa peräaaltojen teossa tai muussa vastaavassa. Mutta en sitten alkuunkaan tämmöisissä. Kouluaikoinani oli sinunkaltaisesti nillitykseen vakiovastaus: "Mitä se sun napaas kaivaa?"Et taida ymmärtää eroa arvostelun ja arvostuksen välillä.
Kyllä minulla on täysi oikeus muodostaa oma mielipiteeni muiden tekemisistä. Vasta sitten voit tulla urputtamaan, jos kävisin asianosaiselle henkilökohtaisesti mielipiteeni kertomassa. hyvä.neuvo kirjoitti:
Mitähän varten jurpo onkaan moottoriveneensä ostanut?
No kuule, ei vain jaksanut riittävästi kiinnostaa tuo meininki.
Mutta silloin kun purjehdittiin niin ei peltigenuaa käytetty kuin pakon edessä.
On täällä säälittäviä nyhveröitä.- juu.olen.tosikko
siinä.on.se.ero kirjoitti:
Et taida ymmärtää eroa arvostelun ja arvostuksen välillä.
Kyllä minulla on täysi oikeus muodostaa oma mielipiteeni muiden tekemisistä. Vasta sitten voit tulla urputtamaan, jos kävisin asianosaiselle henkilökohtaisesti mielipiteeni kertomassa.Jos avaat suusi (vaikka sitten kuvaannollisesti näppiksen kautta) ja alat niitä mielipiteitä esittämään, niin se on arvostelua, johon sinulla ei ole mitään oikeutta.
Mielipiteeseen on oikeus, mutta tässä tapauksessa se todistaa sinut kusipääksi. - edelleen.se.ero
juu.olen.tosikko kirjoitti:
Jos avaat suusi (vaikka sitten kuvaannollisesti näppiksen kautta) ja alat niitä mielipiteitä esittämään, niin se on arvostelua, johon sinulla ei ole mitään oikeutta.
Mielipiteeseen on oikeus, mutta tässä tapauksessa se todistaa sinut kusipääksi.Että en saa ilmaista omaa kehenkään kohdistumatonta mielipidettäni? Taitaa todellinen kusipää olla se, joka sen koittaa kieltää.
juu.olen.tosikko kirjoitti:
Kovasti sinulla kuitenkin näyttää olevan sanomista muiden luovimiseen tai luovimattomuuteen, jos muka et kyttää muiden tekemisiä.
Minun kielikorvani väittää "nyhverön" olevan negatiivinen ja halventava ilmaus. Myös oma määritelmäsi sanalle vivahti sille, että yritit ilmaista sen olevan mielestäsi kielteinen asia.Olet oikeassa, tarkoitin negatiivista.
- Lattapää
Bossu kirjoitti:
Kyllä se on nyt pakko sanoa niin kuin se on, ne on nyhveröitä, kun ei hyvissäkään oloissa luovi. Vähän sama kuin menisi poimimaan mustikoita, mutta kävisikin vain kaupassa ostamassa valmiin tortun.
Bossun kommentti uppoaa hänen osaltaan kyllä topikin aiheeseen oikeinkin hyvin :D
- Maata_näkyvissä
Taitaa näköjään kerma-ahteri vellihousuja nyppiä tää pikku kettuilu kryssimättömyydestä.
No en mä ainakaan tosissaan kettuile, kannattaa kuitenki tsekata polttoainehinta.fi, erolla saa jo jotain - jätän laskutoimitukset muille :)... - MitaanTietamaton
Tätä vellihousua ei nypi se, että joku luovii tai on luovimatta. Päätöksen siitä jätän kipparille, joka päättää veneensä ohjailun. Mutta minua kyllä nyppii, että joku katsoo olevansa toisia parempi veneilijä jostakin oudosta syystä kuin luoviminen, villapipon pitäminen, loisteliaamman/askeettisemman veneen käyttäminen tai että saa veneen kulkemaan 0,1 solmua nopeammin kuin naapuri.
Vesille mahtuu niin moottori- kuin purjepaatilla sekä muskeliveneillä (airot tai mela) ilman, että pitää arvottaa muiden tapaa veneillä nostaakseen omaa arvostustaan omissa silmissään. Meitä on niin moneksi ja veneilyn nautinnot tulee eri asioista. Nyt tässä kyllä tuomitsen toisia veneilijöitä arvottavia, miksei se voisi olla joillekin se juttu, josta perimmäinen veneilyn ilo tulee.
Pieni kettuilu ja sarkastisuus on ihan virkistävää, mutta toisinaan se vaan ei tällä foorumilla toimi. - Tikitalk10
MitaanTietamaton kirjoitti:
Tätä vellihousua ei nypi se, että joku luovii tai on luovimatta. Päätöksen siitä jätän kipparille, joka päättää veneensä ohjailun. Mutta minua kyllä nyppii, että joku katsoo olevansa toisia parempi veneilijä jostakin oudosta syystä kuin luoviminen, villapipon pitäminen, loisteliaamman/askeettisemman veneen käyttäminen tai että saa veneen kulkemaan 0,1 solmua nopeammin kuin naapuri.
Vesille mahtuu niin moottori- kuin purjepaatilla sekä muskeliveneillä (airot tai mela) ilman, että pitää arvottaa muiden tapaa veneillä nostaakseen omaa arvostustaan omissa silmissään. Meitä on niin moneksi ja veneilyn nautinnot tulee eri asioista. Nyt tässä kyllä tuomitsen toisia veneilijöitä arvottavia, miksei se voisi olla joillekin se juttu, josta perimmäinen veneilyn ilo tulee.
Pieni kettuilu ja sarkastisuus on ihan virkistävää, mutta toisinaan se vaan ei tällä foorumilla toimi.Tää kryssihomma toimii hyvin pikku tikitalkina...
Jotku oikeasti lämpenee... - osu.ja.uppos
Tikitalk10 kirjoitti:
Tää kryssihomma toimii hyvin pikku tikitalkina...
Jotku oikeasti lämpenee...Taisit osua napakymppiin.
MitaanTietamaton kirjoitti:
Tätä vellihousua ei nypi se, että joku luovii tai on luovimatta. Päätöksen siitä jätän kipparille, joka päättää veneensä ohjailun. Mutta minua kyllä nyppii, että joku katsoo olevansa toisia parempi veneilijä jostakin oudosta syystä kuin luoviminen, villapipon pitäminen, loisteliaamman/askeettisemman veneen käyttäminen tai että saa veneen kulkemaan 0,1 solmua nopeammin kuin naapuri.
Vesille mahtuu niin moottori- kuin purjepaatilla sekä muskeliveneillä (airot tai mela) ilman, että pitää arvottaa muiden tapaa veneillä nostaakseen omaa arvostustaan omissa silmissään. Meitä on niin moneksi ja veneilyn nautinnot tulee eri asioista. Nyt tässä kyllä tuomitsen toisia veneilijöitä arvottavia, miksei se voisi olla joillekin se juttu, josta perimmäinen veneilyn ilo tulee.
Pieni kettuilu ja sarkastisuus on ihan virkistävää, mutta toisinaan se vaan ei tällä foorumilla toimi.Allekirjoitan. Sillä poikkeuksella, että en ymmärrä enkä hyväksy "trollaajia". Rehellinen ihminen kirjoittaa mitä tarkoittaa, täsmälleen.
Mutta peruspointtisihan oli ymmärtääkseni, että kukin veneilköön niinkuin hyväksi näkee, kunhan ei haittaa muita. Vaikka sitten purkkarilla koneillen fendarit alhaalla Jolly Roger perälippuna.- TodellinenMarjanpoimija
Jurpå kirjoitti:
No perkele, osta sitten moottorivene, helvetin nössö!
Kas, Jurpo on viimein toipunut homppeliksi paljastumisestaan siellä "Talvi saa" -keskustelussa. Tervetuloa takaisin antamaan arvokkaita näkemyksiä.
- tosijuttu_
Jurpå kirjoitti:
No kuule, ei vain jaksanut riittävästi kiinnostaa tuo meininki.
Mutta silloin kun purjehdittiin niin ei peltigenuaa käytetty kuin pakon edessä.
On täällä säälittäviä nyhveröitä.Eihän se meininki koskaan ole nössöjä kiinnostanut riittävästi.
- Molskis_ja_loiskis
Omista mokistahan täällä pitäisi kertoa, mutta kerrotaan nyt naapuriveneen laituriin saapumisesta. Jos luet tämän, toivottavasti osaat jo nauraa sille :).
Vene saapui Högsåran laituriin lähes tyynessä, helteisessä kelissä. Mies kiinnitti rauhallisesti poijuhaan poijuun ja vene lipui kohti laituria. Jostain syystä köyden toinen pää ei ollutkaan veneessä kiinni, ja köysi putosi mereen. Kaveri mietti n. 0,5 s ja hyppäsi vaatteet päällä köyden perään. Valtava molskahdus kiiri rauhallisessa satamassa. Käyhän se köyden haku noinkin, toinen tapa olisi ollut kiinnittää vene viereisen veneen sivuknaapiin ja hakea köysi myöhemmin kevyemmällä vaatetuksella. Olihan sen toinen pää poijussa kiinni.
Illalla kun satamamaksua kerättiin, veneestä kysyttiin, kelpaavatko märät setelit...- mantooki
Kun enter on painettu, ohjelma suorittaa. Varmaan ex-mikkihiiriläinen...
- ariel371
Kerran ankkurissa katsoin kun ohimenevässä, sataamaan ajavassa purressa laiteltiin merirosvolippua perään. Nuorilla miehillä velmuilut mielessä. Ajoivat erään tunnetun laatumerkin viereen kysymään jotain. "Laaiitaa kunnolline lippu siihe veneesees ensi!" tuli vastaus.
Yksi merkkarilippumiehistön jäsen näkyi voittavan jonkun vedon sen tosissanpurjehtijan vastauksen johdosta. - kuhha
Käsittämättömin moka sattui Suomenlinnan laiturissa, kun pienehkö purkkari onnistui törmäämään suoraan laiturissa olevan alumiinisen avoveneen perään. Vene ei edes ollut kahden veneen välissä piilossa, vaan tyhjien paikkojen keskellä.
- Asrr
Mulla loppui kalja keskellä Itämerta. Kyllä nolotti. Mutta onni onnettomuudessa, löytyi Captain Morgania.
- Dorkasekäurpo
Joo ketjun aloittaja voi kertoa sun tarinan joulupöydässä sukulaisilleen kinkku parrasta roikkuen 'yhdelle purjehduskaverille sattui viime kesänä... '
- äänetön
Pari kertaa jäi varanostimet ja spinnun nostimet kolkkaamaan mastolle. Jouduin avaamaan luukun ja kömpimään laittamaan ne sivuun kiinni. Kyllä nolotti, jos joku näki.
- gintonicgryssare
Herrasmies ei kryssi, ainakaan krapulassa!
- Kryssare
Herrasmies kryssii aina. Lasi kylmää valkkaria auttaa tarvittaessa...
- Lattapää
Mulla kävi kauan sitten kun olin hankkinut uuden 31ft botsikin ja vähän kokemusta takana.
Tämä tapahtui jo toisen purjehduksen päätteeksi, kun tulin kotosatamaan ja heitin lenkit peräpaaluihin ja köydet knaapeissa "valmiiksi säädettynä" edellisen kiinnityksen jäljiltä.
Ja niinhän siinä kävi, että laituria lähestyttäessä tuuli painoi keulaa sivuun ja peräköydet alkoivat vastata, eikä "hyppää perkele" ei voinut suorittaa kuuluisaa bravuriaansa.
Tovi jos toinenkin siinä rimpuiltiin paalujen väliin kääntyneen veneen kanssa, ennen kuin saatiin tilanne taas hallintaan. Yleisöä ei tässä valitettavasti ollut.
Mutta kerrasta sitä oppi ainakin tämän asian :D :D- sattuu.sitä
Tuohan nyt tapahtuu harva se kesä, kun ei laiturinaapurit ole paikalla. Jos vain yksi leen puoleinen naapuri on poissa, saa köyden vietyä vielä aika helposti sitä seuraavan veneen kautta laiturille. Oppi auttaa vain osittain, tuo voi tapahtua opeista huolimatta.
sattuu.sitä kirjoitti:

No luulisi sen yhden oppikerran kertovan, että köysiä ei yritetä laittaa valmiiksi "loppukireyteen" vaan säädetään vasta sitten, kun keulakin on kiinni ja sopivalla etäisyydellä laiturista.
- EiKaiSentäänSolmua

Joutuuko siinä tekemään kenties jonkun solmun? Ei kai sentään? :-) :-)
- eipaalusolmua
EiKaiSentäänSolmua kirjoitti:
Joutuuko siinä tekemään kenties jonkun solmun? Ei kai sentään? :-) :-)
Ei. Peräköysissä on useammat metallihaat ;-)
- oppii.mitä.oppii
10-14 kirjoitti:
No luulisi sen yhden oppikerran kertovan, että köysiä ei yritetä laittaa valmiiksi "loppukireyteen" vaan säädetään vasta sitten, kun keulakin on kiinni ja sopivalla etäisyydellä laiturista.
Loppukireyteen laittaminen on hyvin toimiva juttu. Silloin köydet pysäyttävät ennen rysäytystä. Eli kun vauhtia ei ole liikaa, voi yksinkin tullessa jättää ruorin ja vaihdevivun sinne taakse ja mennä keulille köyden kanssa odottamaan, että laituri tulee sopivalle etäisyydelle sille astumiseen. Rajoituksena on juuri tilanne, jossa tuulee sivulta, eikä sivulla ole naapurivenettä tai ohjausköyttö tolpasta laituriin. Eli oppi ei niinkään ole jättää peräköysiin löysää, vaan laittaa ne ohjausköydet.
- oirjgjiotrtig
Hei sun tapaus vuonna 1 ja nakki,kysyttiin 2016,lukemisen ymmärtäminen ? Itselläni ei mainittavia kömmähdyksiä, ellei tämä, läppäri unohtui kotiin.
- Mistä_näitä_sikiää
oirjgjiotrtig kirjoitti:
Hei sun tapaus vuonna 1 ja nakki,kysyttiin 2016,lukemisen ymmärtäminen ? Itselläni ei mainittavia kömmähdyksiä, ellei tämä, läppäri unohtui kotiin.
Tässä kysyttiin hassuinta kesämokausta. Postasit jotain ihan muuta, et tainut ymmärtää kaikkea lukemaasi.
- Älkäähännyt
Tytöt, tytöt....
- Kesämokailua
No kattelin nettiveessä moottori ja purjeveneitä "täysvarustuksella" hintaluokassa 60 - 120 000€.
Kunnes havahduin et prkle mähän olen työtön ja tuloja on vain työttömyyskorvaus 520€/kk :(.- Samavika
No toi on kyllä totisinta totta monelle. Ei ihme että veneitä on myynnissä ja venefirmat nurin kun ajat on mitä on.
- kljjsdhkjld
Mun hassuin kesämoka oli jättää selaimeen auki blueocean.fi -kotisivut. Vaimo on kinunnut venettä kun on oltu jokunen vuosi ilman. Olen sanonut (valehdellut) että ei enää kiinnosta. Siitäkös alkoi taas marmatus miksei me voitais taas purjehtia...
- aeyhuj
Multakin jäi lippu yöks
- Saalar
Kerran Turun motarilla yhdellä oli piiiiiitkällä matkalla pyyhkijät päällä.
Eikä edes satanu! Vilkutin ja Urpo vaan katto siinä samalla.
Terv. Saalar - Ankkurisankari
Heinäkuussa oltiin Ruotsissa Svedalan täydessä satamassa. Satamaan oli tulossa äijäporukalla uuden näköinen norjalainen HR 340 täysillä purjeilla. Purjeet laskettiin hienosti satama-altaassa, kone oli jo käynnissä. Jostain syystä koneeseen ei mennyt vaihde päälle ja vene oli ajautumassa toisia veneitä päin. Hölmistynyt Norjalainen kippari ei kuitenkaan edes yrittänyt kääntää venettä, vaan alkoi laskea ankkuria keulan sähköisellä vinssillä veneen pysäyttämiseksi satama-altaaseen. Veneellä oli kuitenkin liikaa vauhtia. Seurauksena oli ankkurikettingin jääminen veneen alle ja vetolaitteen repeytyminen irti. Vene hinattiin meripelastuksen toimesta viereiselle telakalle ja nostettiin ylös.
- ölkktredg
Hassu juttu, olisi ollut mukava olla näkemässä, varsinkin kun sattui norskeille. Juuri tuollaiset pikku tapahdukset ovat veneilyn, etenkin satamassaolon suola. Kerran näin Nauvon satamassa, kun veneessä sattui jonkinlainen räjähdys. Olisiko polttoaine kaasuuntunut ja syttyi voimalla palamaan. Hirveä savu nousi hetkessä ja savun keskeltä alkoi ihmisiä plombsahdella veteen. Sekin oli hassua. Muuta hassua en muista nähneeni.
- Kipparska
Siis onko HR-veneissä nykyisin vetolaitteita?! Mihin tässä maailmassa enää voi luottaa?
- teatteria
ölkktredg kirjoitti:
Hassu juttu, olisi ollut mukava olla näkemässä, varsinkin kun sattui norskeille. Juuri tuollaiset pikku tapahdukset ovat veneilyn, etenkin satamassaolon suola. Kerran näin Nauvon satamassa, kun veneessä sattui jonkinlainen räjähdys. Olisiko polttoaine kaasuuntunut ja syttyi voimalla palamaan. Hirveä savu nousi hetkessä ja savun keskeltä alkoi ihmisiä plombsahdella veteen. Sekin oli hassua. Muuta hassua en muista nähneeni.
Hintavimmissa satamissa saisi olla näitä lavastettuina näytöksinä.
- TeroNisti
Mä tein alkukesästä kylmän päätöksen olla ottamatta yöksi lippua alas, ja melkein joka yöksi se jäikin lepattamaan. Vitunko väliä.
- pienelläpriolla
Aina siellä vitussa pitää pieni väli olla ennen penetraatiota
- Pakkipäällä
Mä laitoin tänä kesänä kaksi kertaa koneen vetämään eteenpäin kun olisi pitänyt pakittaa. Onneksi selvittiin muutamalla naarmulla.
- Eiyhteinenharrastus
Kaikki ne lukemattomat tilanteet, kun kippari joutuu tekemään kaiken yksin=
Muut istuu idioottimainen ilme kasvoillaan veneessä, tekemättä yhtään mitään.
Vielä pahempaa tuo on, kipparin naisystävä on pihalla kuin lumiukko ja istua töllöttää veneessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124090MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822101Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5501658Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991405Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671127Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216943Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3838