Jos maailma olis islamilainen

funtzaaja

Jos koko maailma olisi islamilainen niinku islamilaiset haluaisi niin mihin ne itse sitte lähtisi elitasopakolaisiksi?
Kun ei olisi enää maallisia maita jossa sossu hyysäis...olisi varmaan aika kurjaa isiksen porukoille ja muillekkin islamilaisten tapojen vaatijoille.

11

237

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eyrrs

      Syntyisi varmaankin vastarintajoukkioita, jotka haluaisivat edistystä ja parannusta maailmaan, jotka sitten fanaattiset hihhulit ja heidän uskontoa vallankilpenään käyttävät johtajansa aina tuhoaisivat.
      Islam mahdollistaa tehokkaasti väkivallan käytön oppirakenteissaan.

    • alfa123om22

      Ongelma on todellinen. Raamattu sanoo: Tulee yö, jolloin kukaan ei voi työtä tehdä! Epäilemättä tuo yö on islamin valtaan nousun takia.
      Kauanko tuo yö kestää? Itse arvioisin sen alkavan vuonna 2022 jKr ja kestävän vuoteen 2043 jKr. Mutta eipä maapallolla enää ole järin paljoa raaka-aineita ja asumattomia alueita valloitettavaksi myöskään. Luulisin, että Jumala ajoittaa kaiken oikein ja tuo yö tulee juuri oikeaan aikaan.
      Ja myös tuo yö tulee aikanaan loppumaan juuri oikeaan aikaan? Joten ei sitä kannata murehtia, vaan kannatta kellua vaan pyhän hengen virrassa ja katsella Jumalan ihmeellisiä töitä luonnossa ja maailmanhistoriassa. Se, että islam on niskan päällä tänä hetkenä ja kerää kuninkaita ja pappeja omalta osaltaan sekä hallitsee omalta osaltaan on Jumalan tahto ja suunnitelma - näillä näkymin.

      Pysykää totuudessa sillä islamin on tarkoitus saattaa totuuden uskonto voittoon.

      • Ettäsillälailla

        Saatte odottaa aika kauan tuota totuuden uskonnon voittoa...


    • lyhyesti_näin_se_menee

      Islamista tulee valtauskonto koko euroopassa. Se johtaa kolmanteen maailmansotaan jolloin ihmisistä jää jäljelle vain murto-osa nykyisestä. Lähi-itä ja Eurooppa lakkaavat olemasta, Suomi ja koko pohjola mukaan lukien ja Islam lakkaa olemasta .Sodan aiheuttaja on Islam, saatanan uskonto ja ilmestyskirjan peto, jonka on luonut antikristus, Muhammed. Tekopyhillä kristityillä ei ole etuoikeutta, kun likapyykkiä pestään. Kristittyjen tekopyhyys on suurin syy ja siksi Islam leviää maailmassa. Niinsanottu suvaitsevaisuus ja muu ulkokulta, niinsanotun sivistyneen länsimaisen ajattelutavan mukaisesti johtaa oikean jumalan hylkäämiseen ja tilaa annetaan saatanalle. Venäjä pysyy tiukasti Ortodoksisessa otteessa ja tekee saasasta lopun. Sitä saa mitä tilaa. Saatanan ja antikristuksen kumartelijat, ÄLKÄÄ SUOTTA NUKKUKO POMMIIN, SE TULEE MUUTENKIN.

    • Soduri

      Odinin soturi pelastaa kaikki. Mielenkiintoista että minulla tuntuisi olevan tämän odinin soturin geenejä jos nyt hahmotan oikealla tavalla ketä se voisi olla. Oikeasti minulla ei ole hajuakaan. Sen tiedän että minulla on geenejä yhdestä keskiajan kaikkien aikojen mahtavimmasta soturista ja tämä on oikea tarina. En tykkää käyttää sanaa soturi enkä muutakaan nimitystä. Realistisemmat tarinat mitkä muistan ovat sellaisia että hän lähetti joukkonsa sotimaan toista armeijaa vastaan ja jos armeija oli liian iso ja omat joukot juoksivat takaisinpäin niin hän meni yksin niitä vastaan ja kukisti joka ikisen. Hänen sota strategiansa oli kukistamaton koska hän piti salaisuutta eikä kertonut siitä kenellekkään.

      • Soduri

        ...muistan vain yhden hänen sotilaistaan vain kuolleen.


    • Janet15
    • näinonn

      Muslimeille raha tulee taikaseinästä,niinku sähkö niille tulee töpselistä ja vesi hanasta.

    • Sävel.kurkku

      Kaikki uskonnot ovat syvältä hanurista jotka pitäisi kriminalisoida. Uskonnot tekee ihmisistä aivan hulluja.

    • alfa123om22

      Ei islam toki yksin hallitsisi koko maailmaa. Karitsa on jo kerännyt porvariston sekä talonpoikain? ja työväestön keskuudesta pedolta turvaan omat kutsuttunsa ja valittunsa. Nyt on islam keräämässä ehkä kolmatta tai neljättä satsia kutsuttuja ja valittuja. Lähinnä kyseeseen tulevat ehkä papit ja aatelisto.

      Onhan monilla islamin lahkoilla maailmanvalloitussuunitelmia. Etenkin sen jälkeen kun harmageddon on tapahtunut tahdotaan maailmaan saattaa islamilainen hallinto. Nuo suunnitelmat ovat kiehtovia, mutta mielestäni eivät järin järkeviä. Noita suunnitelmia edustaa 10 sarvea ja nuo sarvet toimivat yhteistyössä pedon kanssa. Mutta Karitsalla on jo omat kuninkaansa ja pappinsa.

      Jokaiseen maailman 144000 kaupungista pitäisi nimittää
      1) apostoli / paikallisesta väestä
      2) evankelista / polyteistisistä piireistä globalisaation nimissä
      3) viaton / islamin piiristä apulaiskaupunginjohtajaksi

      Näin siis olisi vallan kolmijako-oppi yhäti voimassa. Apostoli olisi tuomioistuimen haltija, evankelista edustaisi eduskuntaa ja viaton hallitusta.

      Aika hassu suunnitelma. Täytyy minun se myöntää, mutta parempaakaan en vielä ole keksinyt. Väite, että islamin pitäisi yksin hallita koko maailmaa on lahkolaista touhua. Ilmestys 13 kertoo, että tähän pyrkii Lohikäärme sekä peto ja 10 islamin sarvea.

    • alfa123om22

      Islamilainen maailmanhallinto on kahden eri islamilaisen klikin ajama asia ehkä:
      1. hyvät eli Imaami Mahdi
      2. pahat eli 10 sarvea ja lahkot

      Oletan, että Mahdi toimii sopusoinnussa Jumalan ja Karitsan kanssa. Sen sijaan 10 sarvea toimivat sopusoinnussa Lohikäärmeen ja Pedon kanssa.

      Olisi vaikea ajatella, että Imaami Mahdin hallinnossa olisi jotakin pahuutta tai pakkoa. Mielestäni se tulee tyydyttämään kaikkia hyvien tapojen mukaisia odotuksia.
      Muussa tapauksessa se ei ole lähtöisin Jumalasta.

      Uskon, jopa että tietyllä hallinnon tasolla on mahdollista välitön demokratia. Esim. Pohjoismaat voisivat muodostaa maakunnan, jonka asukkailla olisi tietokoneiden ja kännyköiden kautta mahdollisuus vaikuttaa välittömästi. Esim. äänestää joissakin asioissa. Määritellä mihin tahtoo veromarkkansa käyttää jne.

      Miksi aina puhutaan takapajuisuudesta islamin yhteydessä tai rahasta. Raha ei ole islamin ongelma, vaan meidän. Miksi Jumala tahtoisi takapajuisen hallinnon. Iankaikkinen Isä on ilmaissut, että kaiken tulisi perustua MAAILMANLAAJUISEEN KANSALAISPALKKAAN. Sen tiimoilta on mahdollista järjestää MODERNEIN MAHDOLLINEN HALLINTO. Sellainen joka tyydyttää mahdollisimman monia piirejä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      118
      1498
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      960
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      146
      774
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      563
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      119
      535
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    15. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      429
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      420
    Aihe