"Lapin luottamuksesta " en ole vielä koskaan saanut mitään
voimaa enkä ravintoa kuolemattomalle sielulleni.
Joillekin ihmisille se tuntuu olevan uskon perusta.
Voiko usko ihmiseen auttaa Vapahtajaa kaipaavaa sielua ?
voimaa enkä ravintoa kuolemattomalle sielulleni.
Joillekin ihmisille se tuntuu olevan uskon perusta.
Voiko usko ihmiseen auttaa Vapahtajaa kaipaavaa sielua ?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Voit unohtaa lapinluottamuksen, se on lähetysmiesten tehtävä käydä Lapissa jouluna ja helluntaina. He sitten kertovat terveiset seuroista ja kanssapuheista.
Eri asia on, jos et tunnista Hyvän Paimenen ääntä kun sitä kuulet, valtakunnasta riippumatta.
ÄLÄ LUOTA IHMISEEN. KOKEILE JUMALAISEN PORON PUREMISTA. SE ON AIKAS JUMALAISTA AINASKI MAKUNSA PUOLESTA.
Lapinluottamus on omaan vanhurskauteensa rakentamista. Samoin kun "tähän kristillisyyteen", tai liikkeen hengelliseen hallitukseen luottaminen. Kaikki tällaiset pelastustiet lähtevät omanvanhurskauden rakentamisesta.
Avaaja on onnekas. Omanvanhurskauden rapa ei tyydytä kuolemattoman sielusi tarpeita. Hallelujaa kiitos Jeesus!
Youtubessa jo edesmennyt saarnaaja määritti Jeesuksen Kristuksen olevan uskon keskipiste. Hän totesi, että kuolinhetkellä olet kaksin Jumalan kanssa, ei ole enää kiittäjiä. Yksin armosta pelastuu ja töillä ei ole merkitystä.
Jumalan mies!
1. Joh. 5:11 Ja tämä on se todistus:
- Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän,
- ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
1. Joh. 5:12
- Jolla Poika on, sillä on elämä;
- jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
1. Joh. 5:13 Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.
1. Joh. 5:14 Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen,
- että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä.
1. Joh. 5:15 Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä,
- mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet.
Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle.
Esikoislestadiolaisten pelleilyt Jumalan yksiomistuksella, ovat röyhkeätä valhetta.
Puhtaasti hengellisestä ylpeydestä ja omavahurkaudesta tulevaa valhetta.
Gal. 3:21 Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? ..
... Pois se! ...
*) ... Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista.
Gal. 3:22 Mutta Raamattu on
-> sulkenut kaikki synnin alle,
-> että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen
-> niille, jotka uskovat.
"Jumalako ihmisten valjaissa"
-
Aloittaisin: jo 3:19 , mitä varten siten on laki ? Se on rikkomuste jälestä päin lisätty ,
oleman siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen , jolle lupaus oli annettu ;j ase säädettiinenkelien kautta , välimiehen miehen kädellä. 20. välimies taas ei ole yhtä
varten ;mutta Jumala on yksi . 21. onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia ? Pois se!
Sillä jos olisi annetu Laki,joka voisi eläväksi tehdä,niin vanhurskaus todella tulisilaista
-
selitytystä; kun Herra antoi 1447 eKr. Siinailla LAKINSA "enkelien kautta ,välimiehen
(mooseksen )kädellä", se tapahtui "rikkomustentähden". Tämä' laki teki tiettäväksi JUMALAN TAHDON ,ihmisten elämän ja käytösten suhteen suhteissa. JUMALAN ja toisiin ihmisiin , se lupasi SIUNAUKSN SEN NOUDATTAJILLE sekä julisti RANGAISTUKET JA TUMIOT SEN RIKKOJILLE:;
Se varasi keinot JUMALA- ja ihmissuhteiden hoitamiseksi nimittäin, SOVITUSUHRIT ,VEREN VHMONNAT ym.. syntien anteksi saamiseksi ja välien korjaamiseksi. JUMALAN ja ihmisten kanssa .. ks. 2Moos20:2 -23:10 .TÄMÄ MOOSEKSEN KAUTTA ANNETTU LAKI OLI OLEVA VOIMASSA "kunnes kunnes oli tuleva se siemen jolle lupaus oli annettu"Nimittäin Kristus ja Hänen seurakuntansa ("RUUMIINSA ") TÄMÄ TULI TODEKSI hengen VODATUKSESSA HELLUNTAINA .Tämä siinailla annettu Laki sisälsi kolme pääosaa, 1. Uskonnollis-siveellinen(moraalinen ) Laki jonka, pää osa oli DEKALOGI , 10 käskyn laki "SEN "1 taulu " koski suhteia Jumalaan ja sen "2talu" suhteita toisiin ihmisiin . DEKALOGI kuuluu Jumalan iankkaikkiseen Lakii, , ollen HÄNEN tahtonsa pysyvä ilmaus,. Se kuuluu myös kristillisessä.LIITOSSA: ohjeena olevaan KRISTUKSEN LAKIIN , RAKKAUDEN -KAKSOISKÄSKY , JUMALAN PAVELUMENOT eli sere-monialaki , sääti uhit ,vihmonnat , pesot ym. toimitukset joiden avulla synnin rikkomat
JUMALAN JA IHMISEN SUHTEET , Voitiin korjata ja säilyttää. YHTEISKUNALINEN LAKI .
oli ihmisten välistä ja kansallista elämää säätelevien lakien kokoelma,,.
-
LUTHER : "MOOSES EI OLUT TÄMÄN LAIN LAATIJA, VAAN KYMMENEN KÄSKYN LAKI ON OLLUTMAAILMAN ERUSTAMISETA ASTI KIRJOITETTUNA IHMISEN/IHMISTEN, SYDÄMIIN. ... KUN IHMISET ...EIVÄT ...(SIITÄ ) VÄLITÄTTÄNEET, JUMALAN TÄYTYI UUDISTAA NÄMÄ LAIT , MOOSEKSEN VÄLITYKSELLÄ. JA ASETTAA NE SILMIEN ETEEN.
HÄNEN OMALLA SORMELLAAN KIRJOITETTUNA, . NÄIN ... MOOSES OLI KUIN KAIKKIEN IHMISTEN SYDÄMIIN KIRJOITETTUJEN LAKIEN TULKKI JA SEKVENTÄJÄ."
WA,39I.454. ...
-
1Joh 5:22. mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle , että se , mikä luvattu oli ,
annettaisin uskosta JEESUKSEEN KRISTUKSEEN NIILLE ,JOTKA USKOVAT.
-
SELITYSTÄ.; KOSKA VANHURSKAUTTAMINEN tapahtuu USKON KAUTTA , SIIHEN
kuuluu välttämättä USKOON TULEMINE/UUDESTISYNTYMINEN , JOSSA HENGEL-LISESTI KUOLLUT IHMINEN PYHÄN HENGEN VAIKTUKSESTA EVANKELIUMIN KAUTTA TULEE ELÄVÄKSI. LAKI EI TEE ELÄVÄKSI , VAAN SEN KAUTTA TULEE SYNNIN TUNTO . EVANKELIUMIN SANA ON ELÄVÄKSI TEKEVÄ. VÄLINE..
-
UUDESTI SYNTYMINEN. SIINÄ ON KAKSI PUOLTA 1. VANHURSKAUTTAMINEN /ANTEEKSIANTAMUS KRISTUSEN LUNASTUS VERESSÄ ..
JA 2.PYHÄN HENGEN VAIKUTTAMAUUDISTUS USKOON , JOKA OTTAA VASTAAN JA
OMISTA VANHURSKAUTAMISEN ARMON SEKÄ SITTEN HEDELMÄNÄÄN TOIMII RAKKAUDESSA JA KUUULIAISUUDESSA . NÄMÄ KAKSI ON EROTETTAVA ASIALLI-
SESTI , MUTTAKÄYTÄNNÖSÄ NIITÄ' EI VOI EROTTAA ,,VANHURSKAUTTAMISTA EI TAPAHDU ILMAN UUDISTUSTA eli LÄVÄKSI TEKEMISTÄ, EIKÄ UUDISTUSTA/ELÄVÄKSI TEKEMISTÄ TAPAHDU ILMAN VANHURSKAUTTAMISTA /SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUSTA .
-
selitykset on :saarnivaaran..
.
Ankkaa opetatte uimaan?
Tämä omavanhurskaus ja sen alta vapaaseen uskomiseen on Esikoislestadiolaisuuden saarnojen pääasiallinen sisältö. Kristuksen kirkastamista kaikille ihmisille.
Emme tietenkään voi kerskua kuten te sillä että vain oikein uskovat kokoontuvat seuroissa ,sillä meidän seuroissa kaksiteräinen Jumalan Sana saarnataa herättämään ja synnyttämään uskoa niissäkin joilla sitä ei vielä ole. Hengen ravintoa riittää kaikille seurakunnassa.
Voimme silti luottaa vanhimpiin, Lestadiuksen saarnoihin ,Lutterin saarnoihin, vanhoihin saarnoihin ja muihinkin kirjoituksiin .
Ei tosin kaikkeen kuulemaamme ja lukemaamme luoteta.
Luotetaan hengenerottamisen lahjaan.
Eli vanhimmat ensin,tärkeysjärjestyksesi siis,mihis Raamattu unohtu?
Esikoislestaadiolaisuus ei ole herätysliike enään koska se ei ole kasvanut kuin sisäisesti vai väittääkö joku että jotain ulkopuolisia olisi tullut "tähän kristillisyyteen"?
Pikemmin ulos "tästä kristillisyydestä" on halua ja tahtoa koska se pyrkii taannuttamaan mielen ja sielun.
Ajatus "tässä kristillisyydessä" on että pysymällä sivistymättömänä ja valistumattomana,toisin sanoen tyhmänä ja yksinkertaisena laittamalla laput silmilleen ja sulkemalla korvat maailmalta piiloutumalla "tämän kristillisyyden" haavemaailmaan ja epätodellisuuteen rakentelemaan itsekeskeisyyttään.
Mitä itseriittoisammaksi liike muuttuu sitä etäänpänä Jumala on.
Mitähän porukkaa sinun kommenttisi edustaa? Kyllä meistä vieläkin löytyy omaavanhurskautta ,hyvä siitäkin on kaksiteräisesti saarnata. Hengen hedelmäsi peittyy ivaan, vääristelyyn, rakkaudettomuuteen sekä korvasyyhyyn.
Niin, tietysti luotetaan Raamattuun,
Luetteloa ei ole mietitty arvokkuusjärjestykseen.
Jumalan Sana ja saarna kattaa raamatun .
Paljon jäi vieläkin mainitsematta esim.PYhä Henki ,rakkaus, johdatus ,siunaus, Kristus itse on keskenämme. ym . Ym.
Onko kello herätyskello vain jos on jo herättänyt?
Herätysliike tarkoittaa kristillistä liikettä, joka on syntynyt herätyksen seurauksena. Herätysliike pyrkii usein aktiivisesti sanomansa levittämiseen, ....
Hengellisen hallituksen erehtymättömyys mietityttää. Miksi ollaan valmiit jakamaan kristillisyys kahtia? Onko syyt muka niin isot? Mitä iloa ihmiselle on olla jotenkin parempi ja erehtymättömämpi. Ei kuoleman hetkellä teoilla ole merkitystä.,Eikä niitä kiittäjiä tarvita.
Riihen perkuu kevyet jyvät sinkoilee
Kaverit hakivat kitarat ja menivät tiehensä
MIKSI VALEHTELET : JATKUVASTI , EI RIIHEN PERKUU VOI ALKAA ENNEN KUIN KARITSA TULEE, ETTEKÄ TE SITÄ PÄÄSE SITTENKÄÄN
TEKEMÄÄN KRISTUS SANOI; SE EI OLE IHMISEN ASIAA.. ,, ..
EIKÖ MENE PERILLE. VAAN KARITSAN ,. JA ENKELTEN. MIKSI KOSKA
BVAIN karitsalla ON TUOMIO OIKEUS...
-
TAI ON ENKELEILLÄKIN , NIIDEN KANSSA , JOTKA HE TEMPAA TÄÄLTÄ.
JA TEKEVÄT TUOMION SAMAN KRITEERIN KANSSA KUIN KARITSAKIN.
VOISITTEKO ALKAA LUKEMAAN TEKSTIÄ. JA KATSOMAAN SILMILLÄ ..
ETTETTE PALJAILLLÄ VEILLÄ VAHTAA, . , ELI BLIN SYLD. , , .
Gunnar ja Odd aloittivat riihen perkkuun. Kristillisyys puhdistetaan niistä, jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan sillä he ovat uudestisyntymättömiä keveitä jyviä. Koska nämä vanhanliiton kirkkoa puolustaneet sotaveteraanit ovat eri mieltä heidän kanssaan, he nousevat PH:ä vastaan ja se on PH:n pilkkaamista, kuten Gunnar opetti jästipäitä uudestisyntymättömiä suomalaisia saarnassaan.
Todella narsistista väittää, että jos et suostu tanssimaan meidän pillin mukaan, olet pyhän hengen pilkkaaja. Ihan ihmisoppia Lapin miesten palvominen suomen lähetysmiesten yläpuolelle.
"RIIHIRANTA"
-
GP , ON KOHTÄ DÖÖD-. EIKÄ OLE KOSKAAN OLLUT MIKÄÄN RUUDIN KEKSIJÄ , MINULLA ON SIITÄ TODISTEITA, TIEDÄN ETTÄ MONELA ON,.
-
SIKSI OLEN OLLUT KARHEENA ,KAUAN JA NYTKIN SANON , ON NIITÄ
MUITAKIN JOTKA EI YMMÄRRÄ ASIAA , TAI EI HALUA YMMÄRTÄÄ...
-
NOITA NARSISSEJA ON SIELLÄ ENEMMÄNKIN, JA OLLUT ON MYÖS, ai'
JA AIKAISEMMISTA EI OLE SATAVARMAA TIETOA, MUTTA js:SANOI
1900 KIRJESSÄN GÄLLIN PAAVI ISTUU KUIN PER KE LE. VOI, VOI ...
JA 1901 HÄN KARKAA POPPONSA KANSSA YÖHÖN ,
-
JOSTA JOONAS SANOO; EI OLE NUKUTTANUT HUONOLLA OMALLA. TUNNOLA. MIKSEI KOSKA SE KIRJE POLTTELI . SYDÄNTÄ J A TÄÄLTÄ
OLI PARASTA OLLA KAUKANA KUN SE KIRJE TULEE, NORJASTA...
-
Eiihän se teuta noin mennyt!