laulaa Kaija Koo: https://www.youtube.com/watch?v=S-gR4GpyeOg
On elämä maraton
VIERAILEVANA BLOGISTINA “ELÄMÄN MARATOONARI”
”On elämä maraton – alkumetreiltä maaliin mun kovaa juostava on”, laulaa Kaija Koo. Elämä on maraton, jonka pituuteen ei voi vaikuttaa. Sen sijaan parisuhde on maraton, jonka pituus on ennen kaikkea tahdon asia.
Olen tänä keväänä saanut seurata pitkässä parisuhteessa elävän opiskeluaikojen tuttuni FB-päivityksiä hänen ja miehensä kuukausittaisilta deiteiltä, jotka perustuvat tuttavani miehelleen antamaan joululahjaan: Tänä vuonna joka kuukausi he tekevät yhdessä jotakin sellaista, mitä he eivät ole koskaan aiemmin (yhdessä) tehneet. Kerroin tästä miehelleni ollessamme perheemme kanssa katsomassa kesäkuisen Paavo Nurmen maratonin lähtöä, ja hän totesi, että emme ole juosseet koskaan yhdessä maratonia. No joo, emme myöskään erikseen. Ainoa vain, että vain toinen meistä juoksee ja toiselta – selkäleikatulta mieheltäni – se on kiellettyä.
Sittemmin aloin miettiä asiaa. Me emme ehkä ole JUOSSEET yhdessä maratonia tai puolikasta, mutta me olemme kyllä KULKENEET yhdessä puolimaratonin, vuosissa. Elokuun lopussa tulee nimittäin täyteen 21 vuotta ensitapaamisestamme, josta lähtien olemme kulkeneet jotakuinkin samaa matkaa tätä elämän maratoniamme. Tuo aika on itse asiassa puolet meidän kummankin elämästämme, joten aloin oikein miettiä tätä juoksuamme.
Puolikkaamme lähtöhetkellä tunnelma oli vähintään yhtä henkeäsalpaava kuin Paavo Nurmen lähtöviivalla, jänisten erivärisine ilmapalloineen ja odottavine tunnelmineen. Siinä vaiheessa ei varmaan oikein vielä tiennyt miten pitkä taival oli edessä, tai juostaisiinko se yhdessä alusta loppuun. Kuntoa ja nuoruuden intoahan ei puuttunut. Jos vain loukkaantumisilta vältyttäisiin, ehkä se taival taittuisi. No, eihän niiltä vältytty. Se yksi selkä leikattiin, mutta juoksu jatkui; ja vauhdissa on synnytetty pari lastakin. Yksi koirakin juoksi rinnalla 13,5 vuoden taipaleen. Matkan varrella on jouduttu näkemään myös läheisten ihmisten juoksujen loppuja, heidän elämänsä maratoneilla.
Olosuhteet tällä taipaleella ovat vaihdelleet kuin säätila Suomen kesässä. Välillä on paistanut ja välillä myrskynnyt, ja taivas lyönyt tulta. Mutta Kari Tapion sanoin: ”Myrskyn jälkeen on poutasää.” Niin on ollut. Työmatkapyöräilyn suhteen tituleeraan itseäni hyvän sään pyöräilijäksi, mutta maraton-säätä ei voi valita.
See mode at: http://heini-omablogi.blogspot.fi/2016/08/on-elama-maraton.html
On elämä maraton
VIERAILEVANA BLOGISTINA “ELÄMÄN MARATOONARI”
”On elämä maraton – alkumetreiltä maaliin mun kovaa juostava on”, laulaa Kaija Koo. Elämä on maraton, jonka pituuteen ei voi vaikuttaa. Sen sijaan parisuhde on maraton, jonka pituus on ennen kaikkea tahdon asia.
Olen tänä keväänä saanut seurata pitkässä parisuhteessa elävän opiskeluaikojen tuttuni FB-päivityksiä hänen ja miehensä kuukausittaisilta deiteiltä, jotka perustuvat tuttavani miehelleen antamaan joululahjaan: Tänä vuonna joka kuukausi he tekevät yhdessä jotakin sellaista, mitä he eivät ole koskaan aiemmin (yhdessä) tehneet. Kerroin tästä miehelleni ollessamme perheemme kanssa katsomassa kesäkuisen Paavo Nurmen maratonin lähtöä, ja hän totesi, että emme ole juosseet koskaan yhdessä maratonia. No joo, emme myöskään erikseen. Ainoa vain, että vain toinen meistä juoksee ja toiselta – selkäleikatulta mieheltäni – se on kiellettyä.
Sittemmin aloin miettiä asiaa. Me emme ehkä ole JUOSSEET yhdessä maratonia tai puolikasta, mutta me olemme kyllä KULKENEET yhdessä puolimaratonin, vuosissa. Elokuun lopussa tulee nimittäin täyteen 21 vuotta ensitapaamisestamme, josta lähtien olemme kulkeneet jotakuinkin samaa matkaa tätä elämän maratoniamme. Tuo aika on itse asiassa puolet meidän kummankin elämästämme, joten aloin oikein miettiä tätä juoksuamme.
Puolikkaamme lähtöhetkellä tunnelma oli vähintään yhtä henkeäsalpaava kuin Paavo Nurmen lähtöviivalla, jänisten erivärisine ilmapalloineen ja odottavine tunnelmineen. Siinä vaiheessa ei varmaan oikein vielä tiennyt miten pitkä taival oli edessä, tai juostaisiinko se yhdessä alusta loppuun. Kuntoa ja nuoruuden intoahan ei puuttunut. Jos vain loukkaantumisilta vältyttäisiin, ehkä se taival taittuisi. No, eihän niiltä vältytty. Se yksi selkä leikattiin, mutta juoksu jatkui; ja vauhdissa on synnytetty pari lastakin. Yksi koirakin juoksi rinnalla 13,5 vuoden taipaleen. Matkan varrella on jouduttu näkemään myös läheisten ihmisten juoksujen loppuja, heidän elämänsä maratoneilla.
Olosuhteet tällä taipaleella ovat vaihdelleet kuin säätila Suomen kesässä. Välillä on paistanut ja välillä myrskynnyt, ja taivas lyönyt tulta. Mutta Kari Tapion sanoin: ”Myrskyn jälkeen on poutasää.” Niin on ollut. Työmatkapyöräilyn suhteen tituleeraan itseäni hyvän sään pyöräilijäksi, mutta maraton-säätä ei voi valita.
See mode at: http://heini-omablogi.blogspot.fi/2016/08/on-elama-maraton.html
Vastaukset 1
Vanhimmat
kaikkein parhaat aiheet ja aloitukset!
Palaan tähän kun tulen kotiin.