Tilanne on tämä ihan tutuksi tullut autoilijan pysähtymättä ajaminen suojatien yli keskikaistalla, kun oikealla on pysähtynyt auto. Että miksi niin tapahtuu niin usein. Otan esille seikan, jota en ole nähnyt muualla mainittavan. Väitän, että kyse on usein jonkinlaisesta näköharhasta. Oikealle pysähtynyt auto saa keskikaistaa ajavan huomiokyvyn hälvenemään hetkellisesti niin, että suojatie ikään kuin "katoaa" näkyvistä. Kyse on vain silmänräpäyksestä, mutta seuraus on se, että autoilija ylittää suojatien tilassa, jossa hän ei edes heti ymmärrä ylittävänsä suojatietä. Hän näkee vain suoran tien edessään. Olen ihmeekseni todennut, että tällaista seikkaa en ole nähnyt kenenkään toisen ottavan esille. Tietenkään en puolustele ajamista liikennesääntöjen vastaisesti, vaan varovaisuutta on noudatettava joka tilanteessa missä vain kykenee. Tulin vain miettineeksi syytä sille miksi tämä liikennetilanne on toistuvasti esillä ja niin vaikea. Halusin herättää tällä keskustelun siitä, onko kukaan muu samaa mieltä kanssani, että tämä olisi yksi varteenotettava syy.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561