Kaikkien luusereiden kuningas

Olen, en sitä enää häpeile tunnustaa. Seuraa rankkaa avautumista. Miten ihmeessä voin pilata orastavan mielenkiinnon naisen puolelta, vaikka itse olin kovin ihastunut myös. Kusin tämän oikein komeasti. Taisin vielä satuttaa jotenkin häntä turhautuneena ja tällä vitkuttelulla. Olemme kyllä jonkinlaisissa kommunikaatioväleissä, tosin en voi puhua hänelle muuta kuin asiaa. Puolustuksekseni sanon kokemattomuuden tässä tilanteessa, näin hankalaa ympäristöä ja tilannetta ei ole koskaan ennen ollut.

Miten tästä pääsee yli, mieleni on todella mustana. Onhan se ollut ennenkin naisten takia, mutta tässä oli jotain suurempaa, sen vaistosin. Ja valitettavasti näen häntä melkein joka päivä, muistuttamassa epäonnistumisestani. Näen että hän on jo jatkanut elämäänsä ellei jopa halveksuen. Jumalauta kun ei edes ruoskaa ole millä ruoskia itseään. Mieleni on niin maassa, että en taida haluta poistua seuraavaan kuukauteen ovesta muuta kuin pakon edessä. Kyseessä ei ollut tavallinen ns. "crush", joten jopa pelottaa, miten koville yli pääseminen ottaa.

Hyvinhän tässä loppupeleissä menee puolisonsa esim. onnettomuudessa menettäneihin verrattuna, mutta jostain syystä tällaiset lohdutukset eivät nyt auta. En voi uskoa, että juuri kun olen kärsinyt kolme vuotta viimeisen suhteen päätöksestä, joudun uudelleen tähän paskaan...

Jos tunteet voisi lopullisesti leikata pois leikkauksella, ottaisin sen heti. Parempi tasainen elämä, kuin jatkuva kärsimys.
12305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Lopeta sössiminen

Äänestä
  • EN ole aloittaja, enkä oikestaan koskaan vakavassa parisuhteessa, vaikka ikää on jo lähes 30v. mutta sanoin ettei sosiaalista jäätymistä koskaan opi. Se on on heikkoudeksi luokitetu ominaisuus, josta joutuu kärsimään ja peittämään heikkouden kaikella mahdollisella tavalla.

    Äänestä

  • sössijä kirjoitti:

    EN ole aloittaja, enkä oikestaan koskaan vakavassa parisuhteessa, vaikka ikää on jo lähes 30v. mutta sanoin ettei sosiaalista jäätymistä koskaan opi. Se on on heikkoudeksi luokitetu ominaisuus, josta joutuu kärsimään ja peittämään heikkouden kaikella mahdollisella tavalla.

    Jäätyminen ei ole sössimistä. Jos kiinnostuksenkohde hylkää sen takia niin eipä siinä jäätyjä menetä mitään.

    Äänestä

  • sössijä kirjoitti:

    EN ole aloittaja, enkä oikestaan koskaan vakavassa parisuhteessa, vaikka ikää on jo lähes 30v. mutta sanoin ettei sosiaalista jäätymistä koskaan opi. Se on on heikkoudeksi luokitetu ominaisuus, josta joutuu kärsimään ja peittämään heikkouden kaikella mahdollisella tavalla.

    Aikalailla saman verran on mittarissa. Mulla se sosiaalinen huonous taitaa johtua erikoisesta persoonasta ja herkkyydestä. Yksinäisenä sutena en ole koskaan tuntenut sopivani porukkaan, eikä taida naisetkaan mulle sopia. Tätä ei uskoisi ulkonäöstä, karsimaattiseksikin on sanottu. On niin kova, kova pala joutua ymmärtämään ja hyväksymään, että joutuu elämään elämänsä yksin.

    Äänestä

  • Älä huoli kyllä tuosta harmituksesta pääsee yli ajan kanssa. Oon itseki varsinainen sössijä. Ikää yli kolkyt ja en oikein vieläkään osaa näitä sosiaalisia kuvioita, kun on niin huono näissä ihmissuhdehommissa. Erakkoluontoinen ja ujo nainen yrittää selvitä sosiaalisten ekstroverttien kanssa. Jäätyily ja punastelu on kamalaa ja huomaa kun toiset jotenkin vaivaantuu siitä, eikä ikä tunnu tuovan helpotusta. Jos vain saisin vielä tavata sellaisen miehen joka jaksaisi katsoa mua tän alkuräpiköinnin ja jumittamisen yli. No ehkä jokupäivä.

    Äänestä

  • Jumittaja kirjoitti:

    Älä huoli kyllä tuosta harmituksesta pääsee yli ajan kanssa. Oon itseki varsinainen sössijä. Ikää yli kolkyt ja en oikein vieläkään osaa näitä sosiaalisia kuvioita, kun on niin huono näissä ihmissuhdehommissa. Erakkoluontoinen ja ujo nainen yrittää selvitä sosiaalisten ekstroverttien kanssa. Jäätyily ja punastelu on kamalaa ja huomaa kun toiset jotenkin vaivaantuu siitä, eikä ikä tunnu tuovan helpotusta. Jos vain saisin vielä tavata sellaisen miehen joka jaksaisi katsoa mua tän alkuräpiköinnin ja jumittamisen yli. No ehkä jokupäivä.

    Oisin voinu kirjoittaa tuon! :D Mä löysin just sellaisen miehen jonka kanssa pääsin ohi tuosta vaiheesta. No vuosia siihen meni mutta tässä ollaan kuitenkin.

    Äänestä

  • zxcvbnfghjk kirjoitti:

    Oisin voinu kirjoittaa tuon! :D Mä löysin just sellaisen miehen jonka kanssa pääsin ohi tuosta vaiheesta. No vuosia siihen meni mutta tässä ollaan kuitenkin.

    Siis vuosia meni et sellainen löytyi.

    Äänestä

  • zxcvbnfghjk kirjoitti:

    Siis vuosia meni et sellainen löytyi.

    Hienoa kuulla. Niin :) tuskin siinä vuosia sentään menee, että rentous läheisyyteen syntyy. Toisen pitää olla jotenkin vakaa ja hyväksyvä ettei välitä tuosta jumittelusta.

    Äänestä

  • Ikääkin_on_jo kirjoitti:

    Aikalailla saman verran on mittarissa. Mulla se sosiaalinen huonous taitaa johtua erikoisesta persoonasta ja herkkyydestä. Yksinäisenä sutena en ole koskaan tuntenut sopivani porukkaan, eikä taida naisetkaan mulle sopia. Tätä ei uskoisi ulkonäöstä, karsimaattiseksikin on sanottu. On niin kova, kova pala joutua ymmärtämään ja hyväksymään, että joutuu elämään elämänsä yksin.

    Oletko nyt ihan varma, että asia on käsitelty lopullisesti? Ei ne muidenkaan tunteet välttämättä nopeasti ohi mene joten olisiko sielläkin samoja turhautumisia yms, nyt näkyvissä? Kannattaisiko kuitenkin lähestyä irl vielä enempi, kun noinkin paljon näette, ja katsoa mitä se tuo tullessaan? Voit joko luovuttaa nyt tai mennä lähelle vielä uudelleen ja yrittää näyttää, että yksinäinenkin susi kaipaa toista seuraansa.

    Äänestä

  • Jumittaja kirjoitti:

    Hienoa kuulla. Niin :) tuskin siinä vuosia sentään menee, että rentous läheisyyteen syntyy. Toisen pitää olla jotenkin vakaa ja hyväksyvä ettei välitä tuosta jumittelusta.

    Mieheni on nimenomaan tuollainen, vakaa persoona, melkein pakko olla että pärjää siinä työssä mihin on aikoinaan kouluttautunut. Rakastan kultaani paljon enkä halua ajatella elämääni ilman häntä. Sinäkin dear Jumittaja voit löytää sellaisen joka haluaa sut sellaisena kun olet.

    Äänestä

  • susillakinlaumansa kirjoitti:

    Oletko nyt ihan varma, että asia on käsitelty lopullisesti? Ei ne muidenkaan tunteet välttämättä nopeasti ohi mene joten olisiko sielläkin samoja turhautumisia yms, nyt näkyvissä? Kannattaisiko kuitenkin lähestyä irl vielä enempi, kun noinkin paljon näette, ja katsoa mitä se tuo tullessaan? Voit joko luovuttaa nyt tai mennä lähelle vielä uudelleen ja yrittää näyttää, että yksinäinenkin susi kaipaa toista seuraansa.

    Veikkaan että tällä naisella on vientiä niin paljon, että ei jää turhia ihmettelemään. Mut joo, enköhän vielä hienotunteisesti varmistu hänen tunteistaan ihan sanallisesti, keskustelemalla jossain illanvietossa. Se on sitten lopullisen unohtamisen katalysti.

    Äänestä

Osaatko pyytää anteeksi loukkauksiasi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ikääkin_on_jo kirjoitti:

Olen, en sitä enää häpeile tunnustaa. Seuraa rankkaa avautumista. Miten ihmeessä voin pilata orastavan mielenkiinnon naisen puolelta, vaikka itse olin kovin ihastunut myös. Kusin tämän oikein komeasti. Taisin vielä satuttaa jotenkin häntä turhautuneena ja tällä vitkuttelulla. Olemme kyllä jonkinlaisissa kommunikaatioväleissä, tosin en voi puhua hänelle muuta kuin asiaa. Puolustuksekseni sanon kokemattomuuden tässä tilanteessa, näin hankalaa ympäristöä ja tilannetta ei ole koskaan ennen ollut.

Miten tästä pääsee yli, mieleni on todella mustana. Onhan se ollut ennenkin naisten takia, mutta tässä oli jotain suurempaa, sen vaistosin. Ja valitettavasti näen häntä melkein joka päivä, muistuttamassa epäonnistumisestani. Näen että hän on jo jatkanut elämäänsä ellei jopa halveksuen. Jumalauta kun ei edes ruoskaa ole millä ruoskia itseään. Mieleni on niin maassa, että en taida haluta poistua seuraavaan kuukauteen ovesta muuta kuin pakon edessä. Kyseessä ei ollut tavallinen ns. "crush", joten jopa pelottaa, miten koville yli pääseminen ottaa.

Hyvinhän tässä loppupeleissä menee puolisonsa esim. onnettomuudessa menettäneihin verrattuna, mutta jostain syystä tällaiset lohdutukset eivät nyt auta. En voi uskoa, että juuri kun olen kärsinyt kolme vuotta viimeisen suhteen päätöksestä, joudun uudelleen tähän paskaan...

Jos tunteet voisi lopullisesti leikata pois leikkauksella, ottaisin sen heti. Parempi tasainen elämä, kuin jatkuva kärsimys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu