45 km .

Joki halkoo aikaa ja maisemaa ja on kuin esirippu putoaisi kahden maailman välille - olet kuin kuunvaloa, lainattu heijastus valkokankaalla, olitko totta lainkaan - ja yön valossa ei ole lämpöä, vain pitkiä varjoja ja joki halkoo maisemaa sekä aikaa. Yritän muistaa auringon, yritän muistaa sinut, pitää sanoin kiinni hetkistä, piirtää ne kuviksi, jotka eivät haihdu ja hiljaisuus on kuin hiekka, joka hioo.
12239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Toisinaan sanat tuntuvat liian suurilta - kuin jättiläisiltä joiden tummat hahmot peittävät yössä tähdet taakseen ja joiden rajoja ei voi nähdä. Mutta kirjoitettuina ne muuttuvat pieniksi kuin linnun askeleet, hauraiksi, mutta kantaviksi ja se mikä olisi vaikea sanoa kasvotusten on aina helpompaa kirjoittaa. Mutta niiden vaikutusta on vaikea arvioida. Räjähdysherkkiä mustepisaroita, laajenevia kaikkeuksia, syviä jälkiä kuin jääkausien uurteita. Vaikka kirjoitan enemmän kuin puhun on niiden paino sama. Vesileimoilla painetut lauseet kuin löydetyt mantereet, jotka ovat kajastaneet rivien välissä kangastuksina, lupauksina, alkulähteinä.

Mietin sinua.

Äänestä

Ja ketä? Ja mikä joki?
Vantaanjoki? Kemijoki? Kymijoki?

Äänestä
  • Se tietää, jonka on tarkoituskin tietää. :-)

    Kunhan puran auki näitä tunteitani liennyttääkseni tätä ikävää ja ymmärtääkseni miten suuri vaikutus hänellä on minuun. En tiedä milloin näemme jälleen.

    Äänestä

Hienoja ajatuksia!

Äänestä

Saat miettiä lopun elämääs!

Äänestä
  • Niin mietinkin. Se on miellyttävää miettiä ja etenkin kyseistä miestä. Ajatellessa ei mene aika hukkaan - seuraavaa kohtaamista odotellessa.

    Äänestä

  • kuukuvia kirjoitti:

    Niin mietinkin. Se on miellyttävää miettiä ja etenkin kyseistä miestä. Ajatellessa ei mene aika hukkaan - seuraavaa kohtaamista odotellessa.

    Ah onnea, kun ajatellessa ei mene aika hukkaan.. jotenkin naurattaa, mutta ihan hyväntahtoisesti sittenkin. Koska oli edellinen kohtaamisenne?

    Äänestä

  • kuukuset kirjoitti:

    Ah onnea, kun ajatellessa ei mene aika hukkaan.. jotenkin naurattaa, mutta ihan hyväntahtoisesti sittenkin. Koska oli edellinen kohtaamisenne?

    Mielestäni oli joku sellainen sanonta olemassa... Eihän laiskottelukaan ole joutenoloa jos sen käyttää ajatteluun. ;-)

    Viime viikolla.

    Äänestä

Arvaan että Palojoki? Todella koskettavasti kirjoitettu... Vau, pakko joen johtaa jotenkin tänneTuusulanjärven tienoille... Kulttuurin kehtoon.

Äänestä
  • Ei ole Palojoki...

    Äänestä

Jokia Suomessa riittää. Tapasimmeko työn merkeissä----oliko loman vapaus?

Äänestä
  • Jokia riittää, ihmisiä riittää, kaipaajia riittää, arvuuttelijoita riittää. Puhukaa toisillenne tuolla oikeassa elämässä. Tämä täällä on runoutta ja ajatusten luonnoksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuukuvia kirjoitti:

Joki halkoo aikaa ja maisemaa ja on kuin esirippu putoaisi kahden maailman välille - olet kuin kuunvaloa, lainattu heijastus valkokankaalla, olitko totta lainkaan - ja yön valossa ei ole lämpöä, vain pitkiä varjoja ja joki halkoo maisemaa sekä aikaa. Yritän muistaa auringon, yritän muistaa sinut, pitää sanoin kiinni hetkistä, piirtää ne kuviksi, jotka eivät haihdu ja hiljaisuus on kuin hiekka, joka hioo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu