Lestadiolaiset ja urheilu

Minulle on muodostunut sellainen kuva, että monien lestadiolaisten mielestä urheilu ja liikuntaharrastukset ovat syntistä toimintaa. Varsinkin kilpaurheilu kaikissa muodoissaan on heidän mielestään erityisen tuomittavaa. Onko näin vai olenko saanut väärän käsityksen? Mihin lestadiolaisten kirjoituksiin tai opinkohtiin tuo urheiluun kohdistuva kielteinen jopa vihamielinen asenne perustuu? Voisiko joku selvittää minulle tätä asiaa ja taustoja.
112413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Meille kelpaa vain voiton seppele, Muun kunnian jätämme maan matosille. En ole moista väitettä ennen kuullutkaan.Maailman katoavaisesta kunniasta ei erityisemmin pidetä.

Äänestä
  • Kiitos Feda vastauksestasi. Vastauksesi valotti asiaa enemmän kuin arvaatkaan.
    Maailman katoavainen kunnia! Eipä olisi minulle ei-lestadiolaiselle heti voinut tulla mieleen. Kristittynä silti itseäni pidän ja haluan ymmärtää muiden kristittyjen ajatuksia.

    Monien uskontojen munkit luopuvat kaikesta omaisuudestaan ja muustakin kunnia mukaan lukien.
    Luopuvat jo maan päällä kaikesta katoavaisesta. Siihen on monella matkaa...varmaan sinullakin Feda.

    Sen verran lisäselvennystä kysymyksiini, että tarkoitin lestadiolaisten suhtaumista varsinkin nuorten aikuisten ja aikuisten urheiluun, esimerkiksi urheiluseurojen järjestämään toimintaan. En halua arvostella lestadiolaisten suhtautumista urheiluun vaan haluan tietää mikä urheilussa on vastoin heidän näkemyksiään vai onko mikään?

    Pyydän vastauksia ja kommentteja aiheesta.

    Äänestä

  • Valentin kirjoitti:

    Kiitos Feda vastauksestasi. Vastauksesi valotti asiaa enemmän kuin arvaatkaan.
    Maailman katoavainen kunnia! Eipä olisi minulle ei-lestadiolaiselle heti voinut tulla mieleen. Kristittynä silti itseäni pidän ja haluan ymmärtää muiden kristittyjen ajatuksia.

    Monien uskontojen munkit luopuvat kaikesta omaisuudestaan ja muustakin kunnia mukaan lukien.
    Luopuvat jo maan päällä kaikesta katoavaisesta. Siihen on monella matkaa...varmaan sinullakin Feda.

    Sen verran lisäselvennystä kysymyksiini, että tarkoitin lestadiolaisten suhtaumista varsinkin nuorten aikuisten ja aikuisten urheiluun, esimerkiksi urheiluseurojen järjestämään toimintaan. En halua arvostella lestadiolaisten suhtautumista urheiluun vaan haluan tietää mikä urheilussa on vastoin heidän näkemyksiään vai onko mikään?

    Pyydän vastauksia ja kommentteja aiheesta.

    Moni urheiluseura on poliittisen puolueen peitejärjestö, niissä levitetään aatteita. Parisen vuotta niissä on levitelty monikulttuurisuus-aatetta. Tämän välttää, kun valitsee kunnallisen liikuntakerhon, yksityisen kuntosalin tai esim uimahallikäynnin.

    Kehäraakiksi tulleille ei ole jatkohoitoa. Nyrkkeilyseurat eivät välitä wanhoista, joilla on urheiluvammoja liikaa työelämään pääsyyn, liian vähän eläkkeelle pääsyyn. Monen urheilijan jatkoelämä aktiiviuran jälkeen onkin epäkunnossa, kuten Nykäsen. Valtio "armahtaa" ja kunnatkin, antamalla helpon työn noin vain. Entisiä jääkiekkoilijoita näkeekin ulosottomiehinä ja kunnan töissä, ja valtiolla. Samoin muita urheilijoita, hyvä heille.

    Sohvaperunana olo on synnillisempää kuin kunnostaan huolehtiminen. Kilpailu on synti, sillä se perustuu kuolemansynteihin kuten kunnianhimo ja ahneus. Kaikessa voidaan kilpailla, ei tarvi puhua urheilusta. Naiset varsinkin kilpailevat keskenään ulkonäössä, vaatetuksessa ja emännäntaidoissa.

    Urheilu ilman voitontavoittelua ja politiikkaa on hyvä. Samoin voimistelu.

    Äänestä

  • Eliza kirjoitti:

    Eliza, Kiitos asiallisesta vastauksesta ja mielipiteistä.
    En ole kaikesta samaa mieltä kanssasi, mutta erilaiset näkemykset urheilustakin on hyväksyttävä.
    Valentin

    Äänestä

  • Eliza kirjoitti:

    Moni urheiluseura on poliittisen puolueen peitejärjestö, niissä levitetään aatteita. Parisen vuotta niissä on levitelty monikulttuurisuus-aatetta. Tämän välttää, kun valitsee kunnallisen liikuntakerhon, yksityisen kuntosalin tai esim uimahallikäynnin.

    Kehäraakiksi tulleille ei ole jatkohoitoa. Nyrkkeilyseurat eivät välitä wanhoista, joilla on urheiluvammoja liikaa työelämään pääsyyn, liian vähän eläkkeelle pääsyyn. Monen urheilijan jatkoelämä aktiiviuran jälkeen onkin epäkunnossa, kuten Nykäsen. Valtio "armahtaa" ja kunnatkin, antamalla helpon työn noin vain. Entisiä jääkiekkoilijoita näkeekin ulosottomiehinä ja kunnan töissä, ja valtiolla. Samoin muita urheilijoita, hyvä heille.

    Sohvaperunana olo on synnillisempää kuin kunnostaan huolehtiminen. Kilpailu on synti, sillä se perustuu kuolemansynteihin kuten kunnianhimo ja ahneus. Kaikessa voidaan kilpailla, ei tarvi puhua urheilusta. Naiset varsinkin kilpailevat keskenään ulkonäössä, vaatetuksessa ja emännäntaidoissa.

    Urheilu ilman voitontavoittelua ja politiikkaa on hyvä. Samoin voimistelu.

    Levitelty monikulttuurisuus-aatetta! Tämän valttää, kun ... jne.
    Oletteko te rasistejakin muun ahdistamiskulttuurinne lisäksi vielä?

    Äänestä

  • Selitä heti kirjoitti:

    Levitelty monikulttuurisuus-aatetta! Tämän valttää, kun ... jne.
    Oletteko te rasistejakin muun ahdistamiskulttuurinne lisäksi vielä?

    Kun kommunismi lakkasi olemasta muotia, piti keksiä tilalle aate. Oli aate mikä tahansa, on saatava voimistella ja urheilla ilman aateannostusta. Jos itse haluan urheilla, minulla on oltava oikeus myös ilman perusteluja kieltäytyä KAIKISTA aatteista urheilutilanteissa. Samoin jokainen voi valita itselleen monikulttuurisuus-, rasismi-, kommunismi- tai uskontokerhon, joissa ei ole pakko-ohjelmana aina välillä voimisteluhetkeä tai pakkolenkkeilyä.

    En lähde keskusteluun, mitä mieltä olen mistäkin aatteesta, pidän vain hyvänä että aatteettomuus saa vallita liikuntaharrasteessa.

    Äänestä

Kyllä me silloin lapsena hyppäsimme koko perheen voimin kolmiloikkaa. Äiti voitti joka kerta.Eikä sitä pahana pidetty

Äänestä
  • Eikö se urheilun idea olekin siinä! Totta kai voitto tuntuu hyvältä, mutta oikein "annettu" häviö tai reilu selkäsauna! Seuraavalla kerralla työ kyllä suatte köniin...

    Äänestä

Olen el ja harrastin aika aktiivisesti salibandya... Olin usein joukkueemme mukana turnauksissa ja menestystäkin tuli ja kun lopetin itse pelaamisen olin turnauksissa mukana valmentajana... Ei mulle vaan kukaan tullu sanomaan, että se ei oo hyväksyttävää tai että se olis syntistä... Onhan se kuitenki huono juttu, jos on joka v-loppu kisoissa eikä pääse seuroihin tai ei pyhitä lepopäivää, ehkä mm. sen takia kaikki ei kato sitä hyvällä...

Äänestä
  • se urheilu ei vaan sais tulla liian tärkeäksi... voi unohtua asioitten oikea tärkeysjärjestys ja urheilusta tulla tavallaan epäjumala, ja esim. ne kisamatkat alkaa tuntua houkuttelevammilta ku seuroihin meno, varsinki jos ne sattuu päällekkäin.. ei se urheilu tietenkään kiellettyä ole. mutta asiat tärkeysjärjestykseen.

    Äänestä

Ei voitto ole pääasia, vaan arvokkaat palkinnot.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Valentin kirjoitti:

Minulle on muodostunut sellainen kuva, että monien lestadiolaisten mielestä urheilu ja liikuntaharrastukset ovat syntistä toimintaa. Varsinkin kilpaurheilu kaikissa muodoissaan on heidän mielestään erityisen tuomittavaa. Onko näin vai olenko saanut väärän käsityksen? Mihin lestadiolaisten kirjoituksiin tai opinkohtiin tuo urheiluun kohdistuva kielteinen jopa vihamielinen asenne perustuu? Voisiko joku selvittää minulle tätä asiaa ja taustoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu