Olen toivottoman ihastunut erääseen kaurisneitokaiseen työpaikallani. Haluaisin lähestyä häntä mutta tuntuu että hän on aika arka. Näen sen hänestä. En kuitenkaan halua loukata häntä. Hän tietää tunteeni itseään kohtaan(olen siitä varma),on jopa osoittanut ihastustaan,
mutta sulkeutuu kuoreensa kun yritän lähestyä häntä.
Näen hänessä samoja piirteitä kuin itsessänikin. Eli jos joku yrittää lähestyä, niin ensimmäinen reaktioni on suojautua. Eli vetäydyn kuoreeni. Paitsi tämän ihmisen ollessa kyseessä. Jostain kumman syystä.
Mitä tämä on?
Tiedän että hän haluaa läheisyyttä mutta ei voi ottaa sitä vastaan. Voin päivittäin nähdä hänen katseensa ja siinä olevan kaipuun. Voin lähestyä häntä ainoastaan työasioissa, niiden puitteissa voimme puhua mutta muuten...
Lienee kohtalon ivaa, että kaksi kaipaavaa sielua eivät voi koskaan saada toisiaan...
P.S en ole todellakaan mikään naistenkaataja, päinvastoin. Toivon niin että hän olisi ensimmäinen ja viimeinen nainen elämässäni. Emmekä ole enää teini-iässä. Odotusta on takana jo vuosia.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Koska olet varma, että hän tietää tunteesi itseäsi kohtaan ja on jopa osoittanut ihastustaan sinuun, niin lähesty häntä. Älä käy kuitenkaan "kiinni kuin leipään", sillä kaurisnainen on arka ja varovainen, sinun täytyy saada hänen luottamuksensa, etene siis hitaasti mutta varmasti;) Sen jälkeen saat itsellesi todella rakastavan ja uskollisen naisen.
Onnea kaurisjahtiin ;D
Me ollaan kyllä ihme tyyppejä. Minua on yksi ihana mies (ystävä) hienotunteisesti piirittänyt kohta kaksi vuotta säännöllisen sinnikkäästi ja minä olen ollut kylmä kuin jääkalikka ja välistä jopa tyly. Ja huomaa, ettei tämä johdu siitä, etteikö mies kiinnostaisi, minusta hän on aivan ihana!! Edellisen suhteen loppumisen jälkeen ei vain voinut kuvitellakaan uutta suhdetta ja sen jälkeen olen punninnut kaikkia mahdollisia huonoja/hyviä asioita. Joulun aikaan viimein älysin, että hitto vie, miks antaa hyvän miehen mennä hukkaan ja otin oma-aloitteisesti yhteyttä. Kyllä oli mies ihmeissään. =) Ja nyt mua taas epäilyttää, ilmeisesti siksi, että kaikki näyttää liian hyvältä. Että hitaasti lämpenevä olen ainaskin minä, harva mies nimittäin jaksaa kahta vuotta yrittää. Ongelmallista on se, etten suostunut esim. lähteen syömään, vaikka oisin halunnutkin ja tällaisen moni mies varmaan tulkitsee torjuntana, niin kuin kuuluukin, vaik minun kohdalla siitä ei ole kysymys. Kannattaisi ehkä kuitenkin ottaa riski ja pyytää johonkin ystävä!! (näin aluksi=) -> minun suhteet on lähteneet käyntiin tällä lailla (vaik kipinää on ehkä ollut ilmassa alusta saakka),koska vieraan miehen kanssa en treffeille lähtisi, mut kaverimielessä kyllä iltaa istumaan.
Mulle ainakin uusiin ihmisiin tutustuminen on vaikeaa, myös silloin, kun on ihastunut. Nykyisen mieheni kanssakin ties kuinka ja kauan katseltiin toisiamme, kun ei uskaltanut tehdä aloitetta. (Molemmat ollaan kai vähän vaikeasti lähestyttäviä ja kumpikaan ei halunnut ottaa sitä riskiä tehdä aloite.)Mutta kun saa jutun alkuun, niin sitten se ujous katoaa pikkuhiljaa. Ainakin itsellä on se, että tuttujen ihmisten kanssa olen kyllä tosi rempseä ja höpötän rohkeasti vaikka mitä, mutta toi tutustuminen just on vaikeaa.
Älä ihmeessä jätä juttua puolitiehen! Jos kauristyttösi vaikuttaa etäiseltä, niin mene sinä rohkeasti juttelemaan. Luulen, että hetken päästä hänelläkin on rohkeutta tulla juttelemaan sulle. Et varmasti ainakaan menetä siinä mitään, jos rohkeasti pyydät häntä kahville. Itse ainakaan en ole ollut enää aikuisiällä niin arka, etten olis uskaltanut sellaisen miehen kanssa jutella ym., johon olen ollut ihastunut.
Rohkeasti vaan! ;o)
Kiitos teille asiallisista vastauksista.
Täytyy alkaa opetella noita asioita että voisin joku kaunis päivä toteuttaa niitä tuon ihastuttavan neitokaisen kanssa.