Olen paljonkin löytänyt kohtalotovereita englanninkielisiltä sivustoilta, mutta suomeksi en yhtään mitään, joten kysynpä; onko muita, joilla yleisterveys ja vastustuskyky ovat nollassa hormonaalisen ehkäisyn (pillerit ja kierukka) jäljiltä? Jos, niin kuinka kuinka kauan meni lopettamisen / poiston jälkeen, ennenkuin elimistön toiminta normalisoitui?
Itselläni kokeilitiin kolmea eri tuotetta vuoden aikana, viimeisimpänä Mirena, jonka aikana olin koko ajan kuumeessa (kohdussa ei tulehdusta), poistatin kahden kuukauden kärsimisen jälkeen.
Nyt alkaa olla puoli vuotta ilman hormooneja, olen silti parin viikon välein kuumeessa ja kovassa kurkkukivussa; yllätys yllätys nimenomaan ovulaation ja pms aikaan eli selkeästi hormooneihin liittyvää. Olen myös kuolemanväsynyt varsinkin kuukautisten aikaan, silmät ei meinaa pysyä auki ja sydän hakkaa hullun lailla. Ei anemiaa.
Kohtalotovereita??
Kukaan lääkäri ei myönnä että tilanne voisi johtua Mirenasta / ehkäispillereistä. miksi??

Vastaukset 1
Vanhimmat
Uppia, eikö kellään muulla todella kokemusta?? No, lohduttaudun sillä, että mulla kävi harvinaisen huono tuuri.