Epäilys piilevästä biposta

Hurrahiphei

Minulla ei ole diagnosoituja mielenterveyden sairauksia.kärsin lievästä Adhd:sta.

Hälyytyskellot alkoivat soida, kun olin kaveriporukan kanssa ulkomaanmatkalla. Juhlimme viikon railakkaasti ja juominen oli lähes joka ilta humalahakuista. Matkan jälkeen koin olleeni aika väsynyt johtuen matkan aiheuttamasta univelasta, ja en jaksanut oikein keskittyä mihinkään useaan päivään.

Kävin matkan jälkeen Suomessa bailaamassa, ja juominen oli aika humalahakuista positiivisella tavalla. Koin kuitenkin illan mittaan, että olen nousuhumalassa todella ylikierroksilla/ kiihtyneesså tilassa ja monet naiset, joille illan aikana juttelin, epäilivät että olisin ottanut huumeita. Puhuin aika nopeasti. Seuraavana päivänä tilanne oli rauhoittunut ja kärsin krapulan oireista.

Olen huolissani tästä kiihtymystilasta humalassa, koska tätä samanlaista yliinnostuneisuutta olen kokenut myöhemminkin humalassa. Tavallisessa elämässä olen hieman ylisosiaalinen ja hajamielinen (adhd). En ole vielä huomannut arjessa ongelmia. Voiko minulla olla jokin piilevä mielialahäiriö, kuten kaksisuuntainen mielialahäiriö.

0

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

        Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
        6
        2473
      2. Pilasit mun

        Elämän. Sitäkö halusit?
        Ikävä
        116
        1658
      3. Viiimeinen viesti

        Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
        Suhteet
        36
        1396
      4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

        Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
        Maailman menoa
        162
        1236
      5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

        Tarinan kertovan elokuvan nimi?
        Ikävä
        143
        1199
      6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

        18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
        Sysmä
        52
        1135
      7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

        Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
        Maailman menoa
        106
        1082
      8. Syntymäpäivä

        Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
        Ikävä
        57
        1071
      9. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

        Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
        Kittilä
        116
        1026
      10. Olet tärkeä

        mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
        Ikävä
        46
        949
      Aihe