Kannattaako homobaareissa sittenkin käydä?

Kävin muutamia vuosia sitten homobaareissa, lähinnä Herculeksessa. Huomasin parin kuukauden jälkeen että siellä oli aina samat naamat ja aika iloton tunnelma muutamia tanssilattiaruusua lukuunottamatta. Ihmiset olivat aika usein pahassa humalassa kun valomerkki lähestyi ja seksiseuraa haettiin epätoivoisesti.

Myönnän lähteneeni sieltä muutamia kertoja jonkun kundin matkaan ja sekstailtiin. Parin tyypin kanssa ollaan kavereita edelleenkin. Mutta mitään vakavampaa ei homobaarista koskaan löytynyt. Lopulta lopetin Herculeksessa käynnin ja laitoin profiilin Qruiseriin ja GayRomeoon. Kokeilin myös koodin chattia.

Sen huomasin että netissä on helpompi ehkä vaihtaa ajatuksia mutta monella on kuvaton profiili ja feikkejä tuntuu olevan paljon. Sovin treffejä muutamien kanssa mutta ne tekivät joko oharin tai kuvat olivat 10 vuotta vanhoja verrattuna siihen ihmiseen jonka sitten tapasin. Eli ei kovinkaan rehellistä peliä.

Olisiko sittenkin parempi vain mennä homobaareihin siinä toivossa että se oma rakas löytyisi kuitenkin sieltä todellisten ihmisten joukosta. Kännikaloista en innostu enkä nk. menohomoista joista täälläkin on varoiteltu. Kynnys tänä päivänä hypätä tuosta vain sänkyyn on muutenkin korkealla koska kaikenlaisia tauteja on liikkeella. HIV ja kuppa pelottaa eniten.

Mitä mieltä olette?
194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suurin osa niistä baareissa notkujista ennen kännissä epätoivoisesti seksiä etsivä -vaihetta on ollut (ja osa on edelleenkin) sinä. Ja sitten kun ei ole elämää suurempaa rakkautta sen parin kk tutustumisjakson aikana löytynyt ja kuten sanoit, niin ne samat naamat kuitenkin jotain kaipaa miehen kanssa, niin on päätetty bilettää ja naida. Se on jäänyt roolina ja oletuksena päälle, että näinhän se tuleekin mennä, syvällisempää suhdetta tästä ei koskaan tule ja ensi viikonloppuna saa kuitenkin taas heittää uuden äijän sänkyyn ja sängystään.

Lähtökohtaisesti turha on itseään muuttaa, jos toisenlainen homosuhde on mielekkäämpi, koska homoalkoholisti ei romantikolle ja pidemmästä suhteesta haaveilevalle vaan ole oikeaa seuraa. En sano, että se on mahdotonta, mutta ette tule jatkamaan sopuisasti kovinkaan kauaa. Hae seuraa muualta kuin Herkusta, muualta kuin Helsingistä ja siitä pienestä piiristä, joka tuntee kaikki. Nettihaussa kirjoitat selvät sävelet siitä mitä itse haet.

Jos ei tuota tulosta, niin sitten menet sinne Herkkuun ja olet määrätietoinen ja haet (=pelastat) sieltä sen fiksun oloisen, sinua ajatusmaailmaltaan kiinnostavan, mutta sosiaalisesti epävarman ja sen takia ryyppäävän kaverin ENNEN kuin tämä muuttuu kännissä epätoivoisesti seuraa etsiväksi. Koska todennäköisesti se kaveri ei vaan uskalla toivoa enää, että sinunkaltaisesi ihminen on olemassa.

Todennäköisesti Herkun kantikset hakevat kuvattomina alkuillasta seuraa, tekevät toisilleen oharit ja myöhemmin illasta istuvat vierekkäin baarissa ja kiroilevat toisilleen, miten taas =#¤*:n feikkien takia täytyi tulla tänne tuijottelemaan samoja naamoja.

Kun asia tosiaan voisi olla toisinkin.

Tautien pelosta voisin sanoa sen, että oman turvallisuutesi pystyt parhaiten turvaamaan sillä, ettet harjoita kännipanoja, jolloin unohtuu järki, unohtuu kumi tai se menee rikki. Jos kaverin kanssa muuten synkkaa, niin turvaseksiä siihen asti kunnes käytte testeissä kumpikin yhdessä ja jos olette terveitä niin sitten olkaa seksinkin suhteen vapaammin. Ei se sen kummempaa ponnistusta vaadi, eikä ihmissuhdetta pidä pelätä tai arvottaa sillä, että kaikilla on automaattisesti joku tauti. Kun useimmilla kuitenkaan ei ole, vaikka homofobit täälläkin palstalla yrittävät sitä luulotella ja sen kautta syrjiä ja tehdä homoista huonompia ihmisiä.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakkaudenjano kirjoitti:

Kävin muutamia vuosia sitten homobaareissa, lähinnä Herculeksessa. Huomasin parin kuukauden jälkeen että siellä oli aina samat naamat ja aika iloton tunnelma muutamia tanssilattiaruusua lukuunottamatta. Ihmiset olivat aika usein pahassa humalassa kun valomerkki lähestyi ja seksiseuraa haettiin epätoivoisesti.

Myönnän lähteneeni sieltä muutamia kertoja jonkun kundin matkaan ja sekstailtiin. Parin tyypin kanssa ollaan kavereita edelleenkin. Mutta mitään vakavampaa ei homobaarista koskaan löytynyt. Lopulta lopetin Herculeksessa käynnin ja laitoin profiilin Qruiseriin ja GayRomeoon. Kokeilin myös koodin chattia.

Sen huomasin että netissä on helpompi ehkä vaihtaa ajatuksia mutta monella on kuvaton profiili ja feikkejä tuntuu olevan paljon. Sovin treffejä muutamien kanssa mutta ne tekivät joko oharin tai kuvat olivat 10 vuotta vanhoja verrattuna siihen ihmiseen jonka sitten tapasin. Eli ei kovinkaan rehellistä peliä.

Olisiko sittenkin parempi vain mennä homobaareihin siinä toivossa että se oma rakas löytyisi kuitenkin sieltä todellisten ihmisten joukosta. Kännikaloista en innostu enkä nk. menohomoista joista täälläkin on varoiteltu. Kynnys tänä päivänä hypätä tuosta vain sänkyyn on muutenkin korkealla koska kaikenlaisia tauteja on liikkeella. HIV ja kuppa pelottaa eniten.

Mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu