Riippuu siitä mitä sillä tarkoitetaan, mut juu nyt alkaa olla ne ajat ohi kun sukulaiset lisääntyy keskenään. Onneks nyt on myös ns. vanhojen rahasukujen aika ohi. Muutama sisäsiittoinen täällä vielä asuu. Puolison voi hakea kyllä muualtakin. Olis tervettä.
0Äänestä
mitsukka
Mitä rahasukuja?
0Äänestä
karjalanpiirakka
Ne oli sellaisia sukuja jotka ennen viimeisiä sotia omistivat Luvian peltomaat, metsät, rannat ja saariston ja joilla oli "torppareita" jopa saarissa kalastamassa. Kun Karjala hävittiin natsi-Saksan kanssa käydyssä sodassa Neuvostoliittoa vastaan, alkoi Luviallekin virrata uusia asukkaita Karjalasta, lähinnä entisen Hiitolan alueelta ja heille oli luovutettava maatalousmaata. Nykyisin näyttää että he ovat vaurastuneet varsin nopeasti ja ohittaneet varallisuudessa vanhat "rahasuvut" jopa kaapanneet niiden valtaa avioliittojen kautta, mutta samalla sisäsiittoisuus ja geenitilanne on parantunut. Tosin karjalaisten joukossakin oli ihmisiä joita ei koskaan olisi pitänyt päästää jäljelle jääneeseen Suomeen vaan, luovuttaa Stalinille ja lähettää Siperiaa rakentamaan, mm: edesmennyt isäni oli tämänsorttinen luuseri, sen verran katkeruutta on jäänyt jäljelle.
0Äänestä
Incest
Suomen kantaväestö on jakautunut 200 ihmisestä,elikkä alkujaan on ollut dna-kanta aika suppea, nyt kun geneetinen variaatio suuri niin nämä määrätyt suvut sukurutsaavat keskenään ja mutaatio yleistyy ja sen myötä esimerkiksi hemofiliaa sairastavat ihmiset ovat riesanamme.
Koko Luvia on tullut Ahvenanmaalta. Kaikki rikolliset on kuulemma sieltä laitettu airottomaan veneeseen ja lähetetty merelle, joka rantautui Luvian rannikolle. Sieltä koko Luvian jengi on peräisin!
0Äänestä
Makamunkaa
Mikä sen komianpaa kun pirtin pimennossa nai napsauttaa serkut,pikkuserkut,siskot ja voihan sitä pitää koko perheen kanssa yhteiset orgiat.
Vastaukset 7
Vanhimmat

Taidat tietää mistä kirjoitit?