Miten selviätte

"useimmiten aviomies ja isä"

Melkein lopetin lukemisen tuohon. Juoppoja löytyy samalla tavalla myös akoista. PISTE.

Myös minä join aikoinani piilopulloista ja niistä kiinni jääminen tuotti voimakasta häpeää. Siksi helpoin tapa puolustautua tältä häpeän tunteelta oli hyökätä, eli ärhennellä vaimolle joka mainitsi "taas-juomisesta".
Piilopullo liittyy olennaisesti alkoholismiin ja juomisen tuottamaan häpeään, sillä yleensä siinä vaiheessa juopottelua alkoholisti on jo useasti luvannut ja vannonut että juominen pian loppuu, kunhan...?
Piilopullosta juomiseen liittyy yleensä jääkaapin ovessa tai TV-tuolin vieressä selvästi näkyvillä oleva avattu olutpullo, joka selittää alkoholin tuoksun ja josta aina välillä vähän siemaillaan. Todellinen humalan hankkiminen tapahtuu kuitenkin piilopullosta.

Sinä asennoiduit miehesi juomiseen ihan oikein, kun aloit elämään omaa elämääsi siten kuin miestä ei olisi ollut lainkaan samassa taloudessa. Tämä on ehkä ainoa oikea tapa silloin kun aviopuolison juominen on saavuttanut tietyn tason. Tottakai se ärsyttää juovaa puolisoa, ja siinä hän sitten harmistuneena yrittää kiukutella kun kukaan ei noteeraa häntä miksikään.

Mutta nyt kun "alkoholismi" sinun osaltasi on taakse jäänyttä elämää, sinun silti pitäisi mielestäni käydä läpi niitä "juoma-aikoja" sillä muuten ne ajat traumatisoivat sinua koko loppu elämäsi ajan. Olethan elänyt vuosikymmeniä alkoholistin ehdoilla samanlaista elämää kuin itse alkoholistikin, eli olet valvonut silloin kun alkoholisti valvoo ja kärsinyt krapulasta silloin kun alkoholistilla on krapula jne.
Harvoin tällä palstalla on paikallaan toivottaa tsemppiä kenellekkään, mutta nyt kai sen saa tehdä. Tsemppiä sinulle.

Kiitos, ex-juoppo.
Neuvot minua käymään läpi menneitä. Se on aika vaikeaa, kun minulla ei todellakaan ole ainuttakaan ihmistä, jolle olisin aikanaan voinut puhua. Nyt tuntuisi aika oudolta ruveta kertomaan edesmenneen miehen elämänkuvioista kenellekään. Kuulija varmasti kummastelisi.

Omat vanhempani olivat täysraittiita, ja jos olisin kertonut ongelmistani, olisi varsinkin äiti järkyttynyt loppuiäkseen. Hänen asenteensa olisi ollut kerrasta poikki.
Mieheni osasi kätkeä taipumuksensa heiltä hyvin.

Miehen veli oli samanlainen alkoholisti kuin miehenikin, ja veljen jo aikuiset lapset ylenkatsoivat näitä juoppoja siinä määrin, etten ikinä puhunut näistä asioista heidän kanssaan. Yhdestä tuli alkoholisti ja hän kuoli maksakirroosiin nuorena. Omia lapsiani säästin niin paljon kuin saatoin, sillä heillähän ei muuta isää ollut, eikä hän mitenkään paha mies ollutkaan, juoppo vain. Miehen suvun asenne viinaan on sairas, ja oman pojan taipumukset huolestuttavat. Hän on nyt jo keski-iässä, niin että ehkä pahin aika on ohitettu.
Kun lapset lähtvät kotoa, ei heidän tarvinnut enää katsella juoppoa isäänsä, sillä hän tsemppasi aina, kun lapset tulivat käymään. Ei heillä loppujen lopuksi ole ollut täyttä tietoa. Ajattelin, että heillä on oma elämänsä, miehelläni ja minulla omamme.
Ajattelen, mitä sanot krapulasta. Taidan potea sitä nyt.

Numerosarja tuolla loukkaantui kun mainitsin aviomiehen ja isän. Omaa kokemustani käsittelen. Turhaa olisi ollut kirjoittaa niin ettei lukija olisi tiennyt tarkoitanko miestä vai naista. Mitä merkitystä salaamisella olisi ollut?
Kertokoon hän perheensä naisjuopon tarinan, Niitä varmasti riittää, niitäkin.

Aloittaja on läpikäynyt kovan tien kuten monet muutkin ja selvinnyt jotenkin lapsiaan säästellen ja itsensä uhraten..... ei käy kateeksi... elämä on ollut juopon ehdoilla elämistä. Mutta elä nyt jo omaa elämääsi äläkä katso taaksesi.....

Kun ei ole muita kuulijoita kuin keskustelupalsta, niin kerran vielä kirjoitan.

Niille nuorille, itseensä uskoville vaimoille, jotka ovat vakuuttuneet siitä, että mies kyllä vielä lopettaa juomisen, kunhan ollaan tukena ja rohkaistaan yrittämään, heille sanoisin: turhaan potkitte tutkainta vastaan.
Minun nuoruudessani oli muotia kaikissa naistenlehdossä ja muissa julkaisuissa, joissa asiaa käsiteltiin, korostaa vaimon velvollisuutta olla kärsivällinen ja ymmärtävä. EHDOTTOMASTI ei saanut riidellä, moittia, syyttää, loukata, aina YMMÄRTÄÄ, sillä tavalla mies parantaa tapansa.

Mm. yksi neuvo, johon lankesin:
Jos mies jättää maksut maksamatta, on vain annettava laskut käteen ja käskettävä hoitaa, sillä kyllähän mies ymmärtää, ettei vuokria voi jättää maksamatta. Pakon edessä oppii. Miehet ovat niin lapsellisia, kun ovat asuneet kotonaan vanhempiensa huomassa. - Muistan aikanani ihmetelleeni, miten järkevä mies ei tuollaista opi eikä ymmärrä, mutta yritin noudattaa ohjetta, koska ei muutakaan keinoa tuntunut löytyvän.
Kyllä oppi menee perille - vaimolle.
PAKON edessä vaimo oppii maksamaan vuokrat, kun hän kaapii yht' äkkiä kokoon
useamman kuun vuokran häädön edessä. Kun hän huomaa, että puhelin ei toimi, kun ainoat postit ovat ulosottovirastosta.
Tällaisten tilanteiden jälkeen vaimo saa tiukan tiedon siitä, että vaimon iänikuinen rahasta puhuminen ja laskujen lajitteleminen AJAA miehen kapakkaan. Eihän kukaan mies tuollaista jaksa kuunnella. Turha vaatia miestä maksamaan, sillä "anteeks nyt vaan, mutta mistä rahasta mä tuollaiset summat otan!" Siinä on riita valmis, kun vaimo sanoo:"Palkastasi". Sillä sehän on ulosotossa.

Sanotaan, etä kuoleman jälkeen on tetävä surutyö. Minä olen tehnyt surutyöni 40 v. sitten, kun huomasin, että miehestäni jää vähitellen vain kuori jäljelle, ja se onnellinen ja rakas mies muuttuu ärtyneeksi krapulaiseksi, jolle lasten äänetkin olivat liikaa.
Ja sitä surutyötä joutui tekemään yksin, monen vuoden ajan.

Voimia sinulle. Nyt keskity hemmottelemaan itseäsi ja jätä asiat taakse joita ei voi muuttaa. Itse matkustan puolessa välissä sinun tarinaa ja tällä hetkellä mietinnässä luovutanko. Kiitos tarinastasi itse olen jo kaiken yrittänyt jotta toinen lopettaisi. Tarinasi antoi voimia ja ymmärrystä siihen, että tilanne ei tule minunkaan miehelläni muuttumaan vaikka kuinka toivoisin. Alkoholisti joko haluaa itse muuttua tai ei.

Kyllähän näitä salapulloja on kätketty mitä ihmeellisimpiin paikkoihin..mm. pukuhuomeen kaapin alle "pudonneisiin" villasukkiin, sappaan varsiin, rantasaunan alle, puuliiteriin hirsien päälle, puupinoihin, puuliiteriin, auton kumimaton ja vierassängyn patjan alle jne, jne......
Koskaan ei tunnusta juoneensa vaikka ois turvallaan maassa....pitää vaan minua omituisena ja loukkaavana, kun kehtaankin tuollaista kysyä!. Minuun loukkaannutaan jos satun vahingossa paikalle, kun on juuri pullo huulilla huikkaa ottamassa.....asiasta en saisi keskustella eikä suostu keskustelemaan ja minun pitäisi teeskennellä ja olla niinkuin en olisi mitään nähnyt!
Muinoin kun yhdessä paranneltiin maailmaa viinilasin ääressä niin vasta vuosien pästä tajusin, että salapullo oli myös illanistujaisissa mukana!? Kun vajaita tai tyhjiä pulloja ilmestyi pihallemme ne olivat jonkun muun tuomia...jopa minuakin on epäilty, mutta ne eivät takuuvarmasti ole hänen jäljiltä!......ei ole mitenkään mahdollista, kun ei piilottele pulloja eikä juo salaa!
Ei suostu keskustelemaan sanallakaan ongelmasta ja minä en saa puhua hänen riipuvuudestaan kenellekään en edes aikuiselle lapsellemme, jota en haluaisikaan asialla rasittaa.
Tätä on jatkunut kymmeniä vuosia ja nyt en kestä enään olen hajoamispisteessä!
.....eli minullahan se ongelma, kun olen "luulosairas"!

Silloin kun lapset olivat pieniä,menin päivä kerrallaan. Nautin pienistä hetkistä ja keräsin voimia miehen ollessa selvinpäin. Kun mies ryyppäsi yritin olla hiljaa ja myönnellä kun hän julisti omaa erinomaisuuttaan ja menestystään ja sen päätteeksi haukkui minut idiotiksi jos sanoin jotain vastaan sain helposti turpaan sain siltikin vaikka olin hiljaa. Kokeilin monta konstia myöhemmin jutella,haukkua,lyödä takaisin jne.. jossain vaiheessa lyöminen jäikin pois mutta henkinen väkivalta jatkuu yhä. Minä huolehdin perheen taloudesta. Mies nykyään työtön. Selviä päiviä on korkeintaan 3 mutta silloinkin on saatava muutama kalja. Hän juo pimeässä olohuoneessa. Jos kävelen ohi vessaan huomauttaa hän kantapäiden töminästä jos yskin hän matkii,syyttää kyttäämisestä ja selvin päin olen ottanutkin tuon asian puheeksi siltä varalta ettei ole harhainen. Sanoo selitykseksi että kysyn häntä jatkuvasti syömään tai kysyn voitiaan, jaa a en ainakaan nykyään ole välittänyt enää kysyä. Nyt syö tekemäänsä aamupalaa klo 12 ja iltapäivällä käy hakemassa pullon...arvaan. Turha on minun huomauttaa eilisestä koska suuttuu enkä nyt jaksa tapella, turha on kehottaa lähtemään koska ei lähde. Alkoholismia tai mielenterveys ongelmia ei omasta mielestään ole koska niitä on vain idiooteilla ja heikoilla.

Ollaan jo toipumisen tiellä, jos myöntää olevansa alkoholisti

Tässä yksi, joka kärsi isän ja isänisän juopottelusta. Mutta vielä pahempaa oli,
kun äiti hakkasi miehensä lapset, kun ei mieheen päässyt käsiksi!
Siten meistä tuli irpoja, kuten moni Suomalainen lapsi tanäänkin.
Jotain kuitenkin arvostan. Sitä, että sain jo 5-vuotiaana alkaa ottaa vastuuta.
Ensin pikkusiskosta, sitten äidin piikana, myöhemmin ystävätterenä, itkumuurina.
Sain tehdä paljon työtä, jota äii ei viitsinyt. Aamulla sytyttää tulet hellaan,
kellarissa tappaa rotat ja pilkota puut, lämmittää kylmää taloa ennen koulua.
9-vuotiaasta asti leivoin myös 8:lle hengelle leivän ja pullat.
Ei siinä paljoa ehtinyt raitille nuorten kanssa. Koulut sai silloin maksaa itse.
Töihin vain 15-vuotiaasta kesäällä ja talvella.
Myöhemmin palkka otettiin ennen tilipäivää.
Kun katselen nuoria tänään kyömyniskaisina mobiiliensa yli ja muutenkin,
tunnen elämän jakaneen minulle lottovoiton! Olen todella kiitollinen siitä!
Opin niin monia asioita, joista olen myöhemmin säästynyt.
Minua sanotaan vahvaksi; minulla on "karaktääriä" ;-D
Kun isä kuoli, hänen kärsimyksensä loppuivat.
Kun äiti kuoli, kauhistuin tunnettani, ajatustani:VAPAUTUKSEN TUNNE!
Äiti ei enää revi, raatele kakariaan, jotka olivat hänelle ilmaista työvoimaa!
Kaikki omaisuus meni yhdelle suosikkityttärelle! Joka joi ja juhli hänen kanssaan!
Minusta tehtiin piika kotona ja kutsuttiin hulluksi ennen kouluikää jo.
En koskaan lähtenyt äidin matkaan flirttailemaan miesten kanssa,
äidin huokutuslinnuksi kostaakseen isän villikauran kylvön.
Niitä sisaruksia on tullut Lapista eteläisinpään Suomeen! ;-D Joopa-joo!
Kun äiti tappoi minun rakkauteni, kunnioitukseni ja luottamukseni isään,
hän menetti sen myös itse. Orpona minäkin olen kasvanur, käytännöllisesti.
Sisarukseni kutsuvat minua "äidiksi". Siinä oli minulle perhettä!

Lainaus: alkoholisti sanoi poliiseille"......enhän minä......mutta kun tuo vaimo "
Pitää roikkua vaan "rakkaassa" vaimossa, jotta on pätevä syy olla kännissä!