Karhu tulee uniini

KauhiatKummitukset

apua, minun uniini tulee isäkarhu remmin kanssa, sitten hän sanoo onko täällä kilttejä lapsia ja kuuluu aavemainen ääni "ei ole" ja sitten isäkarhu avaa sepaluksensa ja vetää housut kinttuihin ja pakottaa minun pääni hänen jalkojensa väliin ja sitte isäkarhu rankaisee minua koska olen olut tuhma.

2

136

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Speedobear

      Se taisi olla itse Pedobear. Sen ilmestyminen alkaa tommosina unina ja myöhemmin se tulee kolkuttelemaan ikkunoita. Lopulta se ilmestyy huoneeseesi, tulee suuhusi ja painaa sinua perseeseen.

      Minulle kävi näin monena yönä kunnes keksin ratkaisun: ennen nukkumaanmenoa työnsin takapuoleeni viinipullon korkin ja suuhuni kovaksi keitetyn munan. Eipä ilmestynyt Pedobear enään ja unetkin muuttuivat raikkaan hedelmäisiksi.

      Pieru Corse-viinin korkkia en suosittele tähän tarkoitukseen. Kerran kun tuota kokeilin niin aloin nähdä unia että oli aivan järkyttävä paskahätä eikä vessaa meinannu löytyä. Kun WC lopulta löytyi niin heräsin ja lakanoilleni oli ilmestynyt paskaa. Pahinta vielä että korkki oli lähtenyt irti ja persposkeni punottivat kuin tomaatti.

    • iiiiiiik

      Mäki oon nähny unii just tollasesta rivosta karhuolennosta. Ja just äsken joku koputteli mun ikkunaan ja kuulin sellasta limasta ja läähättävää ääntä joka kutsu mun nimee! Toi viinipullotemppu kuullostas just hyvältä mut alko on menny kii ja just vedin viimeset munat jääkaapist! Miten mä ikin selviin tän yön ilman et mun pebaan alkaa sattuu??!!?! Mua siis niin pelottaa!!1!1!!!1!!1!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      1149
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      162
      1008
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      793
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      728
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      64
      713
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      618
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      135
      616
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      589
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. 47
      488
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      485
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      473
    16. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      96
      464
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      463
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      448
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe