Karhun metsästys alkoi

jahtikiima

Ylen radiouutissa haastateltu "metsästäjä" kertoi kuinka oli pelännyt metsästyksessä.
Oli vain haavoittanut karhua ja sitten mentiin verijälkien perässä kaatamaan kontiota. Metsästäjän kertoman mukaan otso oli löydettäessä jo onneksi niin heikossa hapessa, ettei jaksanut puolustaa itseään.

Miksi helkkarissa tollaisia pelkureita pitää päästää kädet täristen tussarilla jahtiin. On se karhullakin oikeus päästä hengestään ammattilaisen käsissä. Ja ekalla kudilla.

14

371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SäälittäväLaki

      Siksi karhun haaska metsästys sekä pelto metsästys pitäisi sallia. Jäisi turhat haavakot pois kun neljä metriä leveälle metsätie linjalle pitää sekunnin murto osassa ampua. Vähemmän eläimet kärsivät ja helpompi valita kohde haaskalta. Niin kauan kun nalle jahdista jostain kumman syystä kielletään ravinto houkuttimien käyttö niin sitten kärsivät mutta kiintiöt ammutaan silti täyteen.

      • kutittaaTassulla

        Siinäpä yhtälö, karhuahan ei edes tulisi ampua alle 60m matkaan, koskapa se käy lyhyeltä matkalta parissa sekunnissa kimppuun.


    • jahtikiima

      Nyt en ymmärrä. Pitäisi kai metsästäjillä olla sen verran malttia, että ammutaan vasta kun on saatu kontio kunnolla hollille?

    • Meänkieli

      Auton käyttöä ja gps koira paikantimen käyttöä tulisi rajoittaa. Autolla ei saisi ajaa pakenevan karhun edelle. Metsästys tulee keskeyttää jos eläin karkaa motista.

      • 3plus1

        Ja perustelut viherhihhulilta asiaan?


    • Meänkieli

      Olisi enemmän metsästystä. Nyky tekniikka jos kaikki saadaan käyttöön niin elukalla ei paljoa ole mahiksia. Huomattavasti arvokkaampi metsästys saalis karhukin jos kaadettu mies karhua vastaan koira toki apuna mutta esim. autolla ei siirrytä eteen ja metsästys yhdellä koiralla. Koiraa ei vaihdeta tuoreeseen jos ensimmäinen väsyy. Juokseehan karhukin samoilla jaloilla koko metsästys tapahtuman ajan.

      • väijyhiipimä

        Oikia metsäästäjä kaataa karhun vaikka makuulle, mitä siinä koiraa tarvitaan?


    • aavok

      Kaatolupa tarkoituksena oli varmaankin poistaa häirikkö-karhut,ei niinkään
      etsiä kaadettavaa kohdetta.Kuppikuntia löytyy monellaisia,täytetään saadut kaato
      luvat nopeasti jäädään odottelemaan häiriköitä...........................

      • olisko

        Älä nyt noin suoraan kirjoita olisit kirjoittanut,tarkoituksena onkin ensimmäisenä
        kaato-päivänä poistaa "tulevat häirikkö-karhut"jäljempänä vasta kuppikunnat ajavat esiin häiriköt.. joita sitten poistetaan viranomaisten voimin.


    • rynkkyjorma

      Saako kuudella luvalla ampua seitsemän karhua?

      • pillilupia.aski

        Eihän sitä luvalla ammuta hsf


      • rynkkyjorma

        Oletin tällä palstalla olevan metsästyksestä tietäviä.
        Olen suorittanut tulityökurssin, sillä ei saa metsästää.


      • pillilupia.aski

        Tiedoksesi, myös sarjatuli ja -ase on metsästyksessä kielletty menetelmä ja ase.
        Luvallakin on laitonta ampua karhuja, koska jos sitä käyttää ampuma-aseena, sen luodin minimipaino- ja -tehovaatimukset sekä rihlavaade ei täyty. Lisäksi, onko lupaluoti edes laajenevaksi suunniteltu?


    • näinpähänseon

      Niinpä, tuhansia hyvässä työiässä olevia ukkeleita jahtaamassa päivä- ja yökausia karhuja (tai sorsia), jotka eivät ole heitä uhkailleet ja ovat täysin rauhanomaisia. Mistä heille tällainen mahdollisuus täysin turhaan ja hyödyttömään harrastukseensa. Lupa maa- ja metästalousministeriöstä? Eikö heille löytyisi mitään hyödyllisempää tekemistä, vaikkapa tavoitella pokemoneja tai poimia puolukoita. Tai muuten auttaa alamaissa olevaa maatamme todelliseen nousuun. Hakekaamme heidät pois metsästä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1167
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      78
      832
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe