Papin hillitön mielenliikutus Soinissa
Keskiviikko 06.01.2016
Näinä ylensyönnin ja ähkyn jälkeisinä päivinä on aika hiljentyä sanoman ääreen, joka tulee vuoden 1934 Ilkasta. Karu viesti perustuu nykyhetkestä laskettuna 149 vuoden takaiseen katastrofiin. Siis ihan tuokio sitten, kun paluun menneisyyteen suhteuttaa ihmiskunnan olemassaoloon.
Kirjoittajan mukaan kauhukokemukset olivat säilyneet sen ajan eläneiden kansalaisten mielessä pysyväisenä huoneentauluna – varoitukseksi tuleville elämänkylläisyydessä eläville sukupolville.
Maailma voi yllättää yhä uudelleen. Joku järkeilijä on sanonut, että anarkia odottaa kolmen syömättömän aterian päässä.
Silloin kärsi kansa Suomenmaan. Sitä todisti 197 umpeenluotua hautaa vähäväkisessä Soinin seurakunnassa vuosina 1867–1868. Suurina nälkävuosina pitäjässä vallitsi masentunut mieliala.
”Hukka edessä, kuolemanpelko sydämessä horjuivat nälkäiset joukot kyläkujilla, pistäytyen asunnosta toiseen, vahvempi heikompaa tukien ja nälissään kirkuvia lapsia mukanaan pauhaten.”
Vaeltavat ihmiset etsivät ruokaa. He penkoivat rikkatunkiot, sikoaltaat ja karjanruokinta-astiat.
”Niin kulkivat miltei mielettömiltä näyttävät kansalaiset lupaa ja vuoroa kysymättä hukkuvan tavoin hairaisten, mistä ikinä jäykistynyt katse ruoan sukua keksi.”
Pettu, suolaheinät, jäkälät ja metsänroskat muuttuivat suuruksen vastineeksi. Viljapelloilla värisi pelottavan hallayön uhrina kuloontunut korsi. Karjantuotteet eivät riittäneet pitäjän tilattomille nälkäisille.
Hätää yrittivät lieventää ”vellikeittolat”. Soinissa niitä oli perustettu useaan kylään.
”Jakelutilaisuudet muodostuivat jakelijoille vaikeiksi. Melua kuului, sadattelua, itkua ja valitusta. Ravinto nälkäisissä sisuksissa ei useinkaan vaikuttanut edullisesti. Yksi toisensa jälkeen ankarat poltot kestettyään ummisti silmänsä.”
Ruumiit pesi Matti Ahopelto-niminen mies kylmällä vedellä ja havuluudalla. Uhrit nostettiin koruttomiin kirstuihin ja saatettiin kalmistohautoihin.
”Ainoana mieliinpainuvana hautajaismuistona mainitaan papin hillitön mielenliikutus haudanpartaalla tehdessään uhreille viimeistä palvelusta.”
Noutaja ei kulkenut outona vieraana.
”Kun eräs ”Limaperän” mies ankarassa kuolinpoltteessaan oli rukoillut edes pientä tippaa maitoa, niin huoltajana vellikeittolassa ollut ukko oli katkerasti noituen kaatanut kuolevan suuhun puoli korttelia tervavettä. Se oli auttanut. Sen jälkeen uhri ei ollut elämältä mitään vaatinut.”
Kauhun vuosien jälkeen 1872 syntynyt Fiia Ketonen Lapuan Ruhasta muistutti 87-vuotiaana suomalaisia, jotka elivät ”uudessa ajassa”. Sanansa hän julisti vuonna 1959.
– Sellaista se oli, jotta kun ruaka loppui, sai hiua kynsiänsä. Nyt sitä saa vaan mennä kauppahan...
Elintason alttarilla ruokaa lentää surutta roskikseen. Joulun alla tietoiskut valistivat taas kerran myös sitä, miten hävittää kinkun paistosta syntynyt rasva.
Niin etääntyy kansa juuriltaan. Maukas liemi palvelee mitä parhaimpana kumppanina kokopoikien kanssa.
Kinkkusoosiperunoissa maistuu joulu.
JARI KARJANMAA
[email protected]
Ilkka
Keskiviikko 06.01.2016
Näinä ylensyönnin ja ähkyn jälkeisinä päivinä on aika hiljentyä sanoman ääreen, joka tulee vuoden 1934 Ilkasta. Karu viesti perustuu nykyhetkestä laskettuna 149 vuoden takaiseen katastrofiin. Siis ihan tuokio sitten, kun paluun menneisyyteen suhteuttaa ihmiskunnan olemassaoloon.
Kirjoittajan mukaan kauhukokemukset olivat säilyneet sen ajan eläneiden kansalaisten mielessä pysyväisenä huoneentauluna – varoitukseksi tuleville elämänkylläisyydessä eläville sukupolville.
Maailma voi yllättää yhä uudelleen. Joku järkeilijä on sanonut, että anarkia odottaa kolmen syömättömän aterian päässä.
Silloin kärsi kansa Suomenmaan. Sitä todisti 197 umpeenluotua hautaa vähäväkisessä Soinin seurakunnassa vuosina 1867–1868. Suurina nälkävuosina pitäjässä vallitsi masentunut mieliala.
”Hukka edessä, kuolemanpelko sydämessä horjuivat nälkäiset joukot kyläkujilla, pistäytyen asunnosta toiseen, vahvempi heikompaa tukien ja nälissään kirkuvia lapsia mukanaan pauhaten.”
Vaeltavat ihmiset etsivät ruokaa. He penkoivat rikkatunkiot, sikoaltaat ja karjanruokinta-astiat.
”Niin kulkivat miltei mielettömiltä näyttävät kansalaiset lupaa ja vuoroa kysymättä hukkuvan tavoin hairaisten, mistä ikinä jäykistynyt katse ruoan sukua keksi.”
Pettu, suolaheinät, jäkälät ja metsänroskat muuttuivat suuruksen vastineeksi. Viljapelloilla värisi pelottavan hallayön uhrina kuloontunut korsi. Karjantuotteet eivät riittäneet pitäjän tilattomille nälkäisille.
Hätää yrittivät lieventää ”vellikeittolat”. Soinissa niitä oli perustettu useaan kylään.
”Jakelutilaisuudet muodostuivat jakelijoille vaikeiksi. Melua kuului, sadattelua, itkua ja valitusta. Ravinto nälkäisissä sisuksissa ei useinkaan vaikuttanut edullisesti. Yksi toisensa jälkeen ankarat poltot kestettyään ummisti silmänsä.”
Ruumiit pesi Matti Ahopelto-niminen mies kylmällä vedellä ja havuluudalla. Uhrit nostettiin koruttomiin kirstuihin ja saatettiin kalmistohautoihin.
”Ainoana mieliinpainuvana hautajaismuistona mainitaan papin hillitön mielenliikutus haudanpartaalla tehdessään uhreille viimeistä palvelusta.”
Noutaja ei kulkenut outona vieraana.
”Kun eräs ”Limaperän” mies ankarassa kuolinpoltteessaan oli rukoillut edes pientä tippaa maitoa, niin huoltajana vellikeittolassa ollut ukko oli katkerasti noituen kaatanut kuolevan suuhun puoli korttelia tervavettä. Se oli auttanut. Sen jälkeen uhri ei ollut elämältä mitään vaatinut.”
Kauhun vuosien jälkeen 1872 syntynyt Fiia Ketonen Lapuan Ruhasta muistutti 87-vuotiaana suomalaisia, jotka elivät ”uudessa ajassa”. Sanansa hän julisti vuonna 1959.
– Sellaista se oli, jotta kun ruaka loppui, sai hiua kynsiänsä. Nyt sitä saa vaan mennä kauppahan...
Elintason alttarilla ruokaa lentää surutta roskikseen. Joulun alla tietoiskut valistivat taas kerran myös sitä, miten hävittää kinkun paistosta syntynyt rasva.
Niin etääntyy kansa juuriltaan. Maukas liemi palvelee mitä parhaimpana kumppanina kokopoikien kanssa.
Kinkkusoosiperunoissa maistuu joulu.
JARI KARJANMAA
[email protected]
Ilkka
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onkos somput lakkoileet huonosta palveluistaan liekassa.
Jatkuvassa istumalakossa olleet vuosikausia. Pötköttellööt ja valamista oottelloot.
Eikös noita kinkunrasvoja voisi vokkeihin lahjoittaa jos ei velli ja puuro kelpaa!