LFF ja esikoiset

LFF:n sisällä on viime vuosina tapahtunut hajannus missä osa rukoushuoneyhdistysten jäsenistä on alkanut pitämään omia seuroja. Hajannus alkoi siitä että eräs saarnaaja Pietarsaaren seurakunnasta kiellettiin saanamisesta koska häntä tuomittiin yllyttämisesta lasten ruumilliseen kurittamiseseen. Tämä ryhmä kutsutsuu itsensä "utbrytargruppen":ksi ja vaikuttaa pikkuesikoisuuden sisällä. Osa ryhmästä käy myös pääharan seuroissa.

Olen ymmärtänyt että vastaavanlainen hajannus on tapahtumassa esikoislestadiolaisuudessa.

Olisi hyvä jos esikoisten ja LFF:n välillä syntyisi yhteistyötä. Esimerkiksi saarnaajia voisi käydä toistemme seuroissa saarnaamassa.

23

837

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • unelmahöttö

      Eriseuraisten saarnaajia ei kutsuta elävään kristillisyyteen saarnaamaan, ellei ole ensin tehnyt parannusta. Sitten katsellaan pitkän aikaa onko opin muoto jäänyt ymmärrykseen ja onko vanha hapatus perattu pois.

      • En ehdottanut yhteistytö vanhojen esikoislestadiolaisten kanssa, vaan tämän uuden yhdistyksen kanssa. Luulisin että tämä pitäisi onnistua paremmin. Osallistuihan yksi yhdistyksen perustajista Rauhan sanan suvijuhlissa olevan keskusteluun (paneeliin).

        Pohjoisruotsissa on sekä pikkuesikoisia ja suuresikoisia, ja siellä on tapahtunut lähestymistä.


      • tavastehus
        rauhansanalainen kirjoitti:

        En ehdottanut yhteistytö vanhojen esikoislestadiolaisten kanssa, vaan tämän uuden yhdistyksen kanssa. Luulisin että tämä pitäisi onnistua paremmin. Osallistuihan yksi yhdistyksen perustajista Rauhan sanan suvijuhlissa olevan keskusteluun (paneeliin).

        Pohjoisruotsissa on sekä pikkuesikoisia ja suuresikoisia, ja siellä on tapahtunut lähestymistä.

        Missä seurakunnassa?


      • tavastehus
        tavastehus kirjoitti:

        Missä seurakunnassa?

        ... .

        Siis pohjois ruotsissa?


      • tavastehus kirjoitti:

        Missä seurakunnassa?

        Luulajassa.


      • Voipäiviäni

        Tarkistin asian, ei ole mitään lähentymistä tapahtunut. Hyvin keksitty kuitenkin!


      • UHk
        rauhansanalainen kirjoitti:

        En ehdottanut yhteistytö vanhojen esikoislestadiolaisten kanssa, vaan tämän uuden yhdistyksen kanssa. Luulisin että tämä pitäisi onnistua paremmin. Osallistuihan yksi yhdistyksen perustajista Rauhan sanan suvijuhlissa olevan keskusteluun (paneeliin).

        Pohjoisruotsissa on sekä pikkuesikoisia ja suuresikoisia, ja siellä on tapahtunut lähestymistä.

        Tämähän on esikoislestadiolaisuuden kristitylle suurin rakkauden viesti suoraan taistelukentälle.että joku ulkopuolelta oleva kristitty lähimmäinen edes viitsi tuoda jeesuksen oma rakkauden sanoma tähän pirullisten hulluuden oleva taisteluun, oman joukon seurakuntalaisia vastaan. Saarnaajien ja lappien ihmisopilla perustettu.kenelle kuuluu elävän kristillisyyden yksinoikeus.kuka on se joka sanoo olevansa parempi kristitty kuin veljensä.


      • Voipäiviäni kirjoitti:

        Tarkistin asian, ei ole mitään lähentymistä tapahtunut. Hyvin keksitty kuitenkin!

        On tapahtunut. Minulla on sukulaisia Luulajassa. Esikoiset ja pikkuesikoiset on alkanut käymään toistensa seuroissa. Jopa keskipohjanmaalle asti muutama esikoislestadiolainen on tullut pikkuesikoisten seuroihin.


      • tavastehus
        rauhansanalainen kirjoitti:

        Luulajassa.

        Jumala itse näyttää rakkautensa ahdistuneille esikoisille, lähettämällä toivouden viestinsä toisien kristittyjien kautta.
        Tämä on Jumalan siunausta meitä kohti.


      • taisteluko
        UHk kirjoitti:

        Tämähän on esikoislestadiolaisuuden kristitylle suurin rakkauden viesti suoraan taistelukentälle.että joku ulkopuolelta oleva kristitty lähimmäinen edes viitsi tuoda jeesuksen oma rakkauden sanoma tähän pirullisten hulluuden oleva taisteluun, oman joukon seurakuntalaisia vastaan. Saarnaajien ja lappien ihmisopilla perustettu.kenelle kuuluu elävän kristillisyyden yksinoikeus.kuka on se joka sanoo olevansa parempi kristitty kuin veljensä.

        Mille ihmeen taistelukentälle? Eriseura on jo lähtenyt lätkimään ja rauha on koko ajan ollut maassa.


      • tottuus
        rauhansanalainen kirjoitti:

        On tapahtunut. Minulla on sukulaisia Luulajassa. Esikoiset ja pikkuesikoiset on alkanut käymään toistensa seuroissa. Jopa keskipohjanmaalle asti muutama esikoislestadiolainen on tullut pikkuesikoisten seuroihin.

        Minullakin on tuttuja siellä, eikä heidän mukaansa ole sen enempää, kuin ennenkään. Kuulemma teikäläisiä käynyt muutenkin seuroissa siellä silloin tällöin. Keski-pohjanmaasta en tiedä.


    • Eri_syyt_on

      Esikoislestadiolaisuuden enemmistö aloitti omien sakramenttien toimittamisen, eli sanoutui irti sakraaliyhteydestä evankerlisluterilaiseen kirkkoon, muutytui näin vapaakirkoksi

      Lestadiolaisen liikkeen piirissä ei ole koskaan vastaavaa tapahtuynut, että olisi erottu evankelisluterilaisesta kirkosta pohjoiskalotin maissa. LFF tilanteessa ei ole siis mitään yhteyttä esikoislestadiolaisen liikkeen hajaantumisen syihin.

    • Yhteistyötä_tehdään

      Esikoiset tulee tekemään yhteistyötä kirkkoon kuuluvien herätysliikkeiden ja lähetysjärjestöjen kanssa. Minkä muotoista tämä yhteistyö tulee olemaan, sen aika näyttää.

    • vekslaportta

      Joo, vaihdetaan saarnaajia, ei se haittaa, vaikka kuulijat eivät ymmärrä vierasta kieltä, ei ne ole tajunnut mitään saarnoista omallakaan kielellä. Tulis vähemmän oppiriitojakin.

      • risuaidanportti

        Näin todistaa itsetehdyn ahtaanportin kautta kulkenut totinen toveri, joka kiittää ettei ole niin huono kristitty kuin nuo publikaanit ja hyllytetyt, eikä varsinkaan kuin EH.


      • 848r759e99
        risuaidanportti kirjoitti:

        Näin todistaa itsetehdyn ahtaanportin kautta kulkenut totinen toveri, joka kiittää ettei ole niin huono kristitty kuin nuo publikaanit ja hyllytetyt, eikä varsinkaan kuin EH.

        Eh kävi ohrasesti


    • Ulkopm

      Minusta olisi hienoa, jos lestadiolaiset liikkeet voisivat lähentyä toisiaan. Itse saattaisin vaikka sellaisiin seuroihin lähteäkin, jossa muita ei tuomittaisi, vaan saarnattaisiin evankeliumia. Mielelläni olisin myös Rauhansanan kesäjuhlaan osallistunut, mutta lomamatka sattui juuri samaan ajankohtaan. Sen paneelikeskustelun olisin mielelläni kuullut. Ahtialassa olen joskus käynyt ja hyvä mieli niistä kerroista on jäänyt.

      Ahdistaa kaikki nämä jotka pitävät itseään "ainoina oikeina uskovaisina". Eräässäkin minulle hyvin tutussa lestadiolaisuuden haarassa saa potkut saarnaajan tehtävästä (ja ehkä muistakin tehtävistä), jos vähänkin epäilee ääneen onko liike sittenkään se ainut oikea.

      • saattojoukkoonlähde

        Ei ole montaa tietä taivaaseen


      • Ulkopm
        saattojoukkoonlähde kirjoitti:

        Ei ole montaa tietä taivaaseen

        Omavanhurskauden tie ei ainakaan sinne vie.


      • katolinenmies
        saattojoukkoonlähde kirjoitti:

        Ei ole montaa tietä taivaaseen

        Kaikki tiethän vievät roomaan, missä isämme paavi on!


      • UHk
        saattojoukkoonlähde kirjoitti:

        Ei ole montaa tietä taivaaseen

        Ainoina oikeina uskovaisille.


    • ymmärrätkösuomea

      Olen ollut useasti saattojoukossa ja kaikki on mennyt hyvin.
      Joskus tulee hetki kun sinutkin (nimimerkki saattojoukko) saatetaan haudan lepoon.
      Miksi jo etukäteen mollaat saattojoukkosi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      81
      1179
    2. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      30
      895
    3. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      199
      835
    4. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      41
      780
    5. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      220
      768
    6. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      223
      761
    7. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      64
      719
    8. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      107
      696
    9. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      60
      659
    10. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      49
      588
    Aihe