Viimeyön Uni

Välimme olivat viileät. Tapasimme työtehtävien parissa. Unessa oli muitakin. Tuli tilanne että otimme toisiamme kädestä. Toisesta kädestä otit työpariani kädestä. Mutta minun kättäni silitit peukalolla samalla kun pitelit kädestäni. Välimme ja tunteemme lämpenivät. Uni oli hyvin todellisen tuntuinen ja aamulla olin hetkisen hämmentynyt.
6171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olipa se kaunis uni.

Äänestä

Kauniskin kyllä. Hämmentävä, koska en aikoihin ole nähnyt unta hänestä. Eikä välimme ole oikeasti lämpimät. Uni oli niin todellinen. Muistan joka ilmeenkin. Ehkä hämmennyin, koska välimme olivat unessa kuten joskus aikaa sitten oletin että ne olivat juuri tuollaiset kun nyt unessa oli. Piti aamulla muistuttaa itseäni, millainen hän minulle oli ja mitä teki. Se ei ollut kaunista tai hyvää vaan julmaa ja tunteetonta. Hän ei käsittänyt eikä välittänyt siitä miten valtavasti tunsin. Hän hajoitti kaiken julmuudellaan.

Äänestä

Tai sitten teki tarkoituksellisesti, julmuuttaan. Että voi itse tehdä mitä lystää. Ja nyt tosiaankin saa!

Äänestä

Sinun ensikosketus.... Oli ihana

Mutta en enää muista sitä tunnetta.. Liian kauan

Haluaisin tuntea sen vielä....

Äänestä

Hämmennys sai minut kirjoittamaan tänne, en muista koska edes viimeksi olen täällä käynyt. Viesti taisi olla enempi omaa pohdintaa siinä tunnetilassa. Onko mahdollistalle - sekoitat minut johonkin toiseen. Jos olet tunteen unohtanut niin vähänpä olet tuntenut. Itse henkilökohtaisesti en usko uusiin mahdollisuuksiin. Etenkään jos toinen ollut tahallisen ilkeä, välinpitämätön, julma tms. Ehkä sinun rakastettusi ajattelee toisin. Sitten on vielä niitä, jolle kelpaa yhden sun toisen kosketus....

Äänestä

Omituista, että vanhat asiat voivat nousta unien muodossa esille. Ja erilaisina versioina, mitä asiat todellisuudessa ovat. Jospas sitä ensi yönä palaisi levollisempien unien pariin. 😃

Äänestä

Kommentoi aloitusta


syksyntuntu kirjoitti:

Välimme olivat viileät. Tapasimme työtehtävien parissa. Unessa oli muitakin. Tuli tilanne että otimme toisiamme kädestä. Toisesta kädestä otit työpariani kädestä. Mutta minun kättäni silitit peukalolla samalla kun pitelit kädestäni. Välimme ja tunteemme lämpenivät. Uni oli hyvin todellisen tuntuinen ja aamulla olin hetkisen hämmentynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu