Moi, täällä kirjoittaa lukion toista luokkaa käyvä nuori nainen. En oikein tiedä mitä tehdä lukion jälkeen niinkun ei moni muukaan ja nyt olisi ajankohtaista miettiä sitä itseni mielestä.
Eli ensimmäinen vaihtoehto olisi sellainen että hakisin ulkomailta töitä sillä olen erittäin kiinnostunut kielistä ja taitoakin riittäisi. Sitten voisin myös hakea desing kouluun jossa eniten kiinnostaisi sisustus arkkitehdin ja suunnittelian ura. Joka tapauksessa aion muuttaa pois kotoa pysyvästi (asuin viimevuoden omassa kämpässä) . Kiinnostusta on paljon sisustusarkkitehtuurin alalle mutta se on niin haastavaa etten välttämättä uskalla hakea sinne. Ehkä kuitenkin opiskelisin suomessa ja sen jälkeen ulkomaille ja olisiko kellään mitään ideaa miten sellaisen urakan pystyy aloittamaan? Ja sellaiset seikat pitäisi ottaa huomioon siinä että mukana tulisi mahdollisesti koiranpentu ja minulla on lääkitys sairauteen mutta riittääkö lääkärin kirjallinen todistus kuljettamaan lääkkeitä? Tai saako esim usassa ostettua lääkettä aika yleiseen sairauteen?
ja anteeksi tyhmyyteni jos jonkun mielestä minun pitäisi tietää nämä kaikki lähinnä hain ulkopuolisten mielipidettä ja jos jonkun mielestä en voi missään nimessä muuttaa ulkomaille yksin niin isosiskoni luultavasti tulisi mukaan jos näin kävisi että pääsisin lähtemään mutta ei tällä ole kiirettä kunhan on jonkinlainen yleiskuva sillä pidän suunnittelemisesta ja yleensä haluan että tiedän mitä on tulossa.
Lukion jälkeen
U.S.A.Vs.SUOMI
1
<50
Vastaukset
- trollivarmaan
Jopa oli lapsellinen juttu. Missä korvessa tällainen lukiolainen elää?
Kerrotaan nyt kuitenkin, että lääkkeitä voi ostaa kaikkialla sivistyneessä maailmassa apteekeista reseptillä ja ilman.
Mistä muuten se koiranpentu tulee?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Terveystalo paljasti yksityisen sairaanhoidon empatia puutteet
Yksityisellä puolella raha ratkaisee, jos ei ole rahaa potilas ei saa empatiaa eikä siten apuakaan: Poliisi teki rikosi1401395Ehdin aamulla
ajattelemaan sinua. Olit ensimmäisenä mielessäni. Avasin silmäni tähän uneen, jota elämäksi kutsutaan. Kuuntelin lintuje1391205Puhuuko Orpo niin totta kuin osaa?
Vai osaisiko "en muuta keksinyt" -Orpo edes vähän paremmin puhua totta? https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f8d5241f-164880Mä todella toivon että
Sulla on nyt kaikki hyvin sun elämässä, olet sisukas nainen sen näki jo ensimmäisestä hetkestä.26866Olen ollut pois täältä neljä kuukautta
Neljä kuukautta sitten olin tosiaan psykoottinen, ja jouduinkin osastolle hoidettavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Ystävyys-154762- 41756
Laita viestiä?
Sitten kun on sinulle hyvä hetki, minä odotan. Jotain jäi kesken ja haluan viedä sen loppuun 😘48738- 54733
Ymmärräthän, että sun katkeruus ajaa mut pois
Sä olet niin itseriittoinen, ettet edes tajua mitä myrkkyä suollat ympärillesi. Olet harhaisessa päässäsi kuvittellut et28614Sun pitää mies unohtaa
Minut jo. Tiedän että se on sulle tosi hankalaa. Mut sun pitää unohtaa mut jo. Älä kirjoita mulle tänne viestejä enää.37585